Kuulumisia

Pablon arkeen kuuluu hyvää. Pablo syö paljon ja on kasvanutkin kuulemma. Vaikka onhan se vielä tosi pieni ja on ihan hassua taluttaa hihnassa noin pientä. Mutta onneksi siitä kasvaa isompi ja toivottavasti järkevämpi :D. Tällä hetkellä Pablo reipastuu päivä päivältä. Ulkona autot ja liikenne ei oo enää niin pelottava juttu ja vapaana ollessa voi jo vähän irtaantua jaloista. Tarpeitaan herra on tehnyt vaan muutaman kerran sisälle. Yöllä Pablo herättää noin viiden aikoihin, että nyt ois hätä, jonka jälkeen se nukkuu 8-9 asti ja sitten alkaakin hulina. Aika aktiivinen tämä herra on, mutta sitä kai mä halusinkin. Virtapiikkien aikaan on kaikki vaarassa, sillä Pablo ja Pablon hampaat ei jätä ketään rauhaan. Vähän se alkaa jo uskoa, kun kieltää, mutta innoissaan kyllä napsii vaatteista ihan urakalla. Pihalla, jäähyllä se on viettänyt jos jonkin aikaa, sillä meno yltyy välillä liiankin rajuksi.

Kaikki kelpaa suuhun laitettavaksi ja purtavaks

Pablo on käyny monissa eri paikoissa, kuten kaupungilla, veneessä, autossa, portaissa sekä kyläilemässä vieraissa paikoissa. Se on myös nähny useita eri koiria, joista kukaan ei kyllä halunnu leikkiä Pablon kanssa. En tiiä johtuuko siitä, että kaikki oli aikuisia koiria ja ne koki Pablon liian vauvaks. Pentukavereita pitäis varmaan etsiä Pablolle, kun tuntuu että se haluais joskus painia ihan omanikäisen kanssa. Pablolla on siis ollut toimintaa ja oonkin yrittäny totuttaa sen mahdollisimman moneen juttuun heti pienestä asti. Niin ja olihan Pablo pelastuskoirien hälyryhmän harjoituksessa jo mukana ja jälkitreeneissä myös.

Kalassa

Hälyharjoituksessa Pabloa kiinnosti enemmän kannon syöminen kuin esineen etsintä 

Pelastuskoiraraunioilla

Kaupunkiin tutustumassa

 Jälkeä Pablo on ajanut ehkä kymmenen kertaa. Jäljet on ollu 10-30 metrin mittasia ja niissä on ollu nameja, mutta välillä myös namittomia kohtia. Pari jälkeä oli hiekalla, mutta muut nurmikolla. Viimisimmät jälet on ollu kyllä hyviä, huomaa, että se alkaa tajuta mitä tässä pitää tehä. Ja heti kun laittaa valjaat päälle, niin alkaa jo nenä kulkea maassa, että missäs niitä nameja olikaan. Namien määrää pitää alkaa karsimaan, sillä viimeekskin ne tuntu vaan häiritsevän menoa.

Pablo tuli taloon

Nyt on sitten saapunut pieni, yyber söpö pilkullinen ilahduttamaan meidän arkea. Tämä söpöläinen saapui Lapista Araidan kennelistä. Viralliselta nimeltään hän on Araidan syypää sun hymyyn ja kutsumanimeltään Pablo.
Tässä ollaan pari päivää ehditty tutustua toisiimme ja uuteen kotiin. Pablo on välillä hyvin itsenäinen, esim. yks päivä se nukku ulkona, vaikka kaikki muut oli sisällä. Muutenkin kyllä minusta se oli hyvin outoa, että dallu nukkuu ulkona...mutta ehkä se on tottunu niihin pohjosen kylmiin tuuliin. Niin, siis vaikka se on ajoittain aika itsenäinen, niin kyllä se hyvin pysyy irti jalkojen juuressa eikä oo lähössä huitelemaan. Tämä on ihan uutta, sillä Hugo huiteli jo 8 viikkosesta lähtien jossain teillä tietämättömillä.  Pablo on myös aika ahne, namia jos on niin kaikki temput onnistuu. Liikenteen äänet ja pyörät ym. on vielä aika jänniä ja ne pelottaa, mutta metsässä kulkee jo reippaasti. Niin ja Pablo osaa purra ja vinkua. Vinkuminen on onneksi vähentynyt joka päivä, että ehkä se on vaan koti-ikävää. Pureminen ei valitettavasti ole vähentynyt, mutta vielä se ei oo kuitenkaan mitään tuhoa saanut aikaseks. Niin ja siis Pablo ei vedä hihnassa. Siis mikä dallu se sellanen on? En tiiä, mut toivon että se pysyy tollasena.
Yksinoloa on harjoteltu lyhyitä aikoja sillon kun Pablo on nukkunut. Ei se oo tainnu ees huomata, että oli jäänyt yksin, kun tulee aina unisena moikkaamaan kun tullaan kotia.
Niin ja koska Pablosta tulee toivottavasti pelastuskoira, niin johan me jo yks jälki ajettiin. Jälki oli noin 5 min vanha ja10m pitkä sekä joka askeleella oli ruokaa.
Saa nähä millanen pilkullinen tuosta kasvaa.

Elämää kotiin

Arki alkaa jo sujua vähitellen, vaikka siitä puuttuukin iso osa. Ei se koti tunnu samalta ilman pilkukasta lörppähuulta. Olenkin etsinyt nyt uutta harrastus ja lenkkikaveria ja pilkullista sellaista. Sopivan tuntuinen pelastuskoiran ja sängynlämmittäjän alku löytyikin yllättävän nopeasti. Tämän pienen pilkullisen olisi tarkoitus kotiin saapua heinäkuun alussa, jos vaan kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Kävinkin katsomassa söpöläistä, joka ominaisuuksiltaan vaikutti hyvältä pelastuskoiran alulta. Lisää juttua tulee kunhan pentu on saapunut kotiin.

Muistoissa

Pahinta pelättiin ja parasta toivottiin. Tällä kertaa pahin kävi toteen ja rakastakin rakkaampi Hugo jouduttiin lopettamaan. Hugon vointi ei kohentunut, vaan huononi ja lopulta niinkin radikaalisti, että näkö alkoi mennä. Siinä piti tehdä raskas päätös ja  todeta, että mitään ei ole tehtävissä ja  Hugon on parempi lähteä johonkin parempaan paikkaan.

Vaikka Hugo oli voinut huonommin jo kuukauden ajan, niin sitä vaan jotenkin ajatteli, että kyllä se selviää, eihän sille voi käydä mitään pahempaa. Motoriikka sillä heikkeni ajoittain, eikä pysynyt pystyssä kunnolla vaisun olemuksen lisäksi. Siinä vaiheessa kuitenkin tiesin alitajuntaisesti, että tämä oli tässä, kun käytiin eläinlääkärissä eikä Hugon toinen suojarefleksi silmässä toiminut ja tuomio oli että nyt heti  Vantaalle Aistiin. Kuitenkin jostain syystä varasin heti ajan sinne, jonka sain parin päivän päähän. Samana iltana Hugon näkö alkoi heiketä ja seuraavana aamuna vielä pahemmin. Siinä vaiheessa päätin, että Aistiin ei lähdetä, vaan päästetään Hugo haistelemaan hajuja pilven reunalle. Kuolinsyy ei ollut millään lailla varmaa, sillä Hugon oireet oli niin oudot, joten se lähetettiin eviraan tutkittavaksi. Huono tuuri seurasi vielä tässäkin, sillä sain soiton evirasta, että koira on pilaantunut niin pahasti, että se on tutkimuskelvoton. Että se siitä sitten. Kuolinsyy jää siis ikuiseksi arvoitukseksi, mutta minun villi veikkaus on aivokasvain.  

Miten voi yksi koira viedä mukanaan niin paljon elämästä. Ei ole enää lenkkejä metässä, ei treenejä, ei koiratapaamisia, tällä hetkellä siis tuntuu ettei ole mitään. Lenkilläkään ei voi käydä, koska ei ole Hugoa joka juoksis vieressä. Eniten tietysti surettaa se, että Hugo oli niin hauska ja hölmö, mutta kuitenkin niin viisas ja se oli minulla aina mukana lähes joka paikassa ja nyt sitä ei yhtäkkiä olekaan.  Lisäksi se oli mahtava harrastuskoira, vaikka aina ei siltä tuntunukkaan. Menestys harrastuspuolella tuntui vaan miljoona kertaa paremmalta kun oli oikeesti tehnyt paljon töitä sen eteen, että Hugo oppi kaikki jutut. Jäljen ajoa lukuun ottamatta, sillä siinä se oli vaan luonnostaan hyvä. Tuntuu vaan, että kaikki se työ minkä olen Hugon kanssa tehnyt meni nyt hukkaan, vaikka niinhän ei ole. Hugo opetti minulle millaista on omistaa oikea koira. Ensimmäinen oikeesti oma kauan harkittu koira, joka oli pentuna niin itsenäinen kun voi olla ja korvat jossain niin kaukana, ettei niistä ollut tietookaan,. Mikään ei tuntunut motivoivan sitä, vaan hajut vei mennessään. Vähitellen se alkoi huomaamaan, että hihnan päässähän on joku ja että siihen voi joskus kiinnittää huomiotakin. Kahden- kolmen ikävuoden jälkeen Hugo alko toimimaan kuin unelma. Tiesin, että sitä voi pitää irti, vaikka tulisi kävelijöitä vastaan, tiesin, että se osaa olla nätisti mihin ikinä sen jätänkään ja tiesin, että se tulee minun luokse kun kutsun. Opin luottamaan siihen ja se piti minun luottamuksen. Bh-kokeen läpäisy oli niin hieno ja iso asia minulle, ihan vain siksi, että se oli minun ensimmäinen Bh-koe ja ensimmäinen siihen koulutettu koira, mutta myös siksi, että Hugolle oli niin haastavaa opettaa ne kaikki liikkeet. Ainoa asia, jonka kanssa piti olla varovainen oli muut koirat. Hugo ei tullut toimeen vieraiden koirien kanssa, mutta kuitenkin sieti ne, mikä riitti minulle. 

Hugo tulee olemaan varmasti aina se ykkös koira, josta en missään nimessä olisi halunnut luopua näin aikasin jos koskaan.

Hugo oli koira, joka rakasti haistelua ja kananmunia yli kaiken <3

Syy tuntematon

Maanantai menikin sitten Kuopiossa magneettikuvissa. Lääkäri tutki ensin Hugon ja totesi melkein suoraan, että ei sillä ole välilevynpullistumaa, sillä jokin hänen testeistään olisi pitänyt olla positiivinen. Eläinlääkäri ilmoitti myös mielipiteensä, että hänen mielestään ei tarvitsisi lähteä magneettikuviin. Sanoin siihen, että kerro mistä Hugon oireet johtuu ja mitä voin sille tehdä, jonka jälkeen ilmoitti, että mennään vaan magneettiin. Magneettikuvaus tapahtui Terveystalolla ihan ihmisten laitteessa. Hugo rauhotettiin ja aseteltiin laitteeseen. Rauhoitusainetta ell sanoi laittaneensa 15 kg mukaan, vaikka Hugo painaa 30kg ja silti Hugo nukahti samantien. Kuulemma kilpirauhasenvajaatoimminan takia rauhoitusaine vaikutti niin tehokkaasti. Siellä laitteessa Hugo sitten oli tunnin verran, jonka aikana ehdittiin kuvata aivojen alaosasta lannerangan ensimmäisiin nikamiin asti. Virallinen lausunto saatiin seuraavana päivänä ja se kuului näin: 

Nikamat ovat säännöllisen muotoisia ja linjassa, luurakenteissa ei näy destruktioita eikä spondyliittiin viittaavaa, ei traumaan viittaavia muutoksiakaan. Spinaalikanavassa on tilaa normaalisti. Ei prolapsia tai degeneraatiomuutoksia, ei medullaa komprimoivia rakenteita. Paravertebraalisestikaan ei näy poikkeavia muutoksia. Toisessa olkanivelessä on hiukan normaalia runsaamman näköisesti nivelnestettä ja olkanivelen yläpuolella on ovaalin muotoinen noin 2cm nestelokero, joka voisi olla bursiitti, löydös näkyy ainoastaan yhdessä sekvenssissä. Kuvausmerkintöjen mukaan tämä on oikea puoli.

Tuossa taitaa olla se bursiitti epäily

 

Ei siis oikeen mitään vastauksia siihen mikä Hugoa vaivaa. Bursiitti eli limapussin tulehdus voisi aiheuttaa ontumista tai muuta, mutta kun ei se näytä mitenkään, että mikään jalka olisi erityisesti kipeä. Eikä Hugo kyllä nyt ole liikkunutkaan juuri ollenkaan, että olis epätodennäköistä että se ois rasituksesta bursiittia saanut, siitä kun ne yleensä tulee. Ilmeisesti siellä ei missään nyt ole mitään vakavaa ongelmaa, tai ainakaan sitä ei ole löydetty. Voi siis unohtaa välilevyongelmat, mutta päänvaivaa tuottaa, että mitä seuraavaksi. Hugo ei ole oma itsensä, vaikka sillä on edelleen vahva kipulääkitys. Mietin myös voiko kipulääkitys taas tehdä olon niin väsyneeksi, että nukkuu vaan ja vaikuttaa niin kipeältä? Olen myös ajatellut vähentää kipulääkitystä, sillä nyt ei ole tietoa miten kipeä se on ilman kipulääkkeitä ja jos edelleen on hyvin kiepä, niin sitten tietää että joku hyvin kivulias vaiva jossain vielä on. Varasin sille nyt ajan fysioterapeutille ja toivon todella, että se löytää jostain jonkun vian. Vaikka luulen, että mitään niin isoa ei löydy, mikä voisi selittää Hugon oireet.

Heikossa hapessa

Meillä on riittänyt surua ja murhetta viime viikkojen aikana. Hugo alkoi olla väsyneen oloinen pari viikkoa sitten. Lenkillä ei tahtonut kävellä ja nukkui vaan kotona. Varasinkin sille eläinlääkäri ajan, jonka sain perjantaille, mutta torstai iltana Hugo meni niin huonoon kuntoon, että piti lähteä päivystykseen. Hugo ei pysynyt enää pystyssä, eikä oikeen missään asennossa eikä myöskään reagoinut juuri mihinkään. Päivystyksessä Hugo laitettiin tippaan ja sai kipulääkettä sekä K-vitamiinia myrkytyksen varalta. Lämpö mitattiin, joka oli 37,3 eli vähän matala. Muuta ei eläinlääkäri osannut sillä hetkellä tehdä, joten lähdimme kotia, vaikka Hugon tila ei ollut yhtään parempi. Kotona kannettiin se sohvalle peittojen alle, josta en kyllä sen uskonu enää nousevan. Aamulla kuitenkin nosti päätään ja pysyi jopa pystyssä avustetusti. Aamulla sitten eläinlääkäriin, jossa vietettiinkin koko päivä. Tutkimuksia toisensa jälkeen. Verikokeissa ei näkynyt mitään epänormaalia. Koko päivä tipassa sekä kipulääke ja kortisoni suoneen niin jo alkoi Hugokin piristyä. Tulehuskipulääkkeiden varassa lähdettiin kotiin viettämään viikonloppua. Viikonloppu sujui hyvin, mutta maanantai aamuna Hugon olo meni taas huonoksi. Eikun eläinlääkäriin ja uusiin tutkimuksiin. Perjantaina lähetettiin verikokoeet tutkittavaksi kilpirauhasen vajaatoiminnan ja addisonin taudin varalta. Kilpirauhasen vajaatoimahan sieltä löytyi, mutta addisonin testi oli negatiivinen. Maanantaina otettiin röntgenkuvat ja ultra mahasta, josta löydettiin vierasesineen merkkejä, mutta jotka lopulta paljastui luumurskaksi. Lisäksi huomattiin, että Hugo aristaa selkää ja niskan liikkuvuus on alentunut. Mitään diagnoosia ei maanantainakaan vielä saatu. Tiistaina päästiin kolmannen lääkärin juttusille ja se oli sitä mieltä, että Hugolla on välilevynpullistuma selässä. Silloin se oli melkein helpotus, että joku sano mikä sillä on. Aiemmin kun ilmoille oli heitelty jopa kasvainta, niin välilevyongelma kuulosti melkein hyvältä.

Nyt siis sillä välilevy diagnoosilla ollaan menty. Vahvojen kipulääkkeiden, tulehuskipulääkkeiden, kilpirauhaslääkkeiden, mahansuojalääkkeiden  ja kolmen viikon lenkkikiellon kanssa lähdettiin tiistaina kotiin. Sekavat fiilikset on. Hugo on kuitenkin mennyt koko ajan parempaan päin kun kipulääkkeet alkaa vaikuttamaan. Keskiviikkona tuli kuitenkin puutumis ongelmaa Hugon jalkoihin. Aina ylös noustessaan sen jalka tai useampi oli niin puutunut, että ei pystynyt kunnolla varaamaan jalalle/jaloille kun vasta vähän aikaa liikuttuaan. Pari päivää ne kesti kunnes hävisivät. Syynä on hyvin todennäköisesti selän pahat lihasjumit, jotka sitten painoivat hermoja. Käytin Hugolla Back on Track loimea, jonka pitäis vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Hieroin myös Hugon selkää ja jumppasin sen jalkoja passiivisesti usemman kerran päivässä ja jopa yöllä.
Monen koneella vietetyn illan ja monen tunnin googlettelujen jälkeen Hugon oireet voi viitata mihin tahansa selkä ongelmaan, ei vaan välilevynpullistumaan. Oireet on toki aina niin yksilölliset, mutta varmuutta kun ei kellään oo. Usean päivän mietinnän jälkeen varasin ajan Kuopioon magneettikuvauksiin. Sittenpähän ainakin selviää onko se välilevyongelma vai mikä. Tällainen epävarmuus on aika raastavaa ja varsinkin kun haluaisin tietää voiko Hugon kanssa enää harrastaa vai ei. Jos sieltä löytyy välilevynpullistuma, niin ainakin tiedän missä kohtaa se on ja osaan varoa sitä ja sitten voi kuntouttaa sen mukaan. Nyt mennään vähän vaan oletuksen perusteella.

Vähän piristävämpi kuva loppuun; Oliver on tullut taas takaisin ja on edelleen yhtä paha riiviö

Sitä samaa

 Mitenhän näihin treenipäivityksiin saisi jotain uutta? Tälläkin kertaa Hugo on ajanut vain jälkeä ja tehnyt vähän tottista. Pitäisköhän meidän käydä joissain kisoissa, että ois jotain muutakin mistä kirjotella? Ehkä me vielä niihin kisoihinkin mennään...jos saadaan joskus se tottis kuntoon...eli siis se eteenmeno.
Noh mutta nyt Hugo on kuitenkin ajanut vain sitä jälkeä, joten mennään siihen. Pari ekaa tauon jälkeistä jälkeä oli jees, pari seuraavaa jälkeä oli vähemmän jees ja sitten taas nämä kaksi seuraavaa oli tosi jees. Ne ekat meni siis hyvin siihen nähden, että oli niin pitkä tauko välissä, normi ajamista aika tuoreilla jälillä. Pari seuraavaa olikin jo 10h vanhoja (ehkä liian vanhoja?), koska ne ei menny niin jees. Hugo hukkas jälkeä koko ajan ja juoksenteli pää viidentenä jalkana ties minne ja minä yritin lukea, että millon sillä on jälki nenässä ja millon ei. Minun ois pitäny jarruttaa sitä paljon enemmän, niin ehkä se ois sit menny jotenkin ees. Noh tästä viisastuneena seuraavat jälet oli 5-7h vanhoja ja ne meni tosi jees, koska minä osasin jarrutella ja Hugo osas pysyä jälellä. Harhojakin jäljiltä löytyi ja ne meni vaihtelevasti, tässä meillä siis paljon petraamisen varaa. Mutta kyllä olin ylpeä yhdessä kohtaa kun jälki kulki metsästä ja jatkui metsäautotien toista uraa pitkin vähän matkaa ja sitten meni taas takaisin metsään ja Hugo ajo sen tiekohdankin! Kyllä se toki alussa pyöri hetken, mutta vain hetken ja otti jälen siitä tieltä, siis oikeesti tieltä! Ei lähteny hulluna ettimään sitä metästä, että täältä se on pakko löytyä ja että ihan kun ois fysiikan lakien vastaista, että jälki kulkis tiellä. Siinä tiellä se ajo sellaset 5m?  ja sitten ihan oikeessa kohassa poikkes metsään, wau. Toisella jälellä jälki kulki noin  50m polulla ja senkin Hugo ajo, vaikka kerran pysähty ja katto mua, että oikeestikko se jälki menee tässä polulla, mutta vastauksen saatuaan jatko matkaa. Kaikki pisteet myös kotiin esineiden osalta, olen ylpeä.
Alla video hienosta tiepätkästä: