lauantai 3. toukokuuta 2014

Viikon sana

Tällä kertaa tottis on ollut päivän sana usempanakin päivänä viikossa. Motivaatiota sen treenaamiseen on kun huomaa, että Hugohan on hyvä! Ihan yllätyn lähes joka treenien jälkeen, että vitsi sehän osaa ja sikahyvin...siis huomioiden että minä olen sen kouluttanut ja että se on Hugo :D Mutta niin, nyt on harjoiteltu henkilöryhmää, paikallamakuuta, täyskäännöstä, luoksetuloa ja liikkeelle lähtöä. Vähän tietysti seuraamista ja jääviä, mutta ne menee sen verran hyvin, että niitä ei nyt meinattu jankata. Vaihtelu on se juttu millä Hugolla säilyy motivaatio tottiksessakin, koko ajan pitää tehä jotain eri juttua tai muuten mielenkiinto häviää.

Henkilöryhmää ollaan vasta nyt alotettu treenaamaan, mutta eipä siinä suurempia ongelmia ole ollut, välillä vähän katse tippuu, mutta muuten hyvä. Paikallamakuussa ei Hugolla ole ollut koskaan minkäänlaista ongelmaa ja se on siksi jäänytkin vähälle treenaamiselle, niin sitä ollaan nyt parina kertana otettu. Täyskäännökset on Hugolla vähän sellaset hitaat ja löysät, mutta kyllä se mukana kulkee, niin niihin ollaan koitettu saada vauhtia lisää. Luoksetulossa lähinnä apuja olen nyt yrittänyt saada pois. Kädet kun on vielä ollut edessä ja laitan ne sivulle vasta kun Hugo jo istuu ja sitten annan palkan. Nyt kädet on saatu jo pois, mutta luoksetulo on hieman epävarmempi kun kädet on sivuilla, vaikka Hugo hyvin eteen tuleekin istumaan. Liikkeellelähtöä ollaan treenattu ihan vain sen takia, kun Hugolla katse tippuu aika usein heti liikkeellelähdössä. Muutaman askeleen jälkeen nostaa kyllä katseen taas, mutta se on hieman ärsyttävää.




Ei ole ainakaan painostusta eteenpäin minulla :D
Ollaanhan me Hugon kanssa vietetty laatuaikaakin urheillessa ja lihaskuntoa kasvattaessa porrastreeneissä. Taisi olla 107 porrasta ja 5 kertaa ne kivuttiin ylös ja alas. Hugokin yllätti ja kiipesi ne ylös ja alas. Epäilin että ei uskalla kiivetä tai ainakaan tulla alas kun oli pieneltä matkalta tosi jyrkät, mutta kyllä se vaan niillä kiipeili.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti