maanantai 15. heinäkuuta 2013

Päivitys

Täytyy kai hieman päivittää meidän treenailuja viimisen kahen viikon osalta tai ehkä vähän kauemmaltakin ajalta. Paljon on tehty ja jotain liikaakin, kuten rullaa. Rullan kanssa meille tuli sellainen ongelma, että Hugo ei lähde edes ettimään maalimiestä jos näkee että sillä on rulla, köh köh. Mistäköhän tämä johtuu, varmaan siitä että rullaa on jankattu liian paljon ja perus etsintää otettu liian vähän. Muutenkin rullan kanssa ukot on ollu melkein aina näkösällä ja aika lähellä, joten into ei ehkä oo paras lähteä niitä ettimään, kun ne on siinä nenän edessä. Nyt saimmekin ohjeen että rulla pannaan ja normaalia etsintää jonkin aikaa. Sitten kun motivaatio on taas kohallaan, niin sitten rulla kehiin. Meinasin että silloinkin otan rullan sillein että Hugo ei tiedä että ukoilla on rulla. Mutta viimeiset rullat jotka otimme, oli sinäänsä hyviä, sillä Hugo toi joka kerta rullan minulle asti, eikä enää tiputtele rullaa. Noh saa nähdä miten se lähtee taas sujumaan.
Tässä ollaan perus hakua otettu nyt rullapannan aikana ja ne on menny ihan jees. Raunioilla Hugo oli yllättävän innokas ja etti hyvin, suostu jopa kiipeämään sellaselle lohkarekasalle. Metsässä into ei ole niin suuri ainakaan kun lähetetään pistoille. Pimeille se kyllä lähtee, mutta nyt vähän huonosti, joten haamuja on otettu enimmäkseen, jotta intoa saataisiin lisää.
Jälellä taas on sattunut ja tapahtunut. Joskus kauan sitten Hugolle tehtiin eka oikeen vaikee jälki, se oli 500m pitkä ja loppu 100-200m oli tosi kuivassa maastossa ja ikää jälellä oli ehkä 3h. Jälellä oli myös kulmia ja esineitä. Saatto olla myös harhajälkiä. Hugon ajaminen oli vähän sellasta sohlaamista, välillä ajo hyvin, mutta sitten taas jälki katos ja jäipä jopa esinekin matkalle, jota Hugo ei ollut koskaan aikasemmin tehnyt. Mutta pakko sanoa, että jälellä oli jälen tekijän purkka ja sen Hugo löysi :D Loppu jälkeä Hugo ei oikeen ees ajanu, vaan meni vähän tuurilla eteenpäin.

Opin tässä yks päivä, että sillon kun Hugo on jälellä sen häntä heiluu, muuten ei. Tässä se taitaa olla :)
 Tämän jälen jälkeen Hugo ei ole sellaista hyvää jälkeä ajanu sitten eilisen. Tämän vaikean jälen jälkeen Hugo on vähän humputellut menemään ja kulmat menee kyllä ihan yli ja kaarroksille. Välillä on hyviä pätkiä, mutta välillä taas mennään mihin tie vie :D Olipa tässä matkalla myös yksin ihan katastrofijälki, jolla oli 6 keppiä ja Hugo ei nostanut niistä yhtään! Minun huippu jälkikoira, joka on ajanut vaan hyviä jälkiä tänä kesänä, niin onkin huono! Tästä kamaluudesta johtuen, päätin kokeilla peltojälkeä. Peltojälkeä Hugo ei ole ajanut sitten vuoden iän jälkeen, joten odotin innolla kuinka herra siihen suhtautuu. Vauhti ja into oli niinkin huimaa, että minä vaan roikuin siellä perässä. Se oli kyllä vajaa tunnin vanha jälki, joten uskon että se oli syynä tähän huimaan vauhtiin. Kulmat oli siinäkin aiheena ja ne ei kyllä mennyt mitenkään, pari kulmaa ehkä 6:sta otti jotenkin jos tyyliin pysäytti sen siihen kulmaan eikä antanut mennä eteenpäin. Esineet sentään on nyt ottanut kaikki. Positiivista että Hugolla oli intoa ja ehkä ihan hyvä että se saa joskus ajaa oikein helpon jälen.
Ja kun joku menee huonosti, niin sillonhan sitä treenataan vaan kahta kauheemmin (kuten rullaa :D), joten tänä aamuna tein Hugolle jälen, jossa kulmissa oli nameja, jollon Hugo ei pääse luistamaan kulmista millään keinolla! Ja jotta jälessä olis jotain haastetta, kun maa oli tosi kostea eikä jälkikään ollu kun ehkä 1,5h vanha, niin tein sen sellaseen suo/heinä/korkea varpu/ pusikko paikkaan. Yllättävän vähän Hugo häiritsi maaston vaikeakulkuisuus, muutaman kerran kierti pahimmat risut, jollon poikkesi jäljeltä, mutta meni kyllä suoraan sitten taks jälelle risukon jälkeen. Minusta aika hienoa, että Hugo tajuaa kiertää jos ei halua mennä kovin pahasta paikasta :) vaikka eihän se toivottavaa ole. Kulmat otti nyt kun niissä oli niitä nameja, esineet otti myös yhtä se omaa lelun palasta lukuunottamatta. Hugo kyllä jäi haistelemaan lelua, mutta ei ilmassu, mietin voisko syynä olla että se on niin tuttu esine, että ei sitten sen takia sitä nostanut? Tätäkin jälkeä Hugo ajo tosi innolla ja välillä vauhikkaastikkin, mikä on nyt ihan hyvä. Jälen etsiminenkin sujui hyvin. Lähetin Hugon ettimään jälen ehkä 5 metrin päästä ja paikka oli siinä kohtaa tosi ryteikköistä, mutta hyvin lähti kuitenkin etenemään ja lähti oikeeseen suuntaankin ajamaan.
Tottista ollaan nyt myös otettu aika tehokkasti, mutta agilityssä ei olla käyty juurikaan. Taidamme pyhittää tämän kesän noihin maastolajeihin ja sitten talvella taas käydä agilityssä.