lauantai 27. lokakuuta 2012

Möllikisat



Liperin agilityhallin avajaismölleissä käyttin Hugon kanssa. Jännitti kyllä että mitä Hugo siellä tekee. Mutta käyttäytyi hyvin, ei välittäny muista koirista juurikaan ja jos välitti niin piippas sillein että hei leikitään. Osallistuttiin kisaavien hyppy- ja agilityradalle. Ensimmäinen hyppyrata meni hienosti, jossain kohassa tasin ite vähän ohjata huonosti ja käännökset oli aika isoja, mutta nolla sieltä tuli ja kakkossijotus. Toiselle radalle meidän lähtökohdat ei ollu niin hyvät, kun löysin Hugon autosta syyllisen näköisenä ekan radan palkinnot (siinähän oli mm. suklaapatukka ja possunkorva)  silputtuna  ja syötynä. Se oli ottanut ne takapenkiltä, siis Hugo joka ei ikinä kiipeile mihinkään, niin oli ainakin osittain kiivenny takapenkille ja ottanu mielestään ansaitsemansa palkinnot. Agilityradalla Hugo ei sitten kauheesti enää kiinnostanutkaan, kun oli maha täynnä herkkuja enkä minäkään niin hyvin siinä ohjannut. Mutta kyllä ärsytti, oltais haluttu toiseltakin radalta tulos! Tässä vaiheessa tarvitaan kai sitä huumorintajua, mutta tiukassa se kyllä on.
Toisen radan videota en jostain syystä saa ladattua, mutta ei siinä nyt kauheesti kattomista olekkaan.






maanantai 22. lokakuuta 2012

Agilityä

Nyt on sitten Hugon agitreeneistä videomateriaalia. Niissä Hugo kyllä näyttää hitaalta, mutta se oli oikeesti aika nopee. Ylösmenokontaktit oli tänään taas paremmat ja alasmenokontaktit on jo sanoisinko erinomaiset, Hugo pysähtyy, vaikka minä juoksisinkin eteenpäin. Näissä pysähdyin kyllä sen palkkaamaan. Tämän viikon lauantaina olis möllikisat tällä Joensuussa, me taidetaan sinne uskaltautua :)




lauantai 20. lokakuuta 2012

Ainoa koira

Lomaa vietetään vaihtelevassa säässä. Varkaudessa vierailtiin parin päivän ajan ja Hugo sai leikkikaverikseen baijerinvuoristovihikoira nartun ja Oliver jäi sillä reissulla ainakin toistaiseksi äitini luokse asumaan. Nyt me voidaan treenailla Hugon kanssa hyvillä mielin ja käydä juoksulenkeillä ja tehä kaikkea sitä mihin Oliver ei kykene. Treenailut vähenee, kun suurin osa treeneistä siirtyy viikonlopulle ja monessa paikassa ei voi olla yhtäaikaa. Agilityssä Hugo on näyttänyt uuden, nopean puolensa, on tainnut tauko tehdä sille hyvää. Kontaktien ylösmeno on vähän hakusessa, vaikka se sen yleensä ottaakin, mutta ei odota minulta lupaa lähteä. Kepit menee nopeasti, jos käsi on vieressä, mutta jos itsenäisesti antaa Hugon tehdä, niin silloin se on hidasta. Mölleihin nyt varmaan vaan pitäis osallistua, niin tulis kisakokemusta meile molemmille ja sitten niitä nollia hakemaan! Tottista otetaan lähes joka päivä sisällä ja kontaktista vaan palkataan.

Hugo on nykyään kunnon seurakoira kun tulee illalla aina viereen nukkumaan ja huitoo tassuilla jos sitä ei rapsuteta riittävästi. 


perjantai 5. lokakuuta 2012

Sitä sun tätä

Kaikkee sitä ollaan taas treenattu, vaikkakin treenit alkavat nyt vähetä pimeän takia kovaa vauhtia. Vielä kuitenkin on 4-5 kertaa viikossa treenejä. Hakutreeneihin Hugon sai hienot pelastuskoiraliivit, joihin sitten joskus toivottavasti saadaan ommella hälytyskoira-merkit. Sitä odotellessa ollaan käyty myös treenaamassa :) Ongelmia ei ole vieläkään ilmennyt hakumetsässä, vaan aina tehdään hyvin ja nopeasti, muilla kun tuntuu olevan aina joku pieni ongelma, niin Hugo vaikuttaa helpolta niiden rinnalla. Noutoa ollaan välillä treenattu sillein että Hugo joutuu hakemaan ihmiseltä lelun ja tuomaan sen minulle. Nouto onkin kehittynyt hurjasti viime aikoina ja Hugo saattaa itekkin tuoda mulle leluja ja esineitä. Pimeys on vähän haitannut treenejä, mutta meillä on liiveihin kiinnitettävä sininen valo, joka näkyy hyvin metässä pidemmällekkin ja sille on nyt alkanut olemaan käyttöä.

Haju jo nenässä.


Jälessä meillä on ollut oikeen tehotreenejä, kun ollaan tehty jopa kolmeakin jälkeä viikossa. Siinä olen huomannut sen, että jos jälelle mennään heti lenkin jälkeen, vauhti on lujempi ja työ ei ole niin tarkkaa, kuin sillon jos mennään suoraan autosta. Ilmeisesti lenkki nostattaa sen verran kierroksia, että päämääränä on vaan löytää se namikuppi sieltä jäleltä. Mutta sillon kun Hugo keskittyy niin jälkeä ajetaan hyvin, välillä vauhtiin puutun nyppäsemällä liinasta. Jälen pituutta olen pidentänyt, mitä sanoisin, ehkä noin 300 askeleeseen. Keppejä eikä kulmia  ole vielä otettu.
Sitten tottis. Siinä meille on tullu vähän takapakkia, kun kontakti ei enää pysynytkään liikkeessä enkä haluais nykiä hihnasta kontaktin saamiseen. Nyt ollaan sitten oltu ihan vaan paikallaan ja otettu kontaktia. Välillä kävelen paikallani tai jotain muuta häiriötä ja sillonkin kontaktin on pysyttävä. Pikkuhiljaa siitä sitten olis tarkotus päästä liikkeelle. Hugolle ei toiminu se että olisin vaan kävellyt ja palkannu sillon kun se ottaa itse kontaktia, se kun ei ota sitä. Oma kunto loppuu ennen kun Hugo on niin tylsistynyt että katsoo minua. Intoa sillä on mutta sitä ehkä turhauttaa se, että mitään ei oikeen kunnolla tehä, vaan seistään paikoillaan tai vaihetaan vähän asentoa. Hugo haluaa juosta ja lujaa!
Mikäs laji unohtu, niin agility. Vihdoinkin päästiin ensimmäisiin treeneihin, en edes muistanu enää mitä Hugo osaa ja mitä ei, kamala 3kk tauko. Aluks annoin Hugon vähän haistella kenttää, jossa tuntu olevan paljon mielenkiintoisia hajua. Aika nopeesti lähettiin kuitenkin tekemään ja Hugo teki hienosti. Se oli aika nopeakin ja kuunteli jopa. Muutaman kerran tais käydä haistelemassa mutta ihmeen vähän. Niin ja kuvitelkaa, Hugoa sanottiin ketteräks! Sitä kommenttia en oo vielä Hugosta kuullut, mutta ehkä siitä on tauon aikana kehittynyt vähän ketterämpi :) Otettiin yks tekniikkapätkä ja sitten erikseen keppejä ja puomi. Tekniikkapätkä meni hyvin, ite vaan jännitin vähän että millon Hugo karkaa johonkin haistelemaan, niin sitten ohjaus ei ehkä ollut parasta mahollista. Kepit Hugo menee suht lujaa jos käsi on paikoillaan vieressä ohjaamassa. Puomi otettiin myös ja siinä ylösmeno kontakti otettiin ekalla kerralla mutta toisella kerralla Hugo ei sitä enää ottanu. Sitten käskin sen pysähtyä koonaan ylösmenolle ja käskystä sai vasta mennä. Alastulot ottaa hyvin ja varmasti.
Vielä kuva Hugosta takakontissa, jossa Hugo joutuu viettämään joka treeneissä aikaa yllättävän paljon, aina omaa vuoroa odotellessa.


perjantai 21. syyskuuta 2012

Metsässä jälleen

Kävimme taas pitkästä aikaa jälkitreeneissä. On ollut kaikenlaista estettä, viimeisin Hugon kynsiepisodi. Kynnestä sen verran että se on siis tosi lyhyt tai oikeastaan siinä ei ole kynttä ollenkaan, vain pieni rupi. Epäilykseni on että siihen ei uutta kasvakkaa, koska siinä ei ole sitä verisuontakaan, joka pari päivää tapaturman jälkeen  katos kokonaan. Kynsi ei tunnu häiritsevän Hugo juuri lainkaan, vaikka sitä kyllä nuoleekin vielä jonkin verran. Tossua edelleen pidän aina ulkona, kun välillä kynsi näyttää olevan märkä ja punainen. Ja kauluri on aina yöllä ja yksin ollessa Hugetilla päässä. Treeneissä me aloitettiin jo käymään, tossun kanssa tietysti. Jälkeä oli eilen luvassa ja se meni hienosti, vaikka taukoa viime kerrasta oli ainakin se 2vk. Nameja laitettiin tällä kertaa joka kymmenelle askeleelle ja aina vähän enemmän ja loppuun tietysti herkkuja purkissa. Kasojen idea oli se että Hugo reagois niihin paremmin kuin yksittäisiin herkkuihin ja söis ne, jollon se sais palkan jäellä ja tekis tarkkaa työtä. Näitä kasojakaan Hugo ei syönyt, mutta lopun purkkiin se aina reagoi, joten päätettiin kokeilla että jälelle laitetaan pari purkkia, jotta Hugo sais jälelläkin jonkun palkan, kerta ei yksittäisiä herkkuja sieltä syö.
Tänään sitten päätin heti mennä kokeilemaan uutta purkkipalkkausta ja tein Hugolle jälen. Laitoin alkuun ehkä kymmenelle askeleelle nameja ja sitten kaksi purkkia jälelle ja yhen loppuun. Hugo ajo hienosti jälen ja aina kun tuli purkki, niin jäi siihen odottamaan innolla että se avataan. Sitten jatkettiin matkaa. Purkkiteoria todettiin siis toimivaksi ja sitä kannattaa jatkossakin käyttää. Jotenkin tuntu myös että jälen ajo oli selkeempää, kun Hugo ei koko aikaa ollu haistelemassa niitä nameja, vaan ajo sitä itse jälkeä.
Kerta kokeilun makuun pääsin, niin ajattelin kokeilla että miten Hugo reagoi hajullisiin esineisiin metsässä, lähinnä tulevia jälkikeppejä ajatellen. kävelin ehkä noin 5m ja laitoin lelun jälelle ja sitten taas 5m ja toisen lelun. Sanoin Hugolle jälki käskyn ja se lähti ajamaan, ekan lelun kohdalla meni ohi. Otin sen takaisin ja käskin istumaan lelun eteen ja palkkasin. Toisella lelulla se jo hidasti ja pysäytin sen siihen ja palkkasin. Tein toisen samanlaisen jälen ja siinä ekan lelun se otti ite suuhun. Käskin sen siinäkin istumaan ja palkkasin. Ajattelin istumisen olevan sellanen selkee mutta ei liian ahistava ilmasu Hugolle. Makaamaan kun se ei oikeen märässä metsässä mielellään mene.









lauantai 15. syyskuuta 2012

Sairasloma

Kuten otsikkokin asiaa valottaa, niin jälleen ollaan poissa treeneistä. Hugon sairasloman syynä tällä kertaa katkennut kynsi. Se katkes kun oltiin juoksulenkillä, mutta mihin niin sitä en tiedä. Huomasin vain kun Hugon takajalka ja maha oli aivan veressä. Vähän aikaa meni paikantaa mistä veri tulee, syy löyty lopulta vasemmasta etujalasta, josta siis kynsi oli katkennu juuresta. Piti meidän kuitenkin päästä kotiin, joten jouduttiin kävelemään vielä muutama kilometri, mutta sillon jalka ei vielä vaikuttanu kipeältä. Matkalla törmättiin eläinläkäriasemaan, joka sattuu muuten olemaan tuossa 50m päässä, (enkä siis ollu sitä aikasemmin huomannu). Niin käytiin siinä nopeasti näyttämässä kynttä. Tuomio oli että huuhtelua ja tossun pitämistä ja jos alkaa turpoomaan niin antibiootit. Nyt jalka on ihan ok, vielä eilen vaikutti kipeältä ja linkkaskin sitä, mutta tänään ei enää linkkaa. Ostin sitten ihan oikeen tossun siihen, kun sukka-teippiviritykset ei enää kestäny. Tossu vaikuttaa aika hyvältä ja Hugokaan ei inhoo sitä niin paljoo kun sukkaa. Tossua Hugo käyttää vain ulkona, sisällä jalassa ei ole mitään.



maanantai 3. syyskuuta 2012

Tokokoira

Taas on viikko hurahtanut treenien merkeissä. Tästä lähtien pojat joutuvatkin sopeutumaan koululaisen rytmiin kun joudun/pääsen taas koulun penkille.
Oliverin koepalan tulokset tulivat ja patit ovat laajentuneita verisuonia, joihin on kertynyt kuolleita soluja, näin lyhyesti sanottuna. Voi johtua bakteeritulehduksesta tai esim. jostain fyysisestä muutoksesta suussa. Tässä tapauksessa aiheuttajana voisi olla parin hampaan poisto noin vuosi sitten. Ei ole tietoa että tällaisia olisi suussa kellään ollut, joten asiaa eläinlääkäri vielä selvittää. Nyt kuitenkin Oliverilla on kuukauden mittainen antibioottikuuri, jotta selvitetään onko ongelma bakteerien aiheuttama.
Sitten Hugoon. Se huligaani on päässyt tällä viikolla pareihin hakutreeneihin, jälkitreeneihin ja tottikseen. Ja sisätiloissa ollaan noutoa harjoteltu esineruutua ja hakurullaa silmällä pitäen. Hakutreenit menivät mallikkaasti, vaikeusastetta vähä vähältä nostetaan ja edistystäkin tapahtuu. Idea Hugolla on jo selvillä ja aina innokkaasti lähtee ukkoja pelastamaan.
Jälkitreenit ylittivät kyllä odotukset. Viimekertasten sähläilyjen jälkeen rima ei kyllä ollut kovin korkeallakaan. Elikkä tein vähän pitemmän jälen ja nameja lähes joka askeleella, jotta joutuis tekemään tarkkaa työtä eikä menis päättömästi eteenpäin. Yllätyksekseni Hugo lähti hyvin ajamaan, nenä koko ajan maassa, tarkkaa työtä tehden. Kerran eksy reitiltä, mutta kun pysähdyin, niin etti jälen uudestaan ja ajo mallikkaasti loppuun asti. Nyt Hukkis ehkä tajus että täähän on se sama juttu kun siellä nurmellakin sillon joskus. Vetämistä taas rajotettiin tällä kertaa aina vähän nyppäsemällä hihnasta, kun vauhti oli liian lujaa ja se tuntu auttavankin. Namit ei kyllä siihen vauhtiin auttanut, koska Hugo ei syönyt niitä :) Vietti sillä on kuitenkin niin voimakas, että ei malta nameja jäädä syömään.
Tokotreeneissä Hugo on aivan täpinöissään ja jos sisällä yrittää laittaa sen vaikka sivulle, niin sillon matot ja kaikki muukin saa kyytiä, kun herra on niin into piukeena tekemään. Yllättävää tämä Hugon innostus on mutta en valita :) Eilen treeneissä otettiin taas seuraamisen aloittamista ja istumista pysähdyttäessä. Hugo kun tahtoo kulkea vähän vinossa ja sitten viimeistään istahtaessa on aivan vinossa. Tähän auttoi hitaasti pysähtyminen. Hiljaa hyvä tulee.

Hugon uusi tokovarustus