maanantai 3. maaliskuuta 2014

Back in business

Joensuussa jälleen, jo tuo savon vääntäminen alko tulla korvista ulos ja tietysti sillä pienellä patjalla nukkuminen. Hugokin ensimmäisenä aamuna Joensuussa levitti raajansa ja köllötteli selällään pitkät ajat, nautti sekin tilavasta sängystä.
Viiden viikon treenitauon jälkeen on hyvä aloittaa reippaasti treenailu. Eilen käytiin ajamassa jälki, joka meni muuten hyvin, mutta pari esinettä jäi matkalle. Yhdellä esineellä jouduin stoppaamaan Hugon, kun otti esineen suuhun ja jatko vaan matkaa ja sitten tiputti sen ja oli vaan pokkana jatkamassa taas matkaa. Sille se jäljen ajo on selkeästi kiinnostavampaa kuin niiden esineiden pongaaminen. Siispä paremmat palkat esineille. Jälki oli osittain lumisessa ja osittain sulassa metässä.
Tänään vuorossa oli agilityä. Hugon on aika huippu siinä, jos vaan minä osaisin ohjata ja juosta. Ja huipulla tarkotan Hugon huippua :D Intoa ja vauhtia sillä oli taas aika hyvin. Rata oli suhteellisen vaikea, mutta oli kiva kokeilla miten Hugo toimii vauhdikkaana päivänä vaikeissa jutuissa. Hyvin se toimi sillon kun minä osasin ja ehdin. Radalla oli esim. poispäin käännös kepeiltä putkelle, joka tuotti aluksi vaikeuksia. Hugo myös hakee aika paljon kontakteille, kun on saanut niistä palkkaa, joten keinulle karkas muutamia kertoja. Positiivista oli se, että Hugo haki ja kokeili esteitä, kun tuli pieni tauko eikä ollut käskyn alla. Niin ja yksi meille uusi ohjauskuvio, jota ei oltu aiemmin juuri harjoiteltu, mutta joka nyt sujui melkein mallikkasti oli backlap. Tänään opin taas sata asiaa ihan perus ohjauksesta, joita ei itse aina muista ja joista harva sitten kuitenkaan sanoo. Opettavaiset treenit siis.
Ja muutama aiheeseen läheisesti liittyvää kuvaa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti