sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Ilma virtaa

Eräs viikonloppu oli pyhitetty ilmavirtauskoulutukselle, joka järjestettiin täällä Joensuussa. Koulutuksen tarkoituksena oli opettaa meitä koiranohjaajia huomioimaan maasto ja sääolosuhteet etsinnöissä. Koulutuksessa käytiin läpi erilaisten harjoitusten avulla miten hajut liikkuvat missäkin olosuhteissa ja maastoissa.
Pablo odottaa "kärsivällisesti" vuoroaan

Pablo pääsi mukaan toisena päivänä, jolloin tutkailtiin hajujen kulkeutumista raunioilla eli tällaisella pelastuskoiraradalla, joka jäljittelee sortuma-aluetta. Raunioilla maalimiehen hajun voi saada niin monesta eri kohtaa, mutta sen lisäksi, että koira löytää etsittävästä hajun, niin sen pitäisi pystyä ilmaisemaan vasta kun on niin lähellä maalimiestä kuin on vain mahdollista. Eli siellä missä on voimakkain haju, niin se ei välttämättä ole lähinnä maalimiestä. 

Pablo pääsi ensimmäistä kertaa treenaamaan raunioilla. Aika hyvin se siellä liikku, vaikka kulki hieman varovaisemmin esim. joillakin tiilikasoilla. Pablo löyti maalimiehet, jotka sille oli laitettu, mutta joutui ihan tekemään töitä, että löysi sen aukon, josta pääsi maalimiehen luokse. Taitaa tuosta pilkullisesta tulla ilmaisultaa haukkuva. Sen verran voimakkaasti ilmaisi mielipiteensä kun pääsi lähelle maalimiestä, mutta ei kuitenkaan ihan iholle asti. Raunioilla haukku ilmaisu onkin parempi, sillä silloin koirat yleensä näyttää selkeämmin paikan jossa maalimies on. Voisi myös olettaa, että turha edestakaisin juokseminen raunioilla olisi riski koiralle. Kuitenkin Pablo on näyttänyt haukku taipumuksensa jo aiemminkin ja kyllä sen kotioloissakin huomaa, että hyvä haukku sillä on. 



Pablolla on ollut pienestä asti taipumusta kiipeillä epämääräisillä alustoilla ja vaikeillakin pinnoilla, joten me ilmoittauduttiin kesäkuussa alkavaan Pohjois-Karjalan pelastuskoirien järjestämään  raunioryhmään. Ryhmän tarkoitus on saada koirakoita pelastuslaitoksen itäpeto ryhmään, joka siis kouluttautuu pelastuslaitoksen avuksi erilaisiin pelastustehtäviin, mahdollisesti siis esim. myrskytuhoalueille. Tämä raunio puoli on minulle ihan uusi, joten siksikin oli kiva päästä tutustumaan tähän hieman paremmin. On myös kiva, että on koira, jolla on potentiaalia toimia raunioilla luontevasti. Kyllähän Pablokin hieman pelkää esim. ritiläportaissa tai jyrkkiä kapeita rappusia se ei luultavasti suostuisi kiipeämään, mutta enemmän sillä on uskallusta kuin mitä Hugolla oli.






sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Hajulla vai ei

Pablon kevään puuhiin on kuulunut lähinnä jälkeä ja tottista. Jälki aloitettiin heti kun lumet sulivat metsästä. Alku oli aika katastrofaalinen, sillä Pablo vaan humpsutteli tai paremminkin juoksi menemään ja tarkkuus oli jotain huonon ja tosi huonon välistä. Jouduttiin sitten aloittamaan ihan makkarajäljestä, sillä pelkkä hidastaminen sai Pablon turhautumaan. Muutamien makkarajälkien jälkeen alkoi ajaminen jo vähän sujua. Vähitellen sitten nameja vähemmäksi ja metsäjäleltä kokonaan pois. Muutamia pelto- ja nurmikkojälkiä ollaan myös tehty, mutta niiden pitää olla aika tuoreita, jotta ajaminen sujuu. Puhutaan siis 15-60 min ajasta.

Meidän ongelma on ehkä ollut se, että minä en malta tehä riittävän paljon sellasia helppoja jälkiä ja vähitellen vaikeuttaa. Nyt on vähän menty sillein, että kyllä se osaa, mutta sitten ei ole osanutkaan. Malttia siis ja paljon vaaditaan minulta. Yksi iso ongelma on myös ollut Pablon vauhti jälellä. Välillä se vetää ihan nelivedolla eteenpäin ja sitten turhautuu kun minä jarrutan perässä kädet hapoilla. En ees tiiä mistä tuo kauhee vauhti on peräisin, kun mielestäni olen aina pyrkinyt jarruttamaan sitä jälellä, en ole antanut sen juosta koskaan. Mietin myös sitä, että kun talvella tehtiin niin paljon hakua ja siinä se sai painella mielensä mukaan, mutta nyt pitääkin keskittyä ja toimia hallitusti, niin oisko se täysillä meneminen jäänyt päälle. Pablolla on nyt muutenkin sellanen-en malta keskittyä mihinkään, en kyllä tuu luokse kun kutsut, teen mitä haluan- vaihe. Joten luultavasti joudutaan tekemään töitä ihan perusarjessakin, jotta pystyis ees vähän keskittymään johonkin. Olen myös huomannut, että pienet negatiiviset asiat jää Pablolle hyvin muistiin tällä hetkellä. Yhden kerran sadasta kun sain puututtua kakan syöntiin ja nykäsin Pablon pois kakalta ja muutaman ärräpään sille huusin siinä, niin samainen kävelytien kohta kierretää  nykyään hyvin kaukaa. Ihan kuin ois jääny suuretkin traumat asiasta. Pablo ei kuitenkaan sen episodin jälkeen ollu asiasta milläsäkkään. Myös esimerkiksi pelastusliivi oli ihan kauheen pelottava, vaikka koko talven on pitäny ties mitä vaatteita päällään. Ja lopulta kun se sille laitettiin ja päästettiin ulos sen kanssa, niin unohti sillä sekunnilla, että sillä oli jotain päällään.
Jotain hyvää kuitenkin jälellä, esineet ilmaistaan nykyään hienosti, jos siis kohalle sattuu. Niin nätisti menee maahan ja siellä pysyy kunnes minä menen sen luokse palkkaamaan.