keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kiteiden elämää

Ei meillä päästä niin vaan eroon kiteistä. Eläinlääkärin mukaan kiteiden olisi pitänyt oikean ruokavalion myötä hävitä 3viikossa (aika pian jos minulta kysytään). Kolmen viikon päästä vähäpuriinisen ruokavalion (puuroo ja kananmunia) jälkeen kiteitä oli edelleen ja paljon. Pablolta sitten otettiin verikoe, jossa selvitetiin onko maksassa jokin toimintahäiriö, joka voisi aiheuttaa runsasta virtsahapon muodostumista. Maksa-arvot olivat normaalit, joten kiteet johtuu ihan vaan dallujen herkkyydestä saada niitä. 4 viikkoa ruokavalion aloittamisesta kiteitä oli edelleen, mutta ehkä hiukan vähemmän kuin aiemmin. Nyt suositus oli syöttää pelkästään Royal Caninin urinary u/c ruokaa, jotta kiteet lähtisi liukenemaan.



Sitä nyt ostin säkin, mutta sisällysluetteloa katsoessani en löytänyt mitään aineita, jotka siinä ruuassa liuottaisi kiteitä. Se sisältää pääasiassa vehnää, maissia, kananmunaa ja kivennäisaineita sekä virtsan ph:ta nostavia aineita. Samoja aineita mitä olen Pablolle nyt viimeisen reilun kuukauden syöttänyt. Joten miten nyt tämä ruoka liuottaisi niitä kiteitä yhtään sen enempää kuin aiempikaan ruoka? Pablon pissin ph kun on ollut siellä 7 luokkaa, joten sitäkään ei ole ollut tarvetta lähteä muuttamaan. Ja maksoinko tosiaan  ruuasta, jossa on vehnää, maissia ja kananmunia 100 euroa?! Selvitin asiaa eläinlääkäriltä, joka oli sitten soittanut ihan Royal Caninin edustajalle, että mikä tässä ruuassa nyt sitten liuottaa kiteitä, vastaus oli että ruuan vähäpuriinisuus. Eli suomennettuna ruoka ei ole sen ihmeellisempää kuin aikaisempi puuro-kananmunadietti, huoh. Mitäpä en lukenut sisällysluetteloa ennen kuin ostin ruuan. Ja mitä nyt olen lueskellut ja mitä eläinlääkäri aiemmin sanoi, niin kiteet eivät liukene pelkällä ruokavaliolla, sillä vain estetään uusien kiteiden muodostuminen. Sain nyt sitten lopulta allopurinol reseptin Pablolle. Pari päivää se on lääkettä nyt saanut, sekään ei tainnut olla kovin nopea vaikuttamaan, joten vasta kuukauden päästä on seuraava pissikontrolli. Vähän katoin allopurinolin haittavaikutuksia ja mietin sen annostusta. Sehän on ihmisten kihtilääke ja Pablo saa nyt yhden tabletin vuorokaudessa, joka on ilmeisesti sama annostus kuin ihmisen kihtiin. Miten se minusta kuulostaa paljolta? Tai ehkä sitä tarvitaan enemmän jos liuotetaan kiteitä kuin mitä kihdin hoitoon tarvitaan? Haittavaikutuksia oli paljon, niin kun taitaa lääkkeissä aina olla, mutta kuvittelin jo miten Pablo alkaa vainoharhaseks ja masentuneeks ja sille tulee kauheet lihaskivut ym. Tai ehkä vaan lopetan niiden haittojen miettimisen ja mietin miten se toivottavasti nyt vaan liuottaa ne kiteet sieltä rakosta.
Lopuksi kerrottakoon että Pablo on todella ärsyttävä. Sillä on liikaa energiaa, se ei kuuntele lenkillä enää yhtään ja kaiken lisäks se vetää hihnassa kuin höyryveturi. Eipä muuta tällä kertaa.

Paitsi pakko vielä jakaa yks todiste siitä, että Pablolla ei oo kaikki kotona: Pablo on piilottanut ulos nahkaluunpalasen (joo se ei saa niitä nyt syyä, sillä on kyllä nahkaluita tälläkin hetkellä lelukorissa, mutta ei se niitä oo ikinä syöny, joten en oo niitä jaksanu pois sieltä kaivaa) ja nyt se käy monta kertaa päivässä peittämässä sitä lisää. Eikä siinä vielä kaikki mutta, kun se nenällä peittää, niin sit sen jälkeen se tassulla kuopasee sen taas esille ja sit se taas peittää nenällään. Tätä siis jatkuu useita kertoja kun se on ulkona. Nenällä tonkimisen seuraus on sitten seuraavanlainen:




Että sellanen koira mulla.