Muistoissa

Pahinta pelättiin ja parasta toivottiin. Tällä kertaa pahin kävi toteen ja rakastakin rakkaampi Hugo jouduttiin lopettamaan. Hugon vointi ei kohentunut, vaan huononi ja lopulta niinkin radikaalisti, että näkö alkoi mennä. Siinä piti tehdä raskas päätös ja  todeta, että mitään ei ole tehtävissä ja  Hugon on parempi lähteä johonkin parempaan paikkaan.

Vaikka Hugo oli voinut huonommin jo kuukauden ajan, niin sitä vaan jotenkin ajatteli, että kyllä se selviää, eihän sille voi käydä mitään pahempaa. Motoriikka sillä heikkeni ajoittain, eikä pysynyt pystyssä kunnolla vaisun olemuksen lisäksi. Siinä vaiheessa kuitenkin tiesin alitajuntaisesti, että tämä oli tässä, kun käytiin eläinlääkärissä eikä Hugon toinen suojarefleksi silmässä toiminut ja tuomio oli että nyt heti  Vantaalle Aistiin. Kuitenkin jostain syystä varasin heti ajan sinne, jonka sain parin päivän päähän. Samana iltana Hugon näkö alkoi heiketä ja seuraavana aamuna vielä pahemmin. Siinä vaiheessa päätin, että Aistiin ei lähdetä, vaan päästetään Hugo haistelemaan hajuja pilven reunalle. Kuolinsyy ei ollut millään lailla varmaa, sillä Hugon oireet oli niin oudot, joten se lähetettiin eviraan tutkittavaksi. Huono tuuri seurasi vielä tässäkin, sillä sain soiton evirasta, että koira on pilaantunut niin pahasti, että se on tutkimuskelvoton. Että se siitä sitten. Kuolinsyy jää siis ikuiseksi arvoitukseksi, mutta minun villi veikkaus on aivokasvain.  

Miten voi yksi koira viedä mukanaan niin paljon elämästä. Ei ole enää lenkkejä metässä, ei treenejä, ei koiratapaamisia, tällä hetkellä siis tuntuu ettei ole mitään. Lenkilläkään ei voi käydä, koska ei ole Hugoa joka juoksis vieressä. Eniten tietysti surettaa se, että Hugo oli niin hauska ja hölmö, mutta kuitenkin niin viisas ja se oli minulla aina mukana lähes joka paikassa ja nyt sitä ei yhtäkkiä olekaan.  Lisäksi se oli mahtava harrastuskoira, vaikka aina ei siltä tuntunukkaan. Menestys harrastuspuolella tuntui vaan miljoona kertaa paremmalta kun oli oikeesti tehnyt paljon töitä sen eteen, että Hugo oppi kaikki jutut. Jäljen ajoa lukuun ottamatta, sillä siinä se oli vaan luonnostaan hyvä. Tuntuu vaan, että kaikki se työ minkä olen Hugon kanssa tehnyt meni nyt hukkaan, vaikka niinhän ei ole. Hugo opetti minulle millaista on omistaa oikea koira. Ensimmäinen oikeesti oma kauan harkittu koira, joka oli pentuna niin itsenäinen kun voi olla ja korvat jossain niin kaukana, ettei niistä ollut tietookaan,. Mikään ei tuntunut motivoivan sitä, vaan hajut vei mennessään. Vähitellen se alkoi huomaamaan, että hihnan päässähän on joku ja että siihen voi joskus kiinnittää huomiotakin. Kahden- kolmen ikävuoden jälkeen Hugo alko toimimaan kuin unelma. Tiesin, että sitä voi pitää irti, vaikka tulisi kävelijöitä vastaan, tiesin, että se osaa olla nätisti mihin ikinä sen jätänkään ja tiesin, että se tulee minun luokse kun kutsun. Opin luottamaan siihen ja se piti minun luottamuksen. Bh-kokeen läpäisy oli niin hieno ja iso asia minulle, ihan vain siksi, että se oli minun ensimmäinen Bh-koe ja ensimmäinen siihen koulutettu koira, mutta myös siksi, että Hugolle oli niin haastavaa opettaa ne kaikki liikkeet. Ainoa asia, jonka kanssa piti olla varovainen oli muut koirat. Hugo ei tullut toimeen vieraiden koirien kanssa, mutta kuitenkin sieti ne, mikä riitti minulle. 

Hugo tulee olemaan varmasti aina se ykkös koira, josta en missään nimessä olisi halunnut luopua näin aikasin jos koskaan.

Hugo oli koira, joka rakasti haistelua ja kananmunia yli kaiken <3

Syy tuntematon

Maanantai menikin sitten Kuopiossa magneettikuvissa. Lääkäri tutki ensin Hugon ja totesi melkein suoraan, että ei sillä ole välilevynpullistumaa, sillä jokin hänen testeistään olisi pitänyt olla positiivinen. Eläinlääkäri ilmoitti myös mielipiteensä, että hänen mielestään ei tarvitsisi lähteä magneettikuviin. Sanoin siihen, että kerro mistä Hugon oireet johtuu ja mitä voin sille tehdä, jonka jälkeen ilmoitti, että mennään vaan magneettiin. Magneettikuvaus tapahtui Terveystalolla ihan ihmisten laitteessa. Hugo rauhotettiin ja aseteltiin laitteeseen. Rauhoitusainetta ell sanoi laittaneensa 15 kg mukaan, vaikka Hugo painaa 30kg ja silti Hugo nukahti samantien. Kuulemma kilpirauhasenvajaatoimminan takia rauhoitusaine vaikutti niin tehokkaasti. Siellä laitteessa Hugo sitten oli tunnin verran, jonka aikana ehdittiin kuvata aivojen alaosasta lannerangan ensimmäisiin nikamiin asti. Virallinen lausunto saatiin seuraavana päivänä ja se kuului näin: 

Nikamat ovat säännöllisen muotoisia ja linjassa, luurakenteissa ei näy destruktioita eikä spondyliittiin viittaavaa, ei traumaan viittaavia muutoksiakaan. Spinaalikanavassa on tilaa normaalisti. Ei prolapsia tai degeneraatiomuutoksia, ei medullaa komprimoivia rakenteita. Paravertebraalisestikaan ei näy poikkeavia muutoksia. Toisessa olkanivelessä on hiukan normaalia runsaamman näköisesti nivelnestettä ja olkanivelen yläpuolella on ovaalin muotoinen noin 2cm nestelokero, joka voisi olla bursiitti, löydös näkyy ainoastaan yhdessä sekvenssissä. Kuvausmerkintöjen mukaan tämä on oikea puoli.

Tuossa taitaa olla se bursiitti epäily

 

Ei siis oikeen mitään vastauksia siihen mikä Hugoa vaivaa. Bursiitti eli limapussin tulehdus voisi aiheuttaa ontumista tai muuta, mutta kun ei se näytä mitenkään, että mikään jalka olisi erityisesti kipeä. Eikä Hugo kyllä nyt ole liikkunutkaan juuri ollenkaan, että olis epätodennäköistä että se ois rasituksesta bursiittia saanut, siitä kun ne yleensä tulee. Ilmeisesti siellä ei missään nyt ole mitään vakavaa ongelmaa, tai ainakaan sitä ei ole löydetty. Voi siis unohtaa välilevyongelmat, mutta päänvaivaa tuottaa, että mitä seuraavaksi. Hugo ei ole oma itsensä, vaikka sillä on edelleen vahva kipulääkitys. Mietin myös voiko kipulääkitys taas tehdä olon niin väsyneeksi, että nukkuu vaan ja vaikuttaa niin kipeältä? Olen myös ajatellut vähentää kipulääkitystä, sillä nyt ei ole tietoa miten kipeä se on ilman kipulääkkeitä ja jos edelleen on hyvin kiepä, niin sitten tietää että joku hyvin kivulias vaiva jossain vielä on. Varasin sille nyt ajan fysioterapeutille ja toivon todella, että se löytää jostain jonkun vian. Vaikka luulen, että mitään niin isoa ei löydy, mikä voisi selittää Hugon oireet.

Heikossa hapessa

Meillä on riittänyt surua ja murhetta viime viikkojen aikana. Hugo alkoi olla väsyneen oloinen pari viikkoa sitten. Lenkillä ei tahtonut kävellä ja nukkui vaan kotona. Varasinkin sille eläinlääkäri ajan, jonka sain perjantaille, mutta torstai iltana Hugo meni niin huonoon kuntoon, että piti lähteä päivystykseen. Hugo ei pysynyt enää pystyssä, eikä oikeen missään asennossa eikä myöskään reagoinut juuri mihinkään. Päivystyksessä Hugo laitettiin tippaan ja sai kipulääkettä sekä K-vitamiinia myrkytyksen varalta. Lämpö mitattiin, joka oli 37,3 eli vähän matala. Muuta ei eläinlääkäri osannut sillä hetkellä tehdä, joten lähdimme kotia, vaikka Hugon tila ei ollut yhtään parempi. Kotona kannettiin se sohvalle peittojen alle, josta en kyllä sen uskonu enää nousevan. Aamulla kuitenkin nosti päätään ja pysyi jopa pystyssä avustetusti. Aamulla sitten eläinlääkäriin, jossa vietettiinkin koko päivä. Tutkimuksia toisensa jälkeen. Verikokeissa ei näkynyt mitään epänormaalia. Koko päivä tipassa sekä kipulääke ja kortisoni suoneen niin jo alkoi Hugokin piristyä. Tulehuskipulääkkeiden varassa lähdettiin kotiin viettämään viikonloppua. Viikonloppu sujui hyvin, mutta maanantai aamuna Hugon olo meni taas huonoksi. Eikun eläinlääkäriin ja uusiin tutkimuksiin. Perjantaina lähetettiin verikokoeet tutkittavaksi kilpirauhasen vajaatoiminnan ja addisonin taudin varalta. Kilpirauhasen vajaatoimahan sieltä löytyi, mutta addisonin testi oli negatiivinen. Maanantaina otettiin röntgenkuvat ja ultra mahasta, josta löydettiin vierasesineen merkkejä, mutta jotka lopulta paljastui luumurskaksi. Lisäksi huomattiin, että Hugo aristaa selkää ja niskan liikkuvuus on alentunut. Mitään diagnoosia ei maanantainakaan vielä saatu. Tiistaina päästiin kolmannen lääkärin juttusille ja se oli sitä mieltä, että Hugolla on välilevynpullistuma selässä. Silloin se oli melkein helpotus, että joku sano mikä sillä on. Aiemmin kun ilmoille oli heitelty jopa kasvainta, niin välilevyongelma kuulosti melkein hyvältä.

Nyt siis sillä välilevy diagnoosilla ollaan menty. Vahvojen kipulääkkeiden, tulehuskipulääkkeiden, kilpirauhaslääkkeiden, mahansuojalääkkeiden  ja kolmen viikon lenkkikiellon kanssa lähdettiin tiistaina kotiin. Sekavat fiilikset on. Hugo on kuitenkin mennyt koko ajan parempaan päin kun kipulääkkeet alkaa vaikuttamaan. Keskiviikkona tuli kuitenkin puutumis ongelmaa Hugon jalkoihin. Aina ylös noustessaan sen jalka tai useampi oli niin puutunut, että ei pystynyt kunnolla varaamaan jalalle/jaloille kun vasta vähän aikaa liikuttuaan. Pari päivää ne kesti kunnes hävisivät. Syynä on hyvin todennäköisesti selän pahat lihasjumit, jotka sitten painoivat hermoja. Käytin Hugolla Back on Track loimea, jonka pitäis vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Hieroin myös Hugon selkää ja jumppasin sen jalkoja passiivisesti usemman kerran päivässä ja jopa yöllä.
Monen koneella vietetyn illan ja monen tunnin googlettelujen jälkeen Hugon oireet voi viitata mihin tahansa selkä ongelmaan, ei vaan välilevynpullistumaan. Oireet on toki aina niin yksilölliset, mutta varmuutta kun ei kellään oo. Usean päivän mietinnän jälkeen varasin ajan Kuopioon magneettikuvauksiin. Sittenpähän ainakin selviää onko se välilevyongelma vai mikä. Tällainen epävarmuus on aika raastavaa ja varsinkin kun haluaisin tietää voiko Hugon kanssa enää harrastaa vai ei. Jos sieltä löytyy välilevynpullistuma, niin ainakin tiedän missä kohtaa se on ja osaan varoa sitä ja sitten voi kuntouttaa sen mukaan. Nyt mennään vähän vaan oletuksen perusteella.

Vähän piristävämpi kuva loppuun; Oliver on tullut taas takaisin ja on edelleen yhtä paha riiviö

Sitä samaa

 Mitenhän näihin treenipäivityksiin saisi jotain uutta? Tälläkin kertaa Hugo on ajanut vain jälkeä ja tehnyt vähän tottista. Pitäisköhän meidän käydä joissain kisoissa, että ois jotain muutakin mistä kirjotella? Ehkä me vielä niihin kisoihinkin mennään...jos saadaan joskus se tottis kuntoon...eli siis se eteenmeno.
Noh mutta nyt Hugo on kuitenkin ajanut vain sitä jälkeä, joten mennään siihen. Pari ekaa tauon jälkeistä jälkeä oli jees, pari seuraavaa jälkeä oli vähemmän jees ja sitten taas nämä kaksi seuraavaa oli tosi jees. Ne ekat meni siis hyvin siihen nähden, että oli niin pitkä tauko välissä, normi ajamista aika tuoreilla jälillä. Pari seuraavaa olikin jo 10h vanhoja (ehkä liian vanhoja?), koska ne ei menny niin jees. Hugo hukkas jälkeä koko ajan ja juoksenteli pää viidentenä jalkana ties minne ja minä yritin lukea, että millon sillä on jälki nenässä ja millon ei. Minun ois pitäny jarruttaa sitä paljon enemmän, niin ehkä se ois sit menny jotenkin ees. Noh tästä viisastuneena seuraavat jälet oli 5-7h vanhoja ja ne meni tosi jees, koska minä osasin jarrutella ja Hugo osas pysyä jälellä. Harhojakin jäljiltä löytyi ja ne meni vaihtelevasti, tässä meillä siis paljon petraamisen varaa. Mutta kyllä olin ylpeä yhdessä kohtaa kun jälki kulki metsästä ja jatkui metsäautotien toista uraa pitkin vähän matkaa ja sitten meni taas takaisin metsään ja Hugo ajo sen tiekohdankin! Kyllä se toki alussa pyöri hetken, mutta vain hetken ja otti jälen siitä tieltä, siis oikeesti tieltä! Ei lähteny hulluna ettimään sitä metästä, että täältä se on pakko löytyä ja että ihan kun ois fysiikan lakien vastaista, että jälki kulkis tiellä. Siinä tiellä se ajo sellaset 5m?  ja sitten ihan oikeessa kohassa poikkes metsään, wau. Toisella jälellä jälki kulki noin  50m polulla ja senkin Hugo ajo, vaikka kerran pysähty ja katto mua, että oikeestikko se jälki menee tässä polulla, mutta vastauksen saatuaan jatko matkaa. Kaikki pisteet myös kotiin esineiden osalta, olen ylpeä.
Alla video hienosta tiepätkästä:

Hoodeilla jälleen

Nopeasti hurahti 3kk, vaikka tuntuu että siitä on ikuisuus kun viimeeks Hugon kanssa treenattiin. Hugo oli tämän 3kk hoidossa Etelä-Suomessa, jossa myös pari koiraa ja kissaa sen seurana. Koirat oli vanhoja tuttuja, joten niiden kanssa ei mitään ongelmaa ollut. Kissat sen sijaan oli Hugolle uusi ja jännä tuttavuus ja alku näyttikin aika sekasortoiselta. Viikossa Hugo oli kuitenkin oppinut, että kissojen perässä ei kannata juosta ja sen jälkeen olivat kaikki 5 tulleet hyvin toimeen keskenään.

Treenit aloitettiin aika heti kun päästiin takaisin Joensuuhun. Oli mulla pieni epäilys, että ei se osaa enää mitään, niin pakko oli heti kokeilla mitä se oikeen muistaa ja mitä ei. Tottista otettiin vähän lähikentällä ja hyvin meni. Ei mitään ihmeellistä kokeiltu, vaan ihan perus juttuja. Sitten viikonloppuna päästiin vanhalle koululle kokeilemaan rakennusetsintää. Hugolle otettiin ihan suoralla palkalla kun en vielä uskalla rullaa ottaa mihinkään. Tuosta rakennusetsinnästä jäi vähän sekava fiilis. Hugo teki töitä tosi hyvin ja innoissaan, mutta sitten tuntu, että se joutu tarkkomaan tosi paljon ennen kun löyti maalimiehen. Me ei olla kyllä paljoo rakennusetsintää harjoteltu eikä tietysti pitkä tauko varmaan auta asiaa, mutta vähän tuli sellanen fiilis, että onko se noin huono :D
Viikonloppuna ajettiin myös ekat jälet metsässä. Pari lyhyttä pari tuntia vanhaa jälkee ajettiin. Ekalla jälellä Hugo oli aika hidas ja vähän epävarman olonen, mutta toisella jo oma normaali itsensä. Kyllä Hugo jälkeä osaa ajaa!

Vuoden loppu

 Vuoden viimeiset viikot on vietetty rauhallisesti vähän kaikkea pientä tehden. Ennen joulua käytiin ekaa ja ehkä vikaa kertaa hiihtämässä tänä talvena. Pieni lenkki tehtiin hieman kyseenalaisella ladulla, mutta minkäs teet kun hiihtämään on päästävä :D

Nouto on ollut myös suurennuslasin alla, sillä lähes joka päivä ollaan harjoteltu noudon pitämisvaihetta ennen ruokaa. Tällä hetkellä ollaan siinä pisteessä, että Hugo saa namin aina kun pitää esinettä rauhallisesti suussa eikä mällää. Tämä aika on ehkä sekunnin luokkaa. Tottiksessa jäävät on ollu nyt pop ja miten ihana oli tänään katsoa kun Hugo jäi niin nätisti seisomaan ilman namin heittoa, vain käsiavulla ja suullisella käskyllä. Eteenmenoa myös pari kertaa treenattu, mutta siinä vielä paljon tekemistä. Harmi vaan että tottista tai melkein mitä vaan on huono treenata tuon vilukissan kanssa näillä pakkasilla.
Tämä vuosi on kyllä ollut hienoa aikaa Hugon uran suhteen. Alkukesästä läpäistiin Bh-koe ja syksyllä päästiin tähän hälyryhmään tähtäävien joukkoon, joka oli meille suuri juttu. Kyllä vuoden aikana on hurjasti kehitytty niin tottiksen kuin jälenkin osalta. Haku jäi vähäiseksi tänä vuonna, mutta ehkä ensi kesänä sitä sitten treenataan ahkerammin. Tänä vuonna minä olen myös oppinut luottamaan Hugoon, että kyllä se osaa ja kyllä se oppii vaikka alku tuntuukin aina niin vaikealta.
Ensi vuonna olisi kyllä tarkoitus käydä pelastuskoirien jälkikoe testaamassa, vaikka se varmaan menee loppukesälle, sillä tottis ei ole vielä siinä mallissa kun pitäisi. Alkuvuosi kun menee Hugolla täysin lomaillessa. Mutta minun mielestä meillä on kaikki mahdollisuudet jatkaa tätä nousukiitoa vielä ensi vuonnakin. Menestyksekästä uutta vuotta toivottaa Joensuun porukka, joka hiljenee treenien osalta kolmeksi kuukaudeksi.

Sosiaalista toimintaa

Hugon koira-teemaviikoilta sitten vähän kuvia. Hugolla on ollut seurana viikon verran 5kk shelttinarttu ja nyt toisen viikon ajaksi tuli 5-vuotias shelttinarttu meitä viihdyttämään. Viikonloppuna Hugo pääsi jo vanhan tutun suursnautseri nartun kanssa lenkille. Tätä 5kk ikäistä pikkuneitiä kohtaan Hugolla oli monta mielipidettä. Ulkona Hugo ei juuri pennusta välittänyt, mutta sisällä ei päästänyt lähelle, vaan murisi aina jos pentu meni liian lähelle. Hugo itse kuitenkin hakeutu useasti pentua haistelemaan ja oli siitä kiinnostunut, mutta jos pentu varovasti meni tekemään tuttavuutta niin heti alko murina. Mutta aina ulos lähtiessä Hugo innostui pennusta ja yhden kerran jopa Hugo teki eteisessä leikkiinkutsuja ja haki sukan ja olisi halunnut leikkiä. Pentu meni kyllä mukaan, mutta kunnon leikkiä siitä ei syntynyt. Toisen kerran eräänä iltana Hugo innostui leikkimään ihan kunnolla sisällä pennun kanssa. Siinä ne lattialla paini Hugo maaten maassa ja pentu Hugon ympärillä hyppien. Mutta leikin jälkeen Hugo ei taas päästänyt pentua lähelle, eikä sietänyt sitä muutenkaan yhtään enempää kuin aiemminkaan. Ulkona hihnassa Hugo sieti pennun riehumiset ja hyppimiset, mutta sisällä ei mitään. Toki ulkona on enemmän tilaa ja se ei ole kenenkään reviiriä, mutta silti kummastuttaa tuo Hugon moninainen käytös. Jotenkin niin outoa, että jotkut koirat Hugo ottaa ihan hyvin, mutta joitain ei sitten siedä vaikka kuinka totuttais ja tekis kaiken oppikirjojen mukaan.

Viikonlopun Hugon ja suursnautserin lenkistä on todisteena vain yksi pimeä kuva, mutta sen ehkä ymmärtää kun on kyseessä kaksi viipottajaa ja pimeä ilta.

Tällä viikolla Hugo sai sitten jo Hugonkin mielestä kivemman sheltin. Tutun 5-vuotiaan narttun. Sen kanssa Hugo pääsi uloskin leikkimään ja molemmat tuntui nauttivan.