sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Sitä sun tätä

Oliver on jälleen palannut kesän viettoon meidän iloksemme (tai vähemmän iloksi :D). Nooh on siitä ainakin unikaveriksi jos ei muuhun. Hugo ei tuntunut edes huomaavan, että Oliver tuli takaisin, joten samaa rataa jatkavat pitkän eron jälkeenkin.
Koirat ovat saaneet nyt nauttia pyörälenkeistä, sillä onnistuin vammauttamaan jalkani, joten kävely on ollut pannassa viimeisen reilu viikon ajan. Hugo on näyttänyt uuden pyöräily puolensa, sillä se menee ihan sekaisin kun saa juosta irti pyörän vieressä. En ole varmaan ikinä nähny sen juoksevan niin lujaa kun mitä juoksi eräällä pururadalla kun pyöräiltiin. Eikä siltä tunnu kuntokaan loppuvan jos vaan saa irti juosta, mutta jos laittaa hihnaan niin sitten on heti niin laiska kun olla ja voi.

Niin ja muutimmehan me uuteen asuntoon, jossa on pieni piha koirille. Taitaa ne siitä tykätä kun siellä oleskelevat ja ottavat aurinkoa. Myöskin on tosi kiva juttu, kun saa rampata sisään ja ulos sen mukaan miten kuuma on.

Treenihommat on jäänyt vähän vähälle kun en ole voinut oikeen kävellä, mutta muutama pikku jälki ollaan ajettu. Tottista ollaan toki treenattu, siinä kun ei tarvitse kovin pitkiä matkoja kävellä. Pakko kai se on nyt paljastaa, että tottista ollaan erityisesti viime aikoina treenattu, sillä ollaan ilmottauduttu viikon päästä 15.6  täällä Joensuussa olevaan bh-kokeeseen. Jännittää kyllä jo nyt, mutta Hugo on tehnyt tosi hyvin viime aikoina, joten jos se samalla lailla tekee, niin läpi meidän pitäisi päästä. Vähän mietityttää miten Hugo jaksaa tehdä ilman palkkaa niin pitkät pätkät, mutta sen näkee sitten. Mutta meistä ehkä kuullaan viikon päästä tai sitten ei, jos koe on menny ihan pyllylleen :D

1 kommentti: