sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kotikoira

Pablo on ollut tässä pari-kolme viikkoa täysin kotikoirana ja sen kyllä huomaa. Leluja kannellaan ympäri kämppää sekä takapihalla haukutaan kaikki ohikulkijat ja nekin jotka ei ohi kulje. Pelkkä lenkkeily ei Pablolle riitä. Onneksi ensi viikosta alkaen alkaa tottisryhmä lämmitetyssä hallissa! Odotamme sitä innolla, etenkin sitä lämmitettyä hallia :D Niin ja alkaahan meillä varikkotreenitkin tässä lähiaikoina. Pablon tylsyyteen on tulossa siis helpotusta.

Pablon sai tylsyyteensä jo helpotusta kun lunta tuli maahan ja innostuin ostamaan uudet sukset, joka taas tarkoitti tietysti sitä, että Pablo täytyy opettaa pikavauhtia vetämään. Jotenkin hassua, sillä Pablo jos joku todellakin osaa vetää! Mutta siis ajattelin kokeilla, että mitä se sanoo jos laitan sille vetovaljaat päälle ja taakan perään, että vetääkö se silti. Ja koe onnistui odotusten mukaisesti eli vetihän Pablo, millonkas se ei vetäisi. Käytettiin hyväksi kaverin 2-vuotiasta lasta, joka laitettiin pulkkaan ja Pablo vetämään. Siinä se pikku lenkki hurhati Pablon vetäessä pulkkaa perässään ja kyydissä olijakin taisi nauttia matkasta. Viime vuonna Pabloa totutettiin vetovaljaisiin ja pieneen taakkaan, mutta nyt täytyy alkaa totuttamaan että perässä tulee jotain suurta ja heiluvaa (= minä suksien kanssa).


Kiteiden elämän päätös

Ainakin toivottavasti ostikko käy toteen vielä kuukauden tai vuodenkin päästä. Kontrollikäynnillä käytiin Pablon kanssa tuossa jonkin aikaa sitten ja kiteet ovat poissa. Todellakin poissa, ei kiteitä virtsassa eikä rakossa! Olin kyllä ihan varma, että edelleen niitä sillä on kun ykskin päivä pissi jotenkin tosi huonosti. Mutta onneksi ei. Nyt siis ollaan jätetty lääke kokonaan pois ja jatkettu samaa puuro-kananmuna linjaa. Vähän olen lipsunut ja antanut  kalkkunanlihaa hieman enemmän kun aiemmin. Seuraava kontrolli noin kuukauden päästä  ja siellä taas selviää kiteiden kohtalo.

Kiteitä ei rakossa näkynyt, mutta eturauhasen ultrassa näkyi pieni kysta, joka myös tuntui eturauhasta tutkiessa. Niitä esiintyy hormonaalisesti aktiivisilla uroksilla ja eivät kuulemma häviä muuta kuin kastraatiolla tai muilla hormonitoimintaa heikentävillä piikeillä ym. sellaisilla. Eli silloin eturauhanenkin alkaa surkastua, jolloin kystakin häviää. Kysta saattaa aiheuttaa kipua ja pissassa saattaa esiintyä verta. Ikävä juttu, mutta onneksi hoidettavissa. En kyllä ole huomannut että Pablo olisi jotenkin erityisesti hormonaalisesti aktiivinen, kyllähän se pissejä tuolla ulkona haistelee ja välillä nuoleskelee, mutta ei se päättömästi lähde narttujen perään juoksemaan eikä nylkyttele mitään lelujaan tai sellaista. Mutta nuori uros, niin kyllähän sen hormoonit varmasti hyrräävät. Hieman ehkä Pablo on viime aikoina nuollut etutassujaan ja mahan alustaansa, mutta se voi myös johtua ihan siitä Royal Caninin nappulasta, joka on täynnä viljoja. Mutta kyllä siitä huomaa, että jokin sitä kutittaa/pistää mahassa ajoittain. Kaipa sitä kastraatiota täytyy alkaa miettimään, etenkin jos oireet tästä pahenee. Muita hormonipistoksia ei huvittais kokeilla, sillä niissä on pitkät doping varoajat sekä ne on myös kalliita siihen nähden, että auttavat niin vähän aikaa. Kuitenkaan en vielä Pabloa haluaisi kastroida, sillä se on melko epävarma ajoittain ja toivon, että iän myötä se reipastuisi hieman. Ja olen kuullut, että kastraation jälkeen urokset saattavat muuttua epävarmemmiksi ja sitä riskiä en vielä haluaisi ottaa.

Tämmöinen pikkupiski on taas meillä pari kk hoidossa. Pojat tulevat hyvin toimeen keskenään eikä ongelmia ole ollut. Ainoastaan lenkillä toinen vetää edessä ja toista pitää vetää perässä, niin se on hieman haastavaa ajoittain.



sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Jäljestävä koirani

Muistan kuinka keväällä mietin, että ei tästä koirasta tule kunnon jälkikoiraa, kun ensimmäiset jälet menivät ihan pieleen. Oletin jotenkin, että syksyn tasosta lähdetään suoraan vain haasteellisempia jälkiä kohti. Ei mennyt niin vaan piti keväällä ihan makkarajälellä aloittaa. Kärsivällisyys palkitaan, niin se oli tässäkin tapauksessa. Kesän aikana ollaan ajettu Pablon kanssa varmasti yli 100 jälkeä, parhaimmillaan 6 jälkeä viikossa. Pieniä ongelmia on ollut, mutta niistä on selvitty melko helpostikkin. Ja mikä parasta Pablon motivaatio jälestykseen on aika huippu, tuntuu että se jälestäis vaikka mitä tulis eteen.


Jäljen lopussa odottaa frisbeetään..

Näin syksyllä viimiseksi piti vielä kokeilla miten vanhaa metsäjälkeä Pablo oikein pystyy ajamaan. Vuorokauden vanhat jälet meni helposti, säällä kuin säällä. Kahden vuorokauden vanhaa jälkeä ajaessa minun ei tarvinnut juuri jarrutella liinasta, mikä on melko harvinaista, joten siinä vähän joutui jo töitä tekemään. Kolmeen vuorokauteen asti ollaan tällä hetkellä päästy. Kolmen vuorokauden vanhan jälen Pablo jälesti vähän vauhdikkaammin, mutta epätarkemmin, kuitenkin esineet löytyi ja ihminenkin olisi löytynyt, jos sellainen jälen päässä olisi ollut. Ei siis huono ollenkaan, tavoitetta ensi syksylle on siis vielä kokeilla sitä neljän vuorokauden vanhaa.
Yksi ehkä Pablon jäljestysuran vaikeimmista jäljistä oli vuorokauden vanha jälki, jonka päälle oli satanut n. 10cm lunta (metsässä vähän vähemmän). Jälki oli n. 500m pitkä, josta Pablo ajoi n. 300m ja aikaa siihen meni tunti. Mutta mikä parasta jälki nousi ja Pablolla ei motivaatio loppunut sen tunnin aikana, vaikka jäljestys oli todella hidasta ja työlästä.

Tällä hetkellä olen hyvin tyytyväinen pienen Pablon jäljestykseen, tyytyväisempi kuin osasin keväällä kuvitellakkaan. Sellainen varmuus on tullut itsellekkin ja luotto koiraan, että kyllä se tietää ja osaa. Olen uskaltanut nyt jo ajaa jälkiä, joista en tiedä mistä ne alkaa ja miten menee. Niissä on kyllä omat hermot koetuksella ja jälen aikana ehtii sata kertaa uskoa, että ollaan harhajälellä tai hirven jälellä tai jollain muulla mutta ei sillä mitä pitäis ajaa. Varmasti vielä muutamia jälkiä ajetaan ennen talven tuloa, mutta kyllä nyt on jälkikausi lopuillaan myös Pablolla.

...ja lopulta sen saikin


keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kiteiden elämää

Ei meillä päästä niin vaan eroon kiteistä. Eläinlääkärin mukaan kiteiden olisi pitänyt oikean ruokavalion myötä hävitä 3viikossa (aika pian jos minulta kysytään). Kolmen viikon päästä vähäpuriinisen ruokavalion (puuroo ja kananmunia) jälkeen kiteitä oli edelleen ja paljon. Pablolta sitten otettiin verikoe, jossa selvitetiin onko maksassa jokin toimintahäiriö, joka voisi aiheuttaa runsasta virtsahapon muodostumista. Maksa-arvot olivat normaalit, joten kiteet johtuu ihan vaan dallujen herkkyydestä saada niitä. 4 viikkoa ruokavalion aloittamisesta kiteitä oli edelleen, mutta ehkä hiukan vähemmän kuin aiemmin. Nyt suositus oli syöttää pelkästään Royal Caninin urinary u/c ruokaa, jotta kiteet lähtisi liukenemaan.



Sitä nyt ostin säkin, mutta sisällysluetteloa katsoessani en löytänyt mitään aineita, jotka siinä ruuassa liuottaisi kiteitä. Se sisältää pääasiassa vehnää, maissia, kananmunaa ja kivennäisaineita sekä virtsan ph:ta nostavia aineita. Samoja aineita mitä olen Pablolle nyt viimeisen reilun kuukauden syöttänyt. Joten miten nyt tämä ruoka liuottaisi niitä kiteitä yhtään sen enempää kuin aiempikaan ruoka? Pablon pissin ph kun on ollut siellä 7 luokkaa, joten sitäkään ei ole ollut tarvetta lähteä muuttamaan. Ja maksoinko tosiaan  ruuasta, jossa on vehnää, maissia ja kananmunia 100 euroa?! Selvitin asiaa eläinlääkäriltä, joka oli sitten soittanut ihan Royal Caninin edustajalle, että mikä tässä ruuassa nyt sitten liuottaa kiteitä, vastaus oli että ruuan vähäpuriinisuus. Eli suomennettuna ruoka ei ole sen ihmeellisempää kuin aikaisempi puuro-kananmunadietti, huoh. Mitäpä en lukenut sisällysluetteloa ennen kuin ostin ruuan. Ja mitä nyt olen lueskellut ja mitä eläinlääkäri aiemmin sanoi, niin kiteet eivät liukene pelkällä ruokavaliolla, sillä vain estetään uusien kiteiden muodostuminen. Sain nyt sitten lopulta allopurinol reseptin Pablolle. Pari päivää se on lääkettä nyt saanut, sekään ei tainnut olla kovin nopea vaikuttamaan, joten vasta kuukauden päästä on seuraava pissikontrolli. Vähän katoin allopurinolin haittavaikutuksia ja mietin sen annostusta. Sehän on ihmisten kihtilääke ja Pablo saa nyt yhden tabletin vuorokaudessa, joka on ilmeisesti sama annostus kuin ihmisen kihtiin. Miten se minusta kuulostaa paljolta? Tai ehkä sitä tarvitaan enemmän jos liuotetaan kiteitä kuin mitä kihdin hoitoon tarvitaan? Haittavaikutuksia oli paljon, niin kun taitaa lääkkeissä aina olla, mutta kuvittelin jo miten Pablo alkaa vainoharhaseks ja masentuneeks ja sille tulee kauheet lihaskivut ym. Tai ehkä vaan lopetan niiden haittojen miettimisen ja mietin miten se toivottavasti nyt vaan liuottaa ne kiteet sieltä rakosta.
Lopuksi kerrottakoon että Pablo on todella ärsyttävä. Sillä on liikaa energiaa, se ei kuuntele lenkillä enää yhtään ja kaiken lisäks se vetää hihnassa kuin höyryveturi. Eipä muuta tällä kertaa.

Paitsi pakko vielä jakaa yks todiste siitä, että Pablolla ei oo kaikki kotona: Pablo on piilottanut ulos nahkaluunpalasen (joo se ei saa niitä nyt syyä, sillä on kyllä nahkaluita tälläkin hetkellä lelukorissa, mutta ei se niitä oo ikinä syöny, joten en oo niitä jaksanu pois sieltä kaivaa) ja nyt se käy monta kertaa päivässä peittämässä sitä lisää. Eikä siinä vielä kaikki mutta, kun se nenällä peittää, niin sit sen jälkeen se tassulla kuopasee sen taas esille ja sit se taas peittää nenällään. Tätä siis jatkuu useita kertoja kun se on ulkona. Nenällä tonkimisen seuraus on sitten seuraavanlainen:




Että sellanen koira mulla. 

perjantai 2. syyskuuta 2016

Kide-jalkavamma-Pablo

Meillä taas sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa Pablo kävi eläinlääkärissä kun pissassa oli verta ja mitäs muuta sieltä löytyikään kun uraattikiteitä!! Ne hemmetin kiteet joista on lukenut kaiken mahdollisen tiedon ja ollut ihan varma, että kun dallun hankkii niin totta kai just sille mun dallulle niitä tulee. Hugo oli tapaus, jolla ei koskaan niitä todettu,vaikka se söikin raakaruokaa ja kaikkia lihoja ja sisäelimiä. Sen myötä jotenkin ehti jo unohtaa koko asian ja luottaa siihen, ettei Pablollekkaan niitä tule. Ei auttanut luotto tällä kertaa. 
Huomasin vain yks päivä, että Pablon pissa on punertavaa ja oli se ehkä vähän vaisumpi ollut pari viime päivää. Pissaa kuitenkin tuli ihan normaalisti. Eläinlääkärissä sitten todettiin, että uraattikiteitähän ne on ja ihan sillein reilustikkin. Kiviä ei kuitenkaan onneksi virtsarakosta ultraamalla löytynyt. Siellä sitten todettiin että pitäisi ruoka vaihtaa eläinlääkärin liuotusruokaan, mutta olin jo päättänyt että Pablon kivet liuotetaan kananmunalla ja kaurapuurolla. Olin kuullut ja lukenut dalluista, jotka on saaneet kivet pois ihan ilman erillisiä liuotusruokia ja olenhan nyt raakaruokkinut Pabloa ja Hugoakin jo useamman vuoden, joten samaa jatkan, hieman eri aineksilla vain. Kyselin myös eläinlääkäriltä allopurinolista eli lääkeaineesta, joka vähentäisi ilmeisesti virtsahapon muodotumista ja sitä kautta kiteiden muodostumista. Eläinlääkäri ei siitä osannut mitään kertoa, joten jäätiin selvittelyn kannalle siinä asiassa. 
Tällä hetkellä ja oikeastaan siitä hetkestä lähtien kun huomasin Pablon pissassa verta (koska olin aika varma että kiteistä on kyse) aloin syöttämään sille lähinnä kananmunaa ja puuroa ja juotin sille aika paljon vettä. Vitamiinit se saa nyt ja ennenkin on saanut multipuppy vitamiinilisästä. Lisäksi erilaisia öljyjä se saa myös.  Nyt löysin kalkkunan ja broilerin lihaa joissa ei ole luita eikä luultavasti nahkojakaan erään eläinkaupan irtomyynnistä (merkki oli jokin outo, en ole ennen siitä kuullut). Lisäksi ostin sian rasvaa, sillä Pablo ehti laihtua jo parissa päivässä silminnähtävästi ja toivon, ettei niin pieni määrä sikaa lisää kiteiden muodostumisen todennäköisyyttä. Nyt mietin mikä olisi sellainen nappula, jota voisin hätävaralla ja nameina sille syöttää. Ostin kyllä jo parin kilon pussin ihan normikaupan hau hau kana-riisi? nappulaa, jossa siis ei muuta lihaa kuin kanaa ja sitäkin aika vähän. Onhan se vähän sellaista höttö ruokaa eikä tietoo kanan nahan määrästä, mutta menee sillon tällön. Tai sitten mietin, että nyt pidän sen aika tiukalla ruokavaliolla kunnes kiteet saadaan pois ja sitten vähän kerrallaan lisään normaalimpaan ruokaan ja katon missä se raja menee, että miten paljon normiruokaa se sietää ennen kun kiteet palaa. 
Pablo on kuitenkin nyt jo oma virkeä itsensä ja verta ei ole sen ensimmäisen kerran jälkeen näkynyt eikä enää eläinlääkärissäkään verta pissassa ollut. Pablo on siis harrastanut normaaliin tapaan. Paitsi että se satutti jalkansa taas johonkin ja nyt sillä on vekki siinä samassa takajalassa joka on saanut osumaa ennenkin. Eli tossun kanssa ollaan harrasteltu. Erityisen pätevä se onkin ollut, etenkin jälessä, mutta siitä lisää joku toinen kerta. 


Paikkamakuu treeniä "pienessä" häiriössä

lauantai 13. elokuuta 2016

Kuulumisia osa 100

Täällä taas pitkän tauon jälkeen. Kiire se ei tunnu loppuvan. Töissä pitää käydä päivät ja illat sitten laahustan metsässä. Naapurikin jo kysyi että "ootko sä joku metsäläinen kun aina kun sua näkee niin sulla on tollaset ulkoiluvaatteet, kamalasti tavaraa ja koira mukana" Mitäpä siihen sanomaan muuta kun sivistyneesti, että kyllähän mä aika paljon metsässä liikun :D

Mutta metsässä siis ollaan oltu vaihtelevasti. Aika maltillisesti ollaan kuitenkin treenattu. Lähinnä raunio puolta ja siihen liittyen ketteryyksiä ahkerammin. Kerran viikossa on meillä tosiaan raunioradalla treenit, jossa ollaan käyty ja sitten kerran viikossa yleensä ketteryys treenit, jossa siis harjoitellaan erilaisten rauniokokeissa osattavien esteiden ja telineiden suorittamista. Muuten sitten ollaan ehkä joku jälki ajettu tai sitten hakua otettu hakukaavio tyyppisesti. Niin ja tottista tietysti, sen jo melkein unohdin.

Raunioilla Pablo on kehittynyt paljon tän kesän aikana. Nyt se malttaa jo tarkentaa paremmin ilman, että alkaa jo hajulla vinkua kärsimättömästi. Liikkuu jo reippaasti raunioilla erilaisilla pinnoilla. Vielä se kuitenkin tarvitsee rohkaisua jos pitää hypätä johonkin korkeammalle tai mennä jostain ahtaammasta kohdasta. Viime kerralla harjoiteltiin piiloon tunkeutumista eli sitä, että koira uskaltaisi puskea läpi pienten esteidenkin ihmisen luokse. Tätä harjoiteltiin ison putken avulla. Maalimies meni putkeen ja putken eteen kasattiin erilaista tavaraa. Aluksi ei juuri mitään, mutta vähitellen enemmän ja erilaista tavaraa. Putkeen heitettiin aina koiran namirasia sillein, että koira näki, jolloin koiralla oli suurempi motivaato tunkeutua piiloon esteistä huolimatta. Pablolle laitettiin aluksi vain ohuet nauhat putken eteen jotka roikkuivat putken yläpuolelta ja lopuksi putken edessä oli jo vaahtomuovin palasia, risuja, tyhjiä kanistereita ja pahvin riekaleita. Sinne sitä vain Pablokin puski läpi esteiden.




Sitten se ketteryysosio. Se on ollut minullekin aivan uutta, sillä Hugon kanssa ei ikinä tullut sitä otettua, Hugo kun ei ollut kovin ketterä tapaus eikä rauniotkaan olleet sen vahvuus. Ketteryysosio kuuluu siis rauniokokeeseen. Se on osittain tottelevaisuutta ja osittain  esteiden suorittamista. Kaikki esteet suoritetaan hallitusti ja ne alkaa ja loppuu aina perusasentoon. Monessa esteessä saa antaa useampia eri käskyjä sekä saa ohjata myös kädellä. Esteet suoritetaan kokeessa vaihtelevassa järjestyksessä. Näitä esteitä on siis keinu, kahden rullan päällä oleva lauta, vaakatasossa maasta irti olevat tikapuut, putki, pituus, 3 pöytää sekä haastavalla alustalla seuraaminen. Vaikein on luultavasti nuo tikkaat, jotka ovat siis maasta irti n. 50cm ja puolat ovat n. 5cm leveitä. Pablollekin se on tuottanut hankaluuksi, mutta tällä hetkellä ollaan jo siinä pisteessä että se uskaltaa mennä esteen loppuun asti ilman apua. Alussa vaikeinta oli se, että Pablo ei oikeen tajunnu siirtää takajalkoja samassa tahdissa kuin etujalkoja ja tuli sellainen keinuhevos ilmiö. Nyt kuitenkin takajalatkin ovat tajunneet hommansa ja este menee ihan yllättävän hyvin. Muut esteet ovat melko yksinkertaisia suorittaa. Pöytiä on 3 ja ne ovat kolmiossa 40m päässä toisistaan ja niiden keskellä on jonkinlainen merkki. Koiran tulee käskystä mennä merkille ja siitä mennä sille pöydälle, jonka ohjaaja näyttää. Luulen, että tämä merkille meno on haastava opettaa, sillä se merkki voi vaihdella ja voi olla vaikka vain maassa oleva kreppi. Mutta me ollaan ehkä vähän hurahdettu tähän rauniopuoleen. Ehkäpä Pablo joskus osallistuisi rauniokokeeseenkin, ken tietää.

Tältä Pablo näyttää aina treenien jälkeen :D
Tottiksessa ollaan päästy harjoittelemaan seuraamista ja siinä kääntymistä ilman käsiapuja. Se sujuu vähitellen, mutta puhutaan vain muutamasta metristä mitä osaa seurata katsekontaktissa ilman apuja. Olen myös opettanut seuraamista aika hitaassa vauhdissa, joten jos vähänkään menee nopeammin Pablo ei oikeen pysy mukana. Eteenmenoa ollaan nyt kans tehty vähän enemmän. Nyt alotettiin harjottelemaan eteenmenossa maahanmenoa. Päätin nyt alottaa sen opettamisen sillä, että avustaja on siellä palkan luona ja lähetän Pablon sinne ja huudan matkalla maahan. Sitten kun se viimeistään avustajan luona menee maahan, avustaja palkkaa sen. Pyritään sitten siihen että Pablo menisi maahan siinä kohtaa kun saa käskyn eikä vasta avustajan luona. Alku on kuitenkin ihan toiveikas, vaikka ei montaa kertaa olla sitä vielä otettukkaan. Nouto on meillä ihan kesken, olen vain ihan surkea opettamaan sitä lopun pitämistä, joten olen antanut sen vain olla etten ainakaan pitlaa sitä. Paikallamakuu on myös jäänyt hyvin vähälle. Nyt kuitenkin olen tehnyt sitä sillein että laitan Pablon eteen namin johonkin puolen metrin päähän ja sitten kun vapautan sen niin se saa syödä palkan. Tällein Pablo pysyy paljon paremmin paikalla, siinä on kyllä haittapuolena se, että kuola saattaa alkaa valumaan, jos pidempään joutuu olemaan paikalla :D Paljon on vielä opetettavaa ja ihan tuskastuttaa miettiä miten paljon. Mutta edistyy se kuitenkin, ehkä vain vähän hitaasti.

Onhan Pablo myös päässyt kesällä veneilemään ja veneeseen menokin onnistuu jo hienosti. Tässä Pablo nauttii ilta auringosta veneessä.




                       Niin ja tietysti meilläkin katotaan olympialaisia koko perheen voimin!



lauantai 2. heinäkuuta 2016

Treeniputki

Pablolla on pitänyt kiirettä, samoin sen omistajilla. Treenattu on vähintään 3 kertaa viikossa, millon mitäkin. Tuntuu, että kesän aikana pitäisi treenata kaikkea ja mahdollisimman paljon. Tällä hetkellä ollaan kyllä jälkitauolla, sillä tuntu että se tulee minulta korvista ulos ja Pablokin on ehkä ajanut vähän humpsutellen viimeiset jälet. Jälkiä ollaan ajeltu 2-5 kertaa viikossa, joten tauko on paikallaan. Hakua on myös tullut nyt treenattua. Kerran viikossa ollaan käyty rauniotreeneissä ja yleensä sen päälle kerran hakutreeneissä metsässä.
Raunioilla Pablo liikkuu hyvin, vielä sillä on varautuneisuutta mennä ahtaimpiin koloihin tai putkiin eikä se myöskään mene kovin jyrkistä paikoista alas mielellään. Motivaatio sillä on kyllä kohillaan, sillä kovasti se ilmasee kun on hajulla tai tietää missä maalimies on, mutta ei tiedä mistä pääsis iholle asti.  Pablon "ilmasu" on siis vinkuminen tai sellainen kimeä haukku, jota se harrastaa kun haluaa jotain tai kun sitä ärsyttää. Herkästi tuo vinkuminen/haukku alkaa, joten ilmaisua sille ei vielä piiiitkään aikaan voi opettaa, kun muuten alkaa haukkua jo pelkkää hajua eikä malta tarkentaa. Metsässä ollaan otettu hakukaaviota eli suoria pistoja. Aluksi ihan haamuilla eli Pablo näkee ihmisen ja heti kun ihminen on mennyt piiloon, niin koira lähetetään maalimiehelle. Nyt ollaan edetty jo siihen pisteeseen, että Pablo näkee haamut molemmilta puolilta keskilinjaa ja sitten lähetetään se sille ensimmäiseksi näytetylle. Haku tuntuu olevan Pablon laji, sillä siinä se saa juosta eikä tarvitse turhia jarrutella. Jälellä tuntuu, että pitää kauheesti jarrutella ja Pablo kun on sen verran sähäkkä niin ehtii tarkastella kaikki muutkin asiat ja hajut.  Itelle se näyttää sitten vähän sekavalta jälestämiseltä ja pitäis osata tosi hyvin lukea koiraa, jotta vois ajaa sellaista jälkeä, mistä ei tiedä yhtään miten se menee. Nyt ollaankin ajettu omia jälkiä tai sitten karttasovelluksen avulla, josta voi koko ajan katsoa jälen kulkua.



Tottista ollaan myös tehty, vaikka tuntuu, että liian vähän. Seuraamisessa taidetaan olla eniten kehitytty, sillä nyt voin ottaa jo pari askelta suoraan ilman minkäänlaisia käsiapuja. Tarkoitus olisi kesän aikana saada seuraaminen sille tasolle, että se sujuisi pieninä pätkinä ja  käänöksissä ilman käsiapuja. Ehkä pitäisi myös ottaa tehona jääviä ja paikallaoloa, sillä niitä tehdään aina silloin tällöin eikä oikein silloin pääse kehittymään.

Varastettu palkkapallo suussaan nukkuu tyytyväisenä


Nyt on myös jonkinlainen murrosikä menossa, sillä kutsuhuudot ja muutkin komennot toteutetaan vasta kun on merkattu joku puska tai kaksikin jos niiden jälkeen enää muistaa koko komentoa. Vähän sellainen humpsuttelija on Pablosta tullut. Toivon, että se on vain hetkellistä.