perjantai 20. marraskuuta 2015

Talvi tuli

Täällä idässä on tullut talvi. Mikä sen ihanampaa kun ei tarviikkaan aina pyyhkiä tassuja ulkoa tullessa ja luututa lattioita kurasista tassunjäljistä.  Pablon reaktio lumeen oli kyllä hauska. Ulos päästyään se haisteli kovin varovaisesti maata ja vähän kaivoi tassuillaan lunta epäilevästi. Sitten se kuitenkin sai hepulin ja alko juosta pihaa ympäri ihan hulluna. Pablo juoksi aina muutaman ympyrän ja sitten tuli ovelle ja taas juoksi ympyrää. Myös isojen lumihiutaleiden metsästys oli yks päivä erityisen hauskaa Pablosta.  Lumesta on ollut sen verran haittaa, että jäljillä ei ole Pablon mielestä kiva mennä maahan esineellä kun lumi on märkää ja kylmää. Purkin löytäessä menee kyllä maahan, mutta esineellä ei niin mielellään.



Pablon treeniohjelmaan on edelleen kuulunut lähinnä jälkeä ja tottista sekä tietysti sylissä oloa ja lelujen rikkomista. Uusin villitys on tämä lelujen rikkominen, kaikista leluista pitää purra nenät ja hännät ja kädet irti ja sitten repiä pumpulit sieltä sisältä. Selkeästi hampaat on vaihtuneet ja uusilla hampailla pystyy rikkomaan mitä vaan. Söipä Pablo ensimmäisen possun sorkankin yks aamu.

Mutta siis niihin oikeisiin sallittuihin treeneihin. Jälkeä Pablo on ajellut 2-4 kertaa viikossa. Ennen lumia me taas vähän kokeiltiin ja testattiin miten Pablo pieni reagoi vuorokauden vanhaan jälkeen. Ensimmäinen kokeilu oli vähän huono, sillä tein jälen pimeässä ja jälki kulki sellaisella hakkuuaukealla. Ajamaan mentäessä en ollut aivan varma mistä jälki kulki, mutta laitoin Pablon etsimään jälkeä. Ei se sitä oikeen merkannu, mistä ikinä se jälki sitten kulkikaan. Lähettiin sitten kulkemaan sinne päin minne muistelin jälen menevän ja luulen, että Pablo ajo sitä jälkeä yhdessä vaiheessa n. 5-10 metriä, mutta sitten hukkasi sen eikä enää löydetty. Aika pian tultiin jäleltä pois ja päätettiin, että kokeillaan uudelleen vähän erilaisessa maastossa ja sillein, että tiedän mistä se jälki lähtee.   Seuraavalla kerralla sitten jälki kulkikin metsässä. Laitoin Pablon suoraan jälen päälle ja siitä se lähti sitä ajamaan. Se ajo sitä hitaasti ja vähän epävarmasti, mutta ajo kuitenkin. Parissa kohtaa pyöri jonkin aikaa kunnes löyti taas jälen. Kaksi esinettä jälellä oli ja jälki oli ehkä 50m pitkä. En kyllä ois uskonu, että Pablo pystyy sitä ajamaan, mutta näköjään pystyi. Kuitenkin se oli Pablolle tosi vaikea jälki, että vähän enemmän treeniä vaatii, jotta pystyy varmemmin noin vanhaa jälkeä ajamaan.






Nyt kuitenkin kun on lunta maassa, niin metsäjälet alkaa olemaan melko erilaisia ajettavia. Pari metsäjälkeä Pablo ajo tässä vähän aikaa sitten, niin että lunta oli jo maassa. Siinä on se hyvä, että itse näkee missä jälki menee, mutta koira ei sitä silmillä aja, ainakaan Pablo ei. Melko helppoja ne 3-5 tuntia vanhat metsäjälet Pablolle oli lumisessa metsässä.
Muutama hiekkajälki pienellä lumipeitteellä ollaan ajettu samoin yks asvalttijälki loskalla :D Asvalttijälki meni erinomaisesti kun se ajettiin melkein heti ja jälellä oli muutamia nameja. Jälki kulki parkkipaikalla, jossa on luultavasti jonkin verran harhaa alla. Siinä laitoin Pablon suoraan jälelle, sillä en tosiaan tiennyt miten paljon harhaa siinä on. Hiekkajälet oli n. 30 min vanhoja ja se oli kyllä vähän liikaa. Pablo nimittäin ei oikeen kunnolla ajanut hiekkaosuuksia, mutta onneks jälet loppuivat aina nurmikolle, jossa tietysti jälki oli paaljon helpompi ja ne osuudet Pablo ajo hyvin. Enemmän siis tuoreempaa jälkeä vaikeilla alustoilla.

Tottiksessa ollaan jatkettu samaan malliin, perusjuttuja opeteltu, ei mitään ihmeellistä tai uutta. Nouto on edelleen vaiheessa, vaikka sitä melkein joka päivä vähän harjoitellaan. Hiljaa hyvä tulee?

2 kommenttia:

  1. Oho, siellä on tullu oikein kunnolla! Tuli tänne Jyväskyläänki tänään lunta, mut ei todellakaan vielä samassa mittakaavassa :D Sitä odotellessa...

    ps. Ois kiva nähä tottisvideoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti meiltäkin lumet suli pois :(
      Täytyy laittaa korvan taakse, josko sais otettua vähän videoo tottiksista :)

      Poista