Kide-jalkavamma-Pablo

Meillä taas sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa Pablo kävi eläinlääkärissä kun pissassa oli verta ja mitäs muuta sieltä löytyikään kun uraattikiteitä!! Ne hemmetin kiteet joista on lukenut kaiken mahdollisen tiedon ja ollut ihan varma, että kun dallun hankkii niin totta kai just sille mun dallulle niitä tulee. Hugo oli tapaus, jolla ei koskaan niitä todettu,vaikka se söikin raakaruokaa ja kaikkia lihoja ja sisäelimiä. Sen myötä jotenkin ehti jo unohtaa koko asian ja luottaa siihen, ettei Pablollekkaan niitä tule. Ei auttanut luotto tällä kertaa. 

Huomasin vain yks päivä, että Pablon pissa on punertavaa ja oli se ehkä vähän vaisumpi ollut pari viime päivää. Pissaa kuitenkin tuli ihan normaalisti. Eläinlääkärissä sitten todettiin, että uraattikiteitähän ne on ja ihan sillein reilustikkin. Kiviä ei kuitenkaan onneksi virtsarakosta ultraamalla löytynyt. Siellä sitten todettiin että pitäisi ruoka vaihtaa eläinlääkärin liuotusruokaan, mutta olin jo päättänyt että Pablon kivet liuotetaan kananmunalla ja kaurapuurolla. Olin kuullut ja lukenut dalluista, jotka on saaneet kivet pois ihan ilman erillisiä liuotusruokia ja olenhan nyt raakaruokkinut Pabloa ja Hugoakin jo useamman vuoden, joten samaa jatkan, hieman eri aineksilla vain. Kyselin myös eläinlääkäriltä allopurinolista eli lääkeaineesta, joka vähentäisi ilmeisesti virtsahapon muodotumista ja sitä kautta kiteiden muodostumista. Eläinlääkäri ei siitä osannut mitään kertoa, joten jäätiin selvittelyn kannalle siinä asiassa. 

Tällä hetkellä ja oikeastaan siitä hetkestä lähtien kun huomasin Pablon pissassa verta (koska olin aika varma että kiteistä on kyse) aloin syöttämään sille lähinnä kananmunaa ja puuroa ja juotin sille aika paljon vettä. Vitamiinit se saa nyt ja ennenkin on saanut multipuppy vitamiinilisästä. Lisäksi erilaisia öljyjä se saa myös.  Nyt löysin kalkkunan ja broilerin lihaa joissa ei ole luita eikä luultavasti nahkojakaan erään eläinkaupan irtomyynnistä (merkki oli jokin outo, en ole ennen siitä kuullut). Lisäksi ostin sian rasvaa, sillä Pablo ehti laihtua jo parissa päivässä silminnähtävästi ja toivon, ettei niin pieni määrä sikaa lisää kiteiden muodostumisen todennäköisyyttä. Nyt mietin mikä olisi sellainen nappula, jota voisin hätävaralla ja nameina sille syöttää. Ostin kyllä jo parin kilon pussin ihan normikaupan hau hau kana-riisi? nappulaa, jossa siis ei muuta lihaa kuin kanaa ja sitäkin aika vähän. Onhan se vähän sellaista höttö ruokaa eikä tietoo kanan nahan määrästä, mutta menee sillon tällön. Tai sitten mietin, että nyt pidän sen aika tiukalla ruokavaliolla kunnes kiteet saadaan pois ja sitten vähän kerrallaan lisään normaalimpaan ruokaan ja katon missä se raja menee, että miten paljon normiruokaa se sietää ennen kun kiteet palaa. 

Pablo on kuitenkin nyt jo oma virkeä itsensä ja verta ei ole sen ensimmäisen kerran jälkeen näkynyt eikä enää eläinlääkärissäkään verta pissassa ollut. Pablo on siis harrastanut normaaliin tapaan. Paitsi että se satutti jalkansa taas johonkin ja nyt sillä on vekki siinä samassa takajalassa joka on saanut osumaa ennenkin. Eli tossun kanssa ollaan harrasteltu. Erityisen pätevä se onkin ollut, etenkin jälessä, mutta siitä lisää joku toinen kerta. 

Paikkamakuu treeniä "pienessä" häiriössä

Kuulumisia osa 100

Täällä taas pitkän tauon jälkeen. Kiire se ei tunnu loppuvan. Töissä pitää käydä päivät ja illat sitten laahustan metsässä. Naapurikin jo kysyi että "ootko sä joku metsäläinen kun aina kun sua näkee niin sulla on tollaset ulkoiluvaatteet, kamalasti tavaraa ja koira mukana" Mitäpä siihen sanomaan muuta kun sivistyneesti, että kyllähän mä aika paljon metsässä liikun :D

Mutta metsässä siis ollaan oltu vaihtelevasti. Aika maltillisesti ollaan kuitenkin treenattu. Lähinnä raunio puolta ja siihen liittyen ketteryyksiä ahkerammin. Kerran viikossa on meillä tosiaan raunioradalla treenit, jossa ollaan käyty ja sitten kerran viikossa yleensä ketteryys treenit, jossa siis harjoitellaan erilaisten rauniokokeissa osattavien esteiden ja telineiden suorittamista. Muuten sitten ollaan ehkä joku jälki ajettu tai sitten hakua otettu hakukaavio tyyppisesti. Niin ja tottista tietysti, sen jo melkein unohdin.

Raunioilla Pablo on kehittynyt paljon tän kesän aikana. Nyt se malttaa jo tarkentaa paremmin ilman, että alkaa jo hajulla vinkua kärsimättömästi. Liikkuu jo reippaasti raunioilla erilaisilla pinnoilla. Vielä se kuitenkin tarvitsee rohkaisua jos pitää hypätä johonkin korkeammalle tai mennä jostain ahtaammasta kohdasta. Viime kerralla harjoiteltiin piiloon tunkeutumista eli sitä, että koira uskaltaisi puskea läpi pienten esteidenkin ihmisen luokse. Tätä harjoiteltiin ison putken avulla. Maalimies meni putkeen ja putken eteen kasattiin erilaista tavaraa. Aluksi ei juuri mitään, mutta vähitellen enemmän ja erilaista tavaraa. Putkeen heitettiin aina koiran namirasia sillein, että koira näki, jolloin koiralla oli suurempi motivaato tunkeutua piiloon esteistä huolimatta. Pablolle laitettiin aluksi vain ohuet nauhat putken eteen jotka roikkuivat putken yläpuolelta ja lopuksi putken edessä oli jo vaahtomuovin palasia, risuja, tyhjiä kanistereita ja pahvin riekaleita. Sinne sitä vain Pablokin puski läpi esteiden.

Sitten se ketteryysosio. Se on ollut minullekin aivan uutta, sillä Hugon kanssa ei ikinä tullut sitä otettua, Hugo kun ei ollut kovin ketterä tapaus eikä rauniotkaan olleet sen vahvuus. Ketteryysosio kuuluu siis rauniokokeeseen. Se on osittain tottelevaisuutta ja osittain  esteiden suorittamista. Kaikki esteet suoritetaan hallitusti ja ne alkaa ja loppuu aina perusasentoon. Monessa esteessä saa antaa useampia eri käskyjä sekä saa ohjata myös kädellä. Esteet suoritetaan kokeessa vaihtelevassa järjestyksessä. Näitä esteitä on siis keinu, kahden rullan päällä oleva lauta, vaakatasossa maasta irti olevat tikapuut, putki, pituus, 3 pöytää sekä haastavalla alustalla seuraaminen. Vaikein on luultavasti nuo tikkaat, jotka ovat siis maasta irti n. 50cm ja puolat ovat n. 5cm leveitä. Pablollekin se on tuottanut hankaluuksi, mutta tällä hetkellä ollaan jo siinä pisteessä että se uskaltaa mennä esteen loppuun asti ilman apua. Alussa vaikeinta oli se, että Pablo ei oikeen tajunnu siirtää takajalkoja samassa tahdissa kuin etujalkoja ja tuli sellainen keinuhevos ilmiö. Nyt kuitenkin takajalatkin ovat tajunneet hommansa ja este menee ihan yllättävän hyvin. Muut esteet ovat melko yksinkertaisia suorittaa. Pöytiä on 3 ja ne ovat kolmiossa 40m päässä toisistaan ja niiden keskellä on jonkinlainen merkki. Koiran tulee käskystä mennä merkille ja siitä mennä sille pöydälle, jonka ohjaaja näyttää. Luulen, että tämä merkille meno on haastava opettaa, sillä se merkki voi vaihdella ja voi olla vaikka vain maassa oleva kreppi. Mutta me ollaan ehkä vähän hurahdettu tähän rauniopuoleen. Ehkäpä Pablo joskus osallistuisi rauniokokeeseenkin, ken tietää.

Tältä Pablo näyttää aina treenien jälkeen :D

Tottiksessa ollaan päästy harjoittelemaan seuraamista ja siinä kääntymistä ilman käsiapuja. Se sujuu vähitellen, mutta puhutaan vain muutamasta metristä mitä osaa seurata katsekontaktissa ilman apuja. Olen myös opettanut seuraamista aika hitaassa vauhdissa, joten jos vähänkään menee nopeammin Pablo ei oikeen pysy mukana. Eteenmenoa ollaan nyt kans tehty vähän enemmän. Nyt alotettiin harjottelemaan eteenmenossa maahanmenoa. Päätin nyt alottaa sen opettamisen sillä, että avustaja on siellä palkan luona ja lähetän Pablon sinne ja huudan matkalla maahan. Sitten kun se viimeistään avustajan luona menee maahan, avustaja palkkaa sen. Pyritään sitten siihen että Pablo menisi maahan siinä kohtaa kun saa käskyn eikä vasta avustajan luona. Alku on kuitenkin ihan toiveikas, vaikka ei montaa kertaa olla sitä vielä otettukkaan. Nouto on meillä ihan kesken, olen vain ihan surkea opettamaan sitä lopun pitämistä, joten olen antanut sen vain olla etten ainakaan pitlaa sitä. Paikallamakuu on myös jäänyt hyvin vähälle. Nyt kuitenkin olen tehnyt sitä sillein että laitan Pablon eteen namin johonkin puolen metrin päähän ja sitten kun vapautan sen niin se saa syödä palkan. Tällein Pablo pysyy paljon paremmin paikalla, siinä on kyllä haittapuolena se, että kuola saattaa alkaa valumaan, jos pidempään joutuu olemaan paikalla :D Paljon on vielä opetettavaa ja ihan tuskastuttaa miettiä miten paljon. Mutta edistyy se kuitenkin, ehkä vain vähän hitaasti.

Onhan Pablo myös päässyt kesällä veneilemään ja veneeseen menokin onnistuu jo hienosti. Tässä Pablo nauttii ilta auringosta veneessä.

                       Niin ja tietysti meilläkin katotaan olympialaisia koko perheen voimin!

Treeniputki

Pablolla on pitänyt kiirettä, samoin sen omistajilla. Treenattu on vähintään 3 kertaa viikossa, millon mitäkin. Tuntuu, että kesän aikana pitäisi treenata kaikkea ja mahdollisimman paljon. Tällä hetkellä ollaan kyllä jälkitauolla, sillä tuntu että se tulee minulta korvista ulos ja Pablokin on ehkä ajanut vähän humpsutellen viimeiset jälet. Jälkiä ollaan ajeltu 2-5 kertaa viikossa, joten tauko on paikallaan. Hakua on myös tullut nyt treenattua. Kerran viikossa ollaan käyty rauniotreeneissä ja yleensä sen päälle kerran hakutreeneissä metsässä.
Raunioilla Pablo liikkuu hyvin, vielä sillä on varautuneisuutta mennä ahtaimpiin koloihin tai putkiin eikä se myöskään mene kovin jyrkistä paikoista alas mielellään. Motivaatio sillä on kyllä kohillaan, sillä kovasti se ilmasee kun on hajulla tai tietää missä maalimies on, mutta ei tiedä mistä pääsis iholle asti.  Pablon "ilmasu" on siis vinkuminen tai sellainen kimeä haukku, jota se harrastaa kun haluaa jotain tai kun sitä ärsyttää. Herkästi tuo vinkuminen/haukku alkaa, joten ilmaisua sille ei vielä piiiitkään aikaan voi opettaa, kun muuten alkaa haukkua jo pelkkää hajua eikä malta tarkentaa. Metsässä ollaan otettu hakukaaviota eli suoria pistoja. Aluksi ihan haamuilla eli Pablo näkee ihmisen ja heti kun ihminen on mennyt piiloon, niin koira lähetetään maalimiehelle. Nyt ollaan edetty jo siihen pisteeseen, että Pablo näkee haamut molemmilta puolilta keskilinjaa ja sitten lähetetään se sille ensimmäiseksi näytetylle. Haku tuntuu olevan Pablon laji, sillä siinä se saa juosta eikä tarvitse turhia jarrutella. Jälellä tuntuu, että pitää kauheesti jarrutella ja Pablo kun on sen verran sähäkkä niin ehtii tarkastella kaikki muutkin asiat ja hajut.  Itelle se näyttää sitten vähän sekavalta jälestämiseltä ja pitäis osata tosi hyvin lukea koiraa, jotta vois ajaa sellaista jälkeä, mistä ei tiedä yhtään miten se menee. Nyt ollaankin ajettu omia jälkiä tai sitten karttasovelluksen avulla, josta voi koko ajan katsoa jälen kulkua.

Tottista ollaan myös tehty, vaikka tuntuu, että liian vähän. Seuraamisessa taidetaan olla eniten kehitytty, sillä nyt voin ottaa jo pari askelta suoraan ilman minkäänlaisia käsiapuja. Tarkoitus olisi kesän aikana saada seuraaminen sille tasolle, että se sujuisi pieninä pätkinä ja  käänöksissä ilman käsiapuja. Ehkä pitäisi myös ottaa tehona jääviä ja paikallaoloa, sillä niitä tehdään aina silloin tällöin eikä oikein silloin pääse kehittymään.

Varastettu palkkapallo suussaan nukkuu tyytyväisenä

Nyt on myös jonkinlainen murrosikä menossa, sillä kutsuhuudot ja muutkin komennot toteutetaan vasta kun on merkattu joku puska tai kaksikin jos niiden jälkeen enää muistaa koko komentoa. Vähän sellainen humpsuttelija on Pablosta tullut. Toivon, että se on vain hetkellistä.

Ilma virtaa

Eräs viikonloppu oli pyhitetty ilmavirtauskoulutukselle, joka järjestettiin täällä Joensuussa. Koulutuksen tarkoituksena oli opettaa meitä koiranohjaajia huomioimaan maasto ja sääolosuhteet etsinnöissä. Koulutuksessa käytiin läpi erilaisten harjoitusten avulla miten hajut liikkuvat missäkin olosuhteissa ja maastoissa.

Pablo odottaa "kärsivällisesti" vuoroaan

Pablo pääsi mukaan toisena päivänä, jolloin tutkailtiin hajujen kulkeutumista raunioilla eli tällaisella pelastuskoiraradalla, joka jäljittelee sortuma-aluetta. Raunioilla maalimiehen hajun voi saada niin monesta eri kohtaa, mutta sen lisäksi, että koira löytää etsittävästä hajun, niin sen pitäisi pystyä ilmaisemaan vasta kun on niin lähellä maalimiestä kuin on vain mahdollista. Eli siellä missä on voimakkain haju, niin se ei välttämättä ole lähinnä maalimiestä. 

Pablo pääsi ensimmäistä kertaa treenaamaan raunioilla. Aika hyvin se siellä liikku, vaikka kulki hieman varovaisemmin esim. joillakin tiilikasoilla. Pablo löyti maalimiehet, jotka sille oli laitettu, mutta joutui ihan tekemään töitä, että löysi sen aukon, josta pääsi maalimiehen luokse. Taitaa tuosta pilkullisesta tulla ilmaisultaa haukkuva. Sen verran voimakkaasti ilmaisi mielipiteensä kun pääsi lähelle maalimiestä, mutta ei kuitenkaan ihan iholle asti. Raunioilla haukku ilmaisu onkin parempi, sillä silloin koirat yleensä näyttää selkeämmin paikan jossa maalimies on. Voisi myös olettaa, että turha edestakaisin juokseminen raunioilla olisi riski koiralle. Kuitenkin Pablo on näyttänyt haukku taipumuksensa jo aiemminkin ja kyllä sen kotioloissakin huomaa, että hyvä haukku sillä on. 

Pablolla on ollut pienestä asti taipumusta kiipeillä epämääräisillä alustoilla ja vaikeillakin pinnoilla, joten me ilmoittauduttiin kesäkuussa alkavaan Pohjois-Karjalan pelastuskoirien järjestämään  raunioryhmään. Ryhmän tarkoitus on saada koirakoita pelastuslaitoksen itäpeto ryhmään, joka siis kouluttautuu pelastuslaitoksen avuksi erilaisiin pelastustehtäviin, mahdollisesti siis esim. myrskytuhoalueille. Tämä raunio puoli on minulle ihan uusi, joten siksikin oli kiva päästä tutustumaan tähän hieman paremmin. On myös kiva, että on koira, jolla on potentiaalia toimia raunioilla luontevasti. Kyllähän Pablokin hieman pelkää esim. ritiläportaissa tai jyrkkiä kapeita rappusia se ei luultavasti suostuisi kiipeämään, mutta enemmän sillä on uskallusta kuin mitä Hugolla oli.

Hajulla vai ei

Pablon kevään puuhiin on kuulunut lähinnä jälkeä ja tottista. Jälki aloitettiin heti kun lumet sulivat metsästä. Alku oli aika katastrofaalinen, sillä Pablo vaan humpsutteli tai paremminkin juoksi menemään ja tarkkuus oli jotain huonon ja tosi huonon välistä. Jouduttiin sitten aloittamaan ihan makkarajäljestä, sillä pelkkä hidastaminen sai Pablon turhautumaan. Muutamien makkarajälkien jälkeen alkoi ajaminen jo vähän sujua. Vähitellen sitten nameja vähemmäksi ja metsäjäleltä kokonaan pois. Muutamia pelto- ja nurmikkojälkiä ollaan myös tehty, mutta niiden pitää olla aika tuoreita, jotta ajaminen sujuu. Puhutaan siis 15-60 min ajasta.

Meidän ongelma on ehkä ollut se, että minä en malta tehä riittävän paljon sellasia helppoja jälkiä ja vähitellen vaikeuttaa. Nyt on vähän menty sillein, että kyllä se osaa, mutta sitten ei ole osanutkaan. Malttia siis ja paljon vaaditaan minulta. Yksi iso ongelma on myös ollut Pablon vauhti jälellä. Välillä se vetää ihan nelivedolla eteenpäin ja sitten turhautuu kun minä jarrutan perässä kädet hapoilla. En ees tiiä mistä tuo kauhee vauhti on peräisin, kun mielestäni olen aina pyrkinyt jarruttamaan sitä jälellä, en ole antanut sen juosta koskaan. Mietin myös sitä, että kun talvella tehtiin niin paljon hakua ja siinä se sai painella mielensä mukaan, mutta nyt pitääkin keskittyä ja toimia hallitusti, niin oisko se täysillä meneminen jäänyt päälle. Pablolla on nyt muutenkin sellanen-en malta keskittyä mihinkään, en kyllä tuu luokse kun kutsut, teen mitä haluan- vaihe. Joten luultavasti joudutaan tekemään töitä ihan perusarjessakin, jotta pystyis ees vähän keskittymään johonkin. Olen myös huomannut, että pienet negatiiviset asiat jää Pablolle hyvin muistiin tällä hetkellä. Yhden kerran sadasta kun sain puututtua kakan syöntiin ja nykäsin Pablon pois kakalta ja muutaman ärräpään sille huusin siinä, niin samainen kävelytien kohta kierretää  nykyään hyvin kaukaa. Ihan kuin ois jääny suuretkin traumat asiasta. Pablo ei kuitenkaan sen episodin jälkeen ollu asiasta milläsäkkään. Myös esimerkiksi pelastusliivi oli ihan kauheen pelottava, vaikka koko talven on pitäny ties mitä vaatteita päällään. Ja lopulta kun se sille laitettiin ja päästettiin ulos sen kanssa, niin unohti sillä sekunnilla, että sillä oli jotain päällään.
Jotain hyvää kuitenkin jälellä, esineet ilmaistaan nykyään hienosti, jos siis kohalle sattuu. Niin nätisti menee maahan ja siellä pysyy kunnes minä menen sen luokse palkkaamaan.

Sattuu ja tapahtuu

Sitä on välillä miettinyt, että tuo koira se vielä satuttaa ittensä kunnolla, jää auton alle tai hyppää jostain 10 metrin korkeudesta tai juoksee vaan niin kovaa päin puuta. Tällä kertaa mikään noista ei onneks tapahtunu, vaan Pablo sattui astumaan piikkilanka-aitaan.
Metsässä oltiin lenkillä ja Pablo tapansa mukaan sähläs siellä keppiensä ja risujensa kanssa. Vähän matkan päässä huomattiin piikkilanka-aita ja katotiin, että Pablo ei sinne menis. Ilmeisesti sitä piikkilankaa oli myös maassa siinä kohdalla missä Pablo sattu painimaan taas sellasen ison karahkan kanssa. Vähän Pablo vinkas yhessä kohtaa ja jatkoi sitten riehumistaan. Myöhemmin sitten huomasin lumella verta ja tutkin sen sählääjän tassut ja sieltähän löytyi mukava repeämä takatassusta. Eikun sisälle ja pesulle. Herra ei ite ollu moksiskaan haavasta vaan ois jatkanu riehumistaan tyytyväisenä. Verta alkoi sitten tulla jo ihan kunnolla ja sitä koitettiin saada kylmän suihkun alla tyrehtymään. Useiden vesilitrojen ja haavaliima purkillisen jälkeen tassu lopetti vuotamisen. Eikun pakettiin ja koira johonkin missä se pysyis paikallaan. Operaatio tassu tais väsyttää herran sen verran hyvin ja ehkä kipuakin alkoi jo olla sen verran, että Pablo nukkui tyytyväisenä loppu illan. Välillä vähän piti jo miettiä, että onkohan sillä kuumetta tai joku verenmyrkytys kun nukkui niin sikeesti.

Aamuun selvittiin ja Pablo oli aamulla jo pirteä itsensä, vaikka tassu oli selkeesti kipeä kun ei sille astunut ollenkaan. Ulos piti kuitenkin Pablon päästä ja ulkona se sitten tyytyväisenä kuljeskeli kolmella tassulla. Eikä tuntunut kolmella tassulla juoksukaan olevan kovin vaikeaa. Illasta alkoi jo käyttämään kipeää tassuaan, joten siinä vaiheessa ulkona hurjastelu kiellettiin.
Viikolla Pablolla oli aina päivähoitaja kun me oltiin töissä. Kauluriakin yritettiin sille laittaa, mutta kun tuloksena oli paniikissa pitkin seiniä juokseva koira, niin todettiin, että tassu paranee kuitenkin ilman kauluria nopeammin.

Alla yritys laittaa Pablolle kauluri, mutta kuten näkyy Pablo oli aika epäileväinen sen suhteen.

Nyt viikon jälkeen haava alkaa olla jo aika hyvin parantunut, vielä pitää kuitenkin side olla koko ajan, muuten alkaa vähän tihkuttamaan. Luulen kuitenkin, että selvittiin melko vähällä, kun tassuhaavat eivät ole niitä nopeimpia paranemaan.

Pääsiäistä viettämässä

Pablon pääsiäinen on ollut hyvin tapahtumarikas, sillä me vietettiin se Riihimäellä. Matkustus tapahtui junalla ja matka kesti noin 4,5h. Onneksi Pablo oli viisastunut ensimmäisestä junamatkasta ja nyt matkustaminen sujui jo rauhallisemmin ja pääasiassa nukkuen. Ainoastaan junan vaihdot oli melkoista säätämistä. Pablolla on vaan niin kova kiire eteenpäin ja kaikki ihmiset ois niiin ihania, että minulla on täysi työ pitää se kurissa. Namitkaan ei kunnolla kiinnosta siinä vaiheessa. Toivottavasti tässäkin tapahtuu edistystä ennen seuraavaa junamatkaa. Jänniä paikkoja oli myös liukuportaat joita pitkin meidän piti mennä alas, jotta päästiin oikeelle raiteelle. Ihmisvilinässä Pablo ei ehtinyt miettiä uskaltaako niihin mennä vai eikö, joten se ei koitunut ongelmaksi. Luulen, että rauhallisessa tilanteessa pablo ei olisi niin helposti niihin mennyt, vaikka melko reipas erilaisilla alustoilla onkin. Portaissa sitten sitä vähän jännitti kun ne liikkuivat, mutta päästiin rauhallisesti alas asti lihapullia syöden.

Reppureissaaja

Pablo viihdytti itseään ja kanssamatkustajia ryömimällä penkin alta moikkaamaan edessä istuvia.

Pääsiäisenä Pablolla oli kaverinaan kaksi koiraa ja kissaa. Koirat olivat pablon mielestä tylsiä, koska ne ei leikkiny hänen kanssaan. Kissat sitä kovasti kiinnosti ja välillä melko nätisti kulki vaan niiden ohi reagoimatta, mutta välillä sitten intoutu haukkumaan niitä. Pablo on kerran kokenut kissan vihan ja nyt selkeesti varoo kissoja, mutta sitten välillä se haluis tutustua niihin ja kun ne ei tule hänen luokseen, niin alkaa haukkuminen.

Niinkuin pääsiäiseen kuuluu, käytiin myös Riihimäen keskustassa pääsiäistorilla ja ulkoilmatapahtumissa katselemassa ihmisvilinää. Ei se hihnassa kävely kovin kaunista katseltavaa ollut, mutta silleinhän se vaan tottuu. Pablo näki myös poneja ja lampaan, jotka oli aika jänniä, mutta silti ois kiinnostanu kovasti mennä tutustumaan.

Torilla metrilakuja ostamassa

Yksi pääsiäissunnuntain ohjelmista oli lenkki ja jäljen ajo. Pablo pääsi ajamaan ensimmäisen metsäjälen tälle keväälle. Se ei kyllä vielä Joensuussa onnistuis, mutta Riihimäellä oli metsät pääasiassa sulia. Jälki oli tunnin vanha, 500m pitkä ja siellä oli 3 esinettä. Pieni jälennosto otettiin alkuun ja Pablo jälen nappaskin, mutta lähti väärään suuntaan ajamaan, jolloin pysäytin sen ja omatoimisesti sitten siitä jatkoi oikeeseen suuntaan. Kaikki esineet merkkas hienosti menemällä maahan. Jälkeä ajoi ihan ok, ei mitään tarkinta, mutta jälellä kuitenkin pysyi ja loppupalkkakin löyty. Se oli hyvä metsäjälkikauden avaus.

Maanantaina me osallistuttiinkin Dalmatiankoirat ry:n järjestämään pentunäyttelyyn ja open show:hun, joka järjestettiin siellä Riihimäellä. Pablo osallistui junioriluokkaan, jossa oli 5 urosta. Pablo esiintyi tosi nätisti, vaikka se liilkuminen kehän ulkopuolella oli taas aikamoista. Pablo seisoi tosi nätisti pitkänkin aikaa paikallaan ja juoksukin oli ihan juoksua. Valitettavasti ulkonäkö ei ole tällä hetkellä yhtä hyvä kuin mitä käytös oli. H eli hyvä oli arvostelun tulos, lähinnä arvostelussa mainittiin kevytrakenteisuus ja kehittymättömyys. Liikkeissä oli myös parantamisen varaa. Positiivisena asiana oli se, että kaikki mihin pystyttiin vaikuttamaan oli hyviä, kuten se käytös. Onneksi toivoa vielä on, sillä herra taitaa olla vähän niitä hitaasti kehittyviä yksilöitä. Kokemusta tuli taas rutkasti ja se on hyvä.

Arvostelu meni näin:
Vielä aika pentumainen nuori uros, jolla hieman pyöreä kallo ja lyhyt kuono-osa. Hyvät korvat, hyvä kaula. Melko suora etuosa ja vielä kovin kapea rintakehä. Voimakkaat takakulmaukset ja hyvä leveä reisi ja pitkä lanneosa. Jyrkkä lantio josta syystä ylälinja laskeva. Saisi liikkua pidemmällä askeleella, takaraajat jäävät rungon alle. Ahtaat takaliikkeet. Erinomainen luonne, hieno esiintyminen. Pilkut kovin yhteenkasvaneet. Tarvitsee vielä aikaa.