maanantai 1. huhtikuuta 2013

Tavotteita

Tavotteita pitää olla ja nyt meillä onkin. Nyt puhun lähinnä agilitystä, tänään kun oli treenipalaveri, jossa piti miettiä mitä tavotteita asetetaan seuraavalle puolelle vuodelle. Mietittiin myös täyttykö meidän puoli vuotta sitten tehdyt tavotteet. Meillä tavotteena oli syksyllä, että päästäis alottamaan kisaura ihan kunnolla, noh se totetu vasta nyt lähiaikoina, mutta kuitenkin. Tavote oli myös saada Hugo keskittymään tekemiseen eikä haistella kesken radan, se on toteutunut täydellisesti, ei ole ollut enää minkäänlaisia ongelmia sen suhteen. Ne oli varmaan ne päätavotteet tai sillon en osannut sanoa mitkä meidän tavotteet oikeen on.

Seuraavan puolen vuoden tavotteita on taas paljon. Haluisin Hugolle ensinnäkin vähän nopeutta ja irtoomista ja tietynlaista röyhkeyttä. Sillein että se hakis esteitä itse ja ei olis maailman loppu jos se joskus karkais väärälle esteelle. Nyt se kun on aika kuuliainen ja menee sinne minne käsketään, eikä hiimaile omiaan, niin nyt se saiskin vähän irtoilla. Tästä tullaan taas Hugon luottamiseen, joten nyt näin julkisesti lupaan luottaa siihen että Hugo kyllä osaa ja tekee ja vaikka ei osaiskaan, niin kokeilen rajoja että missä vaiheessa se ei enää osakkaan. Ja minähän olen tehnyt jo Hugon röyhkeyden eteen sen verran, että se saa hyppiä treeneissä minua vasten. Nyt myös ajatteltiin kokeilla lentävää palkkaa, niin että se palkka ei tuliskaan enää minulta, vaan sieltä edestä. Myös kontaktien ylösmenoja treenataan sen kaaren kanssa. Sitten haluaisin keinun paremmaksi. Eli siis määrätietoisemmaksi ja nopeammaksi. Sekin ois kiva jos samaan aikaan vois treenata toinenkin koira ja Hugo silti keskittyis tekemiseen. Mitähän muuta, yleinen tavote on tulla paremmaksi ja nousta sinne kakkosiin :)
Tuntuu että tavotteita ja parannettavaa löytyis niin paljon, että kaikkea ei viitti edes mainita. Minun kuitenkin ehkä pitäis keskittyä enemmän Hugon yksilölliseen edistymiseen, eikä miettiä miten hyviä muut on. Hugo on kuitenkin dallu ja aika raskasrakenteinen, joten ei voi odottaa samanlaista suorittamista kun esim. bordercollieilta.  Ja mehän ollaan edistytty ja aika paljon siihen nähen, että ollaan käyty vaan kerran viikossa treeneissä. Nyt tavotteena on ainakin yrittää käydä se pari kertaa viikossa hallilla, jotta edistystä tapahtuis vielä enemmän.




Sitten ei-niin-vakavaan aiheeseen: käytiimpä taas pitkästä aikaa hiihtämässä ja tällä kertaa jäällä. Oli tosi hieno ilma ja latu oli ilmeisesti Hugonkin mielestä mukavan tasainen ja kova, ainakin vauhista päätellen. Siis meno oli niin hurjaa että ei oo Hugo juossu tuota vauhtia varmaan ikinä. Ei tarvinnu mun muuta tehä kun yrittää pysyä pystyssä. Ilmeisesti hilpeyttä herätettiin muissakin kun ohi vaan porhallettiin. Ja yleensä se lakkaa juoksemasta siinä vaiheessa kun alkaa tulla niin kuuma että läähätyttää, mutta nyt sekään ei menoa hidastanu. Ja yks koira karkas Hugon luokse mutta Hugo katto vaan ihmeissää kun sen toisen koiran omistaja karju siellä kauempana sille koiralleen, niin Hugo ei oikeen tienny miten päin olis ollu. Mutta siis ei murahellu. 
Tänään se kyllä murahti aamulenkin aikana kahellekkin koiralle, mitä se ei oo tehny vähään aikaan, mutta epäilen että johtuu jostain juoksusesta nartusta, kun Hugo piippaa ovella ja lenkillä vetää kun höyryveturi.  

Jäähyttelemässä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti