keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Agility

Muistin juuri että Oliverkin on olemassa :D. Olen täysin unohtanut päivittää Oliverin agilitytreenejä tänne vaikka joulun jälkeen ollaankin käyty vasta pareissa treeneissä. Kennelyskääkin on ollut vähän joka koiralla, joten lenkitkin on jäänyt varsinkin Oliverin kohdalla vähemmälle.
Agilityssä sen sijaan ensimmäiset treenit  parin kuukauden tauon jälkeen oli sellaset perinteiset "en uskalla, ei huvita"- treenit. Toisetkin treenit meni samoissa "en viitti" merkeissä, mutta tänään Oliver oikein innostu ja juoksi jopa ihan kohtuullisen lujaa ja leikki lapasellakin, mikä on harvinaista. Teemana oli putkijarru, mutta mehän ei sellasia tarvita, kun ei tuota nopeutta muutenkaan ole liikaa. Harjoteltiin sitten vähän etäohjausta, kun irtoaminen ei myöskään ole meidän vahvimpia puolia. Oliver on todella tuulella käyvä treeneissä, joskus menee todella hyvin ja joskus ei liiku ollenkaan, mutta nyt olemme namikupilla saaneet hieman vauhtia lisää, ahne kun on :) Oliverin vahvuus on varma suorittaminen, suorittaa radat lähes aina puhtaasti, mutta hieman hitaasti. Kisoissa taas yleensä kyllä juoksee, mutta tuomarit on pelottavia, joten kontakteille ei mennä tai sinne jäädään jumimaan. Tavoitteena meillä on se viiminen nolla, jolla päästäis kolmosluokkaan, mutta kisoihin vasta sitten kun vauhtia on riittävästi.
Hugon kanssa päästään toivottavasti vielä tämän viikon lopulla ensimmäistä kertaa agilityhalliin, josta alkaa Hugon toivottavasti menestyksekäs agilityura.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti