keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Pablo jäätyy

Tämä taitaa olla jatko-osa tekstille Pablo palelee. Näillä ilmoilla kun ei voi puhua enää palelemisesta. Mistä sitä aloittaisikaan tämän hyytävän kylmän postauksen. Vaikka siitä, että ulosmeno on tällä hetkellä yhtä hikeä ja ulkona olo taas jäätävää. Tämä siitä syystä, että pieni karvaton Pabloni ei nykyään pääse ulos ilman villapaitaa, kokopukua ja tossuja. Nämä kaikki kun olen sille pukenut, niin hiki alkaa jo itellä olemaan. Tilannetta ei paranna se, että Oliver on meillä hoidossa pari viikkoa, mikä tarkoittaa sitä, että sille pitää pukea nämä kaikki samat vaatteet. Hiki tuli jo ajatellessa tätä rumbaa. Välillä herää myös ajatus miksen hankkinut pitkäkarvaista koiraa. Noh tällanen tuli hankittua ja sen kanssa elettävä :D


Tämän pilkullisen kanssa elämiseen on kuulunut esimerkiksi se, että tämän pienen pojan pallit jäätyvät ulkona näistä varusteista huolimatta ja yks päivä lenkillä ollessa palleista alkoi vuotaa verta ihan kunnolla. Herra itse ei tätä huomannut tai ei ainakaan näyttänyt sitä. Kotona sitten vaan suihkun alle ja selvittämään miten pahat vauriot tuli. Onneksi vain pinta oli mennyt rikki, ilmeisesti puku oli hangannut sen verran ja pakkanenkin on varmasti tehnyt osansa. Muutenkin pallit näyttivät kärsineiltä, joten jotain piti keksiä, jotta pallit säilyvät ehjinä. Olen kuullut, että jotkut ovat tehneet pallipusseja uroskoirille, mutta se ei toiminut meillä, sillä pussi ei vaan pysynyt päällä. Kehittelin sitten Pablon haalariin sellaisen fleecen, joka suojaa palleja lumelta ja pakkaselta. Hyvin on toiminut tähän asti eikä paleltumisia ole enää tullut.



Toinen vaikea asia on tossut. Mitkä on kestävät, lämpimät ja pitävät? Sitä olen täällä miettinyt, niinkun varmasti moni muukin. Itse olen tuunannut isoista fleecetossuista Pablolle sopivan kokoiset, mutta ongelmaksi on muodostunut tarrakiinnityksen kuminauhat, jotka lurpsahtavat eivätkä jousta enää ja samalla tossut on vaikea saada riittävän kireälle. Fleecetossut myös ainakin Pablon käytöllä (käytöksellä) menee aika helposti rikki. Etenkin etujaloissa kynnet tuntuu rikkovan kankaan. Takajaloissa on taas se ongelma, että ne ei taho pysyä kovin hyvin jalassa kun se tekee sellasia spurtteja että kiihyttää, jarruttaa, hyppii, pyörii jne. Fleecessä on se kyllä hyvää, että se on melko pitävää ainakin lumella ja isolla koiralla, vaikka kyllä Pablokin välillä niillä liukastelee. Pablon fleecetossuissa on myös sellainen pieni vika, että ne on liian lyhyet, sillä lumi menee siihen sisäreunalle ja jäätyy, mikä ei varmasti tunnu kovin kivalta. Tuntuukin, että sisälle tultua Pablo nuolee juuri niitä ranteita, joihin se lumi on paakkuuntunut.



Oliverilla on nyt pari talvea ollut Rukan kenkämalliset tossut, joissa on vetoketju edessä ja vielä tarra päällä. Tämä on niiden kenkien toinen talvi ja nyt on jo rispaantuneet ja tarra vetelee viimesiä. Mutta tarkasti askeleensa harkitsevalla Oliverilla ne on pysynyt hyvin jalassa, toisin kuin fleecetossut, joita ei tuntunut saavan riittävän tiukalle. Kengissä on myös ongelmana liukkaus. Kenkien pohjat on muovia ja muutama viiva siellä pohjassa kaiketi estämässä sitä liukkautta, mutta huonolla menestyksellä. Oliverilla ne kuitenkin on ajanut asiansa, mutta Pablolle en sellaisia uskaltaisi varsinkaan tuon liukkauden vuoksi laittaa.



Suunnitelmissa on tehdä tossut, joiden ulkokuori on fleeceä, mutta sisäpuolella on jokin kestävä kangas, josta ei pääse kynnet läpi. Tarrakiinnityksen korvaajaa on vaikea keksiä, joten taidan vielä pitäytyä tarroissa ja leveässä kuminauhassa. Kuminauhoissakin on joustavuudessa eroa ja vahvemmat ja vähemmän joustavat toimivat paremmin ja pitävät joustavuutensa myös pidempään. Tarroja täytyy olla kaksi, etujaloissa ihan ranteessa yksi ja sitten ensimmäisen nivelen yläpuolella toinen. Takajaloissa kaksi tarraa myös toinen ranteeseen ja toinen vähän ylemmäs. En ole vielä päättänyt olisiko hyvä, että toinen tarra tulisi kintereen yläpuolelle vai sitten alapuolelle. Tuntuu, että kintereen ympärille ei uskaltaisi kovin tiukalle tarraa laittaa.

Tällaiset tossut tein kahdelle shelttitytölle, saa nähdä pysyykö jalassa ja säilyykö ehjinä.



1 kommentti:

  1. Voi Pablo-raukkaa kun pallit jäätyy, varmaan kamalaa. D: Aika jännä jos se ei ite tunnu huomaavan. Kaikkee muuta mielessä ulkona!

    Hienot nuo shelttityttöjen tossut! :)

    VastaaPoista