keskiviikko 12. elokuuta 2015

Viime viikkojen touhuja

Pablohan kävi pari viikkoa sitten rokotuksilla ja painoa oli kertynyt 11kg. Tällä hetkellä herra on jo 14 vko, joten painoa varmaan lähemmäs 13kg. Huomaa kyllä, että Pablolla on motoriikka kehittynyt hurjasti. Juoksu alkaa jo näyttämään juoksulta ja vauhtiakin alkaa jo olla. Voi myös sanoa, että Pablo on jo sisäsiisti. Ei ole tehnyt sisälle tarpeita ainakaan kahteen viikkoon. Kerran oli  8h yksin kotona eikä ollut mitään tehnyt sisälle, siis tarpeita. Kaikkea muuta se oli kyllä tehnyt, alla oleva kuva valottaa ehkä hieman asiaa.


Kovasti ollaan taas touhuttu; käyty kyläilemässä kissataloudessa, vierailtu mätsäreissä, kiivetty portaita, oltu veneilemässä, ajettu jälkeä, tehty tottista ja leikitty koirakavereiden kanssa. Pablo sopeutuu kyllä hyvin mihin vaan, mikään ei pelota, vaikka alussa saattaakin hieman ihmetyttää. Veneessäkin se vaan nukkuu, jos pidempään ollaan kalassa. Mätsäreissä oltiin totuttelemassa koiriin ja ihmisiin, niin Pablosta se oli vaan tylsä paikka koska törötettiin paikallaan, eikä mitään tapahtunu. Pablolle se tais olla just se pahin homma, kun joutu olemaan paikallaan, eikä voinut riehua koko aikaa. Ehkä mekin ollaan sitten ens kerralla kehässä kun ikä riittää.


Tottista ja jälkeä ollaan ahkerasti harjoiteltu Pablon kanssa. Tottista lähinnä kotipihassa, mutta kerran myös kentällä. Maahanmeno alkaa jo sujua, samoin paikallaolo. Siinä sen saavutukset sitten tais ollakkin :D Sivulletuloa ja kontaktia ollaan myös treenailtu, sekä otettiinhan me pari eteenmenoakin. Jälkeä herra on ajanut lähinnä nurmikolla ja hiekalla. Nameja on nykyään alussa pari ja sitten aina 10 askeleen välein pieni namikasa. Tämä namimäärä on ollu aika toimiva, ehkä vähän vois taas harventaa. Jälestäessä Pablolla pysyy nenä kyllä hyvin maassa ja nyt se alkaa tajuta jo mutkia ja kulmiakin. Jälkien pituus ei ole pidentynyt juurikaan siitä 30 metristä. Olen ajatellu, että olosuhteet ja namien vähentäminen vaikeuttaa tällä hetkellä jälkiä riittävästi. Kyllä sitä pituutta ehtii nostaa kunhan herra vähän kasvaa ja keskittyminen riittää hieman pidempään. Mutta on se kiva kattoo kun oma koira jälestää hiekalla, Hugo kun ei sitä oikeen ikinä oppinut.
 Uimista Pablo on pari kertaa käyny kans kokeilemassa. Reippaana poikana se kyllä uskaltautuu veteen ja muutaman uintiliikkeenkin on jo ottanut.




Kissan pedissä on hyvä nukkua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti