sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Bh-koe

Huh! Se on ohi ja vielä hyväksytysti! Olen huojentunut ja onnellinen. Hugo teki ihan tosi hyvin ja tuli vielä palautetta, että se niin iloisesti (lue pomppien) seurasi. Eka kaavio meni minustakin hyvin, kontaktim piti koko ajan, vire oli hyvä ja henkilöryhmä meni hienosti. Toisella kiekalla vähän aina pysähdyksien jälkeen jätätti ja yhen kerran jäi kattomaan jotain hetkeksi, mutta kunnialla mentiin loppuun. Jäävät meni hyvin ja luoksetulo erinomainen! Paikallamakuussa Hugo sitten vähän sääti. Katsoin että aluksi jäi haistelemaan kovasti maata, kun jätin sen sinne ja kun palasin niin Hugo oli istumassa siellä. Oli kuulemma ihan lopussa noussut istumaan. Veikkaan että hajut on vieny sitä pitkässä heinikossa ja lopulta päättänyt nousta ylös. Kaupunkiosuudessa ei mitään ihmeellistä, kerran kai oli piipannu kun jätin sen kaupan seinään kiinni, mutta ei muuta. Ei voi olla kun tyytyväinen tuohon koiraan. Kovasti ollaan töitä tehty ja en kyllä olisi pari vuotta sitten uskonu, että joskus edes oltais Bh-koe kunnossa, saati sitten että se menisi läpi. Nyt voi hyvillä mielin lähtee treenailemaan pelastuskoirakokeen tottisosuutta, jos sitten joskus niihinkin päästäis.
Videot hyvin kaukaa otettuja, mutta ompahan jotain todistusaineistoa.





Palveluskoiraliiton kisakirja korkattu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti