Pääsiäistä viettämässä

Pablon pääsiäinen on ollut hyvin tapahtumarikas, sillä me vietettiin se Riihimäellä. Matkustus tapahtui junalla ja matka kesti noin 4,5h. Onneksi Pablo oli viisastunut ensimmäisestä junamatkasta ja nyt matkustaminen sujui jo rauhallisemmin ja pääasiassa nukkuen. Ainoastaan junan vaihdot oli melkoista säätämistä. Pablolla on vaan niin kova kiire eteenpäin ja kaikki ihmiset ois niiin ihania, että minulla on täysi työ pitää se kurissa. Namitkaan ei kunnolla kiinnosta siinä vaiheessa. Toivottavasti tässäkin tapahtuu edistystä ennen seuraavaa junamatkaa. Jänniä paikkoja oli myös liukuportaat joita pitkin meidän piti mennä alas, jotta päästiin oikeelle raiteelle. Ihmisvilinässä Pablo ei ehtinyt miettiä uskaltaako niihin mennä vai eikö, joten se ei koitunut ongelmaksi. Luulen, että rauhallisessa tilanteessa pablo ei olisi niin helposti niihin mennyt, vaikka melko reipas erilaisilla alustoilla onkin. Portaissa sitten sitä vähän jännitti kun ne liikkuivat, mutta päästiin rauhallisesti alas asti lihapullia syöden.

Reppureissaaja

Pablo viihdytti itseään ja kanssamatkustajia ryömimällä penkin alta moikkaamaan edessä istuvia.

Pääsiäisenä Pablolla oli kaverinaan kaksi koiraa ja kissaa. Koirat olivat pablon mielestä tylsiä, koska ne ei leikkiny hänen kanssaan. Kissat sitä kovasti kiinnosti ja välillä melko nätisti kulki vaan niiden ohi reagoimatta, mutta välillä sitten intoutu haukkumaan niitä. Pablo on kerran kokenut kissan vihan ja nyt selkeesti varoo kissoja, mutta sitten välillä se haluis tutustua niihin ja kun ne ei tule hänen luokseen, niin alkaa haukkuminen.

Niinkuin pääsiäiseen kuuluu, käytiin myös Riihimäen keskustassa pääsiäistorilla ja ulkoilmatapahtumissa katselemassa ihmisvilinää. Ei se hihnassa kävely kovin kaunista katseltavaa ollut, mutta silleinhän se vaan tottuu. Pablo näki myös poneja ja lampaan, jotka oli aika jänniä, mutta silti ois kiinnostanu kovasti mennä tutustumaan.

Torilla metrilakuja ostamassa

Yksi pääsiäissunnuntain ohjelmista oli lenkki ja jäljen ajo. Pablo pääsi ajamaan ensimmäisen metsäjälen tälle keväälle. Se ei kyllä vielä Joensuussa onnistuis, mutta Riihimäellä oli metsät pääasiassa sulia. Jälki oli tunnin vanha, 500m pitkä ja siellä oli 3 esinettä. Pieni jälennosto otettiin alkuun ja Pablo jälen nappaskin, mutta lähti väärään suuntaan ajamaan, jolloin pysäytin sen ja omatoimisesti sitten siitä jatkoi oikeeseen suuntaan. Kaikki esineet merkkas hienosti menemällä maahan. Jälkeä ajoi ihan ok, ei mitään tarkinta, mutta jälellä kuitenkin pysyi ja loppupalkkakin löyty. Se oli hyvä metsäjälkikauden avaus.

Maanantaina me osallistuttiinkin Dalmatiankoirat ry:n järjestämään pentunäyttelyyn ja open show:hun, joka järjestettiin siellä Riihimäellä. Pablo osallistui junioriluokkaan, jossa oli 5 urosta. Pablo esiintyi tosi nätisti, vaikka se liilkuminen kehän ulkopuolella oli taas aikamoista. Pablo seisoi tosi nätisti pitkänkin aikaa paikallaan ja juoksukin oli ihan juoksua. Valitettavasti ulkonäkö ei ole tällä hetkellä yhtä hyvä kuin mitä käytös oli. H eli hyvä oli arvostelun tulos, lähinnä arvostelussa mainittiin kevytrakenteisuus ja kehittymättömyys. Liikkeissä oli myös parantamisen varaa. Positiivisena asiana oli se, että kaikki mihin pystyttiin vaikuttamaan oli hyviä, kuten se käytös. Onneksi toivoa vielä on, sillä herra taitaa olla vähän niitä hitaasti kehittyviä yksilöitä. Kokemusta tuli taas rutkasti ja se on hyvä.

Arvostelu meni näin:
Vielä aika pentumainen nuori uros, jolla hieman pyöreä kallo ja lyhyt kuono-osa. Hyvät korvat, hyvä kaula. Melko suora etuosa ja vielä kovin kapea rintakehä. Voimakkaat takakulmaukset ja hyvä leveä reisi ja pitkä lanneosa. Jyrkkä lantio josta syystä ylälinja laskeva. Saisi liikkua pidemmällä askeleella, takaraajat jäävät rungon alle. Ahtaat takaliikkeet. Erinomainen luonne, hieno esiintyminen. Pilkut kovin yhteenkasvaneet. Tarvitsee vielä aikaa.

Varikolla

Varikkotreeneissä oli temppukerta tässä joku aika sitten. Teemana oli kiipeilyä, toisten koirien läsnäollessa toimiminen sekä kantaminen. Haastavinta oli minulle Pablon yli-innokkuus, sillä raukka luuli pääsevänsä juoksemaan ja ettimään ihmisiä. Pablo huomasi pian, että hihnasta ei päässytkään irti, joten ajatteli, että tässä kun nyt vaan kävellään, niin minäpä ajan sitten jälkeä. Sitä hajuvanaa, jota meidän edellä olevat ihmiset ja koirat jättivät jälkeensä. Pablo yli-innokkaana nenä maassa neliveto päällä siinä sitten jälesti, huoh sanon minä! Aina kun piti pysähtyä ja odottaa että edellinen on mennyt, niin kamala vinkuminen ja mouruaminen, että pitää päästä eteenpäin, tiiän kyllä missä se jälki menee! Ja jos liian kauan piti Pablon mielestä odottaa, niin sitten tultiin sivulle ja tehtiin Pablon mielestä tottista. Mitä tästä opimme: Pablolla ei ole sellaista kävellääntässänytvaannätisti-moodia, vaan aina täytyy olla jokin tarkoitus tai tehtävä.

Kävelyreitti kulki siis varikolla erilaisten esteiden yli ja ali ja välillä piti hypätä ja välillä vähän ryömiä. Nämä eivät olleet Pablolle mikään ongelma, ongelma oli siinä, että kuljettiin aivan liian hitaasti Pablon mielestä. Meille oli tehty myös tällainen houkutus kuja, jonka päähän koira piti jättää ja sitten kutsua se luokse kujan toiseen päähän. Kujan reunoille oli laitettu erilaisia ruokia ja leluja houkuttimeksi. Pablo jäi nätisti istumaan kujan päähän ja kutsusta juoksi minun luokse, kunnes paria metriä ennen taisi tulla joku ihana haju ja jäi vähän epäröimään palaako takaisin vai tuleeko minun luokse. Parin kutsumisen jälkeen kuitenkin tuli hämmentyneenä minun luokse. Tilanne taisi olla Pablon mielestä jotenkin outo. Pablo näytti kuitenkin kykynsä pelastuskoirana ja paikanti treenien järjestäjältä pudonneen nakkipaketin lumihangesta, tästä voi kai olla ylpeä? 

Treenien yksi teema oli siis kantaminen. Käytännössä nostettiin koira syliin ja kannettiin sitä pari metriä ja annettiin seuraavalle. Pablolle aluksi tämä oli pelottavaa ja hieman ensimmäisessä sylissä rimpuili, mutta sitten tajusi kai idean ja oli ihan nätisti kuleteltavana. Toinen kantotapa oli laittaa koira viltin päälle ja viltin kulmista kiinni ja nostettiin ylös. Pablo ei tainnut huomatakkaan että häntä nosteltiin kun syötin sille koko ajan nameja. Viimeinen koetus oli pulkka, johon koiran piti mennä ja sitten sitä hieman vedettiin. Pulkka oli kans vähän pelottava, mutta siitäkin selvittiin nakkien avulla. 

Murrosikä?

Meidän ihan ja kiltti koiranpentu on muuttumassa ärsyttäväksi nuoreksi urokseksi. Viime aikoina se on alkanut kai tajuamaan jotain nartuista ja käytös on sen mukaista. Lenkillä hihnassa vedetään ja poukkelehditaan nenän perässä joka suuntaan ja vapaana ollessa juostaan päättömästi hajulta toiselle eikä varmasti kuulla jos joku sattuis kutsumaan. Aina supervarma narupallokaan ei saa enää nuorta herraa tulemaan luokse. Koirien ohituksetkin on olleet niin helppoja, kun Pablolle näyttää narupalloa, niin ei se edes huomaa, että koira ohitettiin. Nyt koirien luokse vedetään vaikka ois mitä houkuttimena. Onneksi lumipallot on sellanen huippu juttu, joiden avulla Pabloa saa hieman motivoitua. Etenkin jos heittelee sille lumipalloja penkkaan, niin se ei edes tajua, että joku kävelee ohi.
 Muutenkin Pablolla tuntuu olevan hirveesti virtaa vaikka mitä sen kanssa tekisi. Treenien ja lenkin jälkeen se yleensä nukkuu tunnin tai kaksi ja sitten pitäis olla jo jotain tekemässä. Jos ei tekemistä ole, niin sitten kannetaan kengät eteisestä olohuoneeseen ja yritetään päästä niiden kanssa ulos. Jos kengät loppuu, niin sitten haetaan sängystä tyynyt ja pyykkikorista vaatteet. Jos niidenkään kanssa ei pääse ulos, niin sitten istutaan telkkarin eteen, tuijotetaan laiskoja sohvalla makaavia omistaija pahasti ja haukutaan kimakasti, niin että naapuritkin varmasti kuulee, että Pablolla on tylsää.

Alla vähän kuvia Pablon viimeaikojen touhuista

"Tässä mä vaan istun"

Auttava apulainen puutöissä

Mikähän idea oli hakea oma panta eteisestä ja mennä se suussa nukkumaan?