maanantai 25. helmikuuta 2013

Kun ohjaaja ei osaa

Olipa varsinaiset agilitytreenit. Hugolla oli vauhtia ja intoa, mutta kun minä en osaa. Kuinka ärsyttävää onkaan kun koira tekee väärin, koska ite ei osaa ohjata. Ja sitten alkaa ärsyttää kaikki pienet asiat mitä Hugo tekee, kuten juoksee ennen aikojaan namikupille yms. Ja vielä kun ilmotin Hugon siis 3.3 oleviin agilitykisoihin Lappeenrantaan, niin paineet tehä hyvä treeni ennen kisoja oli suuret. Noh loppujen lopuks Hugo teki paljon mutta kuitenkin innolla. Ja minulla ei pää kestä sitä että vika on minussa. Se ois ymmärrettävää jos koira ei osaa, koska sillon sitä ei oo opetettu kunnolla, mutta minun pitäis tietenkin osata opettelematta :)  Ite on menestyksen tiellä ja se on hyvin ärsyttävää. Olen aina ajatellu et me vaan vähän Hugon kanssa harrastellaan kaikkea ja opetellaan asioita vähän sinnepäin, mutta todellisuudessa haluun opettaa ja tehä asiat kunnolla sillein et se koira sitten kans oppii sen niin hyvin kun mahollista. Agilityssä tietysti voi pärjätä vaikka ei esim. takanaleikkausta osaa, mutta sitten noissa toko jutuissa tai haussa tai jälessä, niin haluun että Hugo osaa, vaikka niissä meillä ei oo oikeestaan suurempia kisatavotteita. Miks vaan tehä asioita vähän sinnepäin kun voi tehä ne hyvin ja sitten kun kaikki on tehty vähitellen hyvin, niin voikin olla jo kisavalmis vaikka sitä ei ikinä ajatellukkaan. Tällanen paasaaminen tällä kertaa sopivasti ennen kisoja ja motivaatio matalalla ja luulen että Hugo ei osaa mitään ja minä en osaa ohjata ja jne. Noh oikeesti meidän tavote on tehä hyvät radat Lappeenrannassa, tarkottaa siis sitä että Hugo pysyy radalla ja keskittyy tekemiseen. Muuta en toivo. Hylky tai vitoset ei haittaa jos muuten meno on hyvää.
Me otettiin vielä treeneissä pari kertaa pöytää ja pussia, jotka Hugo on nähny viimeeks ehkä vuos sitten, joten toivotaan, että niitä ei siellä kisoissa ole. JÄNNITTÄÄ!!

 Vielä meidän rullatreenauksista sen verran, että nyt olen naksutellu Hugolle ensin rullan kosketuksesta  sitten sen ottamista suuhun ja nyt jo siitä että se tuo sen minulle metrin parin päähän. Ja nämä kaikki siis sillein että se rulla on avustajalla kädessä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti