maanantai 13. toukokuuta 2013

Avustajakurssi

Kerrotaampas välillä että mitä minä olen tehnyt sen eteen että Hugosta tulisi parempi haku- ja jälkikoira. Siis se listahan olisi loppumaton, mutta viime viikonloppuna olin kouluttamassa itseäni avustajakurssilla. Avustajakurssilla kävimme läpi pelastuskoirakon toimintaa ja etenkin pelastuskoirakon apuohjaajana olemista. Lauantai oli teoriapäivä ja sunnuntaina käytäntöä. Sunnuntaina oli kyllä mahtavaa kun pääsi näkemään pelastuskoirakon toimintaa metsässä kun on kartat ja kompassit mukana ja pitää tarkistaa tuulen suuntaa ja maaston muotoja ja samalla merkata reittiä ja katsoa vielä mitä se koira tekee. Kompassin käytön lyhyt oppimäärä tuli käytyä ja kyllä siellä metsässä osasin jo kertoa minne sitä oikeen pitää mennä. Pääsimme tarkastamaan yhden alueen koiran kanssa ja nähtiin toisen koiran jälen nosto ja ajo. Harjoittelimme myös kuinka etsitään aluetta ketjuissa ihan ihmisvoimin. Kyllä tämä viikonloppu nostaa motivaatiota treenata Hugoakin niin hyvin kuin mahdollista ja yrittää saada se joskus sinne hälykoiran tasolle. Matkaa sinne on kyllä vielä ainakin tuon tottiksen osalta, mutta tavoitteitahan pitää olla :)
Jah tästä innostuneena kävimme tänään vähän treenaamassa päivällä rullaa ja illalla sitten agilityyn.Rullan tiputtelussa keksimme uuden tavan, jollon Hugo ei sitä tiputa: kuljen hitaasti taaksepäin Hugosta kun se on tuomassa sitä ja sitten yhtäkkiä menenkin sitä vastaan ja otan rullan siltä. Aikasemmin olen tätä kokeillut, mutta ilmeisesti liian innokkaasti, jollon Hugo aina tiputti rullan ja tuli sillein et anna nami. Tästä se lähtee!
 Ja mitäs olikaan aikaisemmin puhetta niistä Hugon lepopäivistä?? Niihin kun ei ois varaa kun ois niin paljon opeteltavaa ja treenattavaa. Mutta ehkä sillä on sunnuntaina lepopäivä, ehkä :D
 Hugo riehumassa metsässä. Se on aina yhtä hauskaa näin talven jälkeen.
                                      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti