lauantai 23. huhtikuuta 2016

Sattuu ja tapahtuu

Sitä on välillä miettinyt, että tuo koira se vielä satuttaa ittensä kunnolla, jää auton alle tai hyppää jostain 10 metrin korkeudesta tai juoksee vaan niin kovaa päin puuta. Tällä kertaa mikään noista ei onneks tapahtunu, vaan Pablo sattui astumaan piikkilanka-aitaan.
Metsässä oltiin lenkillä ja Pablo tapansa mukaan sähläs siellä keppiensä ja risujensa kanssa. Vähän matkan päässä huomattiin piikkilanka-aita ja katotiin, että Pablo ei sinne menis. Ilmeisesti sitä piikkilankaa oli myös maassa siinä kohdalla missä Pablo sattu painimaan taas sellasen ison karahkan kanssa. Vähän Pablo vinkas yhessä kohtaa ja jatkoi sitten riehumistaan. Myöhemmin sitten huomasin lumella verta ja tutkin sen sählääjän tassut ja sieltähän löytyi mukava repeämä takatassusta. Eikun sisälle ja pesulle. Herra ei ite ollu moksiskaan haavasta vaan ois jatkanu riehumistaan tyytyväisenä. Verta alkoi sitten tulla jo ihan kunnolla ja sitä koitettiin saada kylmän suihkun alla tyrehtymään. Useiden vesilitrojen ja haavaliima purkillisen jälkeen tassu lopetti vuotamisen. Eikun pakettiin ja koira johonkin missä se pysyis paikallaan. Operaatio tassu tais väsyttää herran sen verran hyvin ja ehkä kipuakin alkoi jo olla sen verran, että Pablo nukkui tyytyväisenä loppu illan. Välillä vähän piti jo miettiä, että onkohan sillä kuumetta tai joku verenmyrkytys kun nukkui niin sikeesti.




Aamuun selvittiin ja Pablo oli aamulla jo pirteä itsensä, vaikka tassu oli selkeesti kipeä kun ei sille astunut ollenkaan. Ulos piti kuitenkin Pablon päästä ja ulkona se sitten tyytyväisenä kuljeskeli kolmella tassulla. Eikä tuntunut kolmella tassulla juoksukaan olevan kovin vaikeaa. Illasta alkoi jo käyttämään kipeää tassuaan, joten siinä vaiheessa ulkona hurjastelu kiellettiin.
Viikolla Pablolla oli aina päivähoitaja kun me oltiin töissä. Kauluriakin yritettiin sille laittaa, mutta kun tuloksena oli paniikissa pitkin seiniä juokseva koira, niin todettiin, että tassu paranee kuitenkin ilman kauluria nopeammin.

Alla yritys laittaa Pablolle kauluri, mutta kuten näkyy Pablo oli aika epäileväinen sen suhteen.



Nyt viikon jälkeen haava alkaa olla jo aika hyvin parantunut, vielä pitää kuitenkin side olla koko ajan, muuten alkaa vähän tihkuttamaan. Luulen kuitenkin, että selvittiin melko vähällä, kun tassuhaavat eivät ole niitä nopeimpia paranemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti