lauantai 16. elokuuta 2014

Terveenä jälleen

Meidän treenikesä on kyllä mennyt ihan harakoille tai joillekkin. Voin sanoa, että yhdissä hakutreeneissä käytiin, jälkitreenitkin voi laskea kahen käden sormilla ja tottista treenattu pari kertaa. Alkukesästä oli aina treeniaikaan jotain menoja, sen jälkeen tuli helteet ja sitten tuo kynsi. Kynsi on muuten lähteny paranemaan antibiottikuurin alottamisen jälkeen ja nyt on lähes parantunut. Eikä muuten hiivakaan ole yltyny älyttömän pahaksi, ainoastaan huulet kutiaa jonkin verran enemmän.  Ei menny ihan suunnitelmien mukaan tää kesä, vaikka hyvää treenikautta onkin vielä paaljon jäljellä ja siitä me meinattiinkin ottaa kaikki irti. Irtiotto on alotettu jälkitreeneillä ja rullatreeneillä. Hugo ajo huipusti metsäjälen 3kk saikkuloman jälkeen, tais olla vähän virtaa.
Rullaa otettiin ihan vain lyhyellä pätkällä metsässä ja tiputtelu on loppunut sillä, että minulla on kunnon nami jonka Hugo saa kun on tuonut rullan. Tästä opimme, että jokainen tietää koiransa parhaiten ja ei pitäis liikaa kuunnella muiden mielipiteitä jos itse uskoo jonkin toimivan. Uskoin liikaa siihen, kun sanottiin että koiraa ei saa palkata rullan tuonnista, koska maalimies ei ole muuten enää se huipputyyppi, jolta vaan saa ruokaa ja virheilmasujen määrä saattaa kasvaa. Jooo en vielä tiedä miten valeilmasuja tulee, mutta kyllä se Hugo sille maalimiehelle juoksee ihan yhtä innokkaasti kun ennenkin. Ja pääasia on se, että minä saan mielenrauhan tohon rullan tiputteluun, eikä korvista ala nousta savua aina kun mainitaan sana rulla. En ole mielestäni mikään täydellisyyden tavottelija, mutta Hugo on aika taitava tekemään oman mielen mukaan ja varsinkin rullan tuonnissa se osaa esittää: että täh!? siis pitääks mun tuua täältä joku rulla?! joo okei, oon ehkä joskus kuullu jostain rullasta... ja siis ihan oikeesti mun pitää ite vielä ettiikkin se? antaisitko sen mulle tähän nenän eteen jos mä vähän aikaa seison tässä ihan kun en tietäis mitä mun pitää tehä? ai et, noh ei sitten..pakko kai se on sit ite ettiä ja viiä tolle yhelle. Tähän lankaan on menny tosi moni maalimies ja tästä lähtien Hugon auttaminen on ehdottoman kiellettyä, koska Hugo on oppinu ton, että kyllä ne auttaa kun vähän aikaa tässä seison. Ja tästä syystä Hugolta pitää vaatia asiat aika tarkasti, jotta ei tule tän kaltasia ongelmia jatkossa.

Aurinko ennen sadetta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti