maanantai 27. tammikuuta 2014

Savossa

Paikkakunta vaihtui meidän osalta seuraavaksi viideksi viikoksi Joensuusta Kuopioon minun työharjottelun takia. Tämä meinaa sitä, että joudumme totuttelemaan Hugon kanssa soluasumisen saloihin. Hugo on onneks ottanut asian melko rennosti, kaikki käy sille kunhan on lämmin patja missä makoilla. Ja se tarkoittaa sitä, että minulla on Hugon verran vähemmän tilaa jo ennestään kapealla patjalla. Ehkä toinen meistä oppii nukkumaan lattialla tän viiden viikon aikana. Hugoa ei tosiaan haittaa solukämppä eikä muut ihmiset, niiden viereen on vaan kiva mennä rapsuteltavaksi.
Ollaan me jotain viisastakin välillä tehty. Pakkaset on vaan haitannu treenaamista melko lailla tuon karvattoman piskin kanssa, eikä Hugo lenkeilläkään taho tareta kun pakkasta yli 20 astetta. Muutamat haku- ja tottistreenit on kuitenkin käyty tässä tammikuun aikana. Hyvin Hugo tekee tottiksessa ja hakuilussa myös, mitä nyt sitä rullan tiputtelua metrin päähän edelleen harrastaa.
Tänään kuitenkin korkattiin hiihtokausi! Ja vähän oli siistiä hiihdellä Kuopion jäällä pimeässä ilman ainuttakaan vastaantulijaa. Sai mennä ihan rauhassa ja Hugo välillä vetoapuna ja välillä irti.


Tämän kuvan perusteella se olen minä, joka oppii nukkumaan lattialla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti