Iso poika

Meidän pieni Pablo alkaa olla jo oikeesti iso. Melkein säikähin, kun mentiin toisille rokotuksille, niin herra oli kasvanut 1,5 viikossa 2kg! Aika huima kasvuvauhti. Mutta siis pari viikkoa sitten jouduttiin käymään eläinlääkärissä, sillä Pablo meni aika voimattomaks, eikä syöny ees ruokaansa yksi aamu. Tutkimusten jälkeen selvisi, että Pablolla oli hieman kuumetta ja tulehusarvot oli myös koholla. Sitten vaan antibiottikuuri ja parin päivän kipulääke. Selvää syytä tulehukselle ei löytynyt, mutta minun veikkaus on parin päivän uintiputki silloin alkuviikosta. Pabloa kun tuntui paleltavan kovasti aina uintien jälkeen, niin oisko sitten siitä vilustunut. Tänään oli siis kontrollikäynti ja tulehusarvot oli ihan normaaleissa rajoissa. Samalla sai siis rokotuksetkin. Painoa sillä nyt 16 viikkoisena on 16kg.

Muuten Pablon elämään kuuluu hyvää. Se alkaa olla jo sen verran reipas, että on pari kertaa karannut ulko-ovesta eikä suostu tulemaan takas sisälle. Mihin minun kiltti ja jaloissa pyörivä Pablo on häviämässä? Pari ylä etuhammasta siltä on myös lähtenyt. Olisin toivonut, että siltä ois lähteny kaikki hampaat kerralla ja uudet ois kasvanut vasta kuukauden päästä, mutta ei käynyt minun toive toteen :D Puremista Pablo edelleen harrastaa, varsinkin jos on ylivirkee, niin sillon ei paljoo katota mihin hampaansa upottaa. Tavarat ja sisustus on saanut vielä pääasiassa olla rauhassa, mutta kädet ja jalat ja naama ja oikeestaan ihan mikä vaan ruumiin osa on vaarassa jos Pablo sille päälle sattuu.

Pablo on ajanut edelleen jälkiä. Ihan kovalla hiekalla ajo sujui välillä ja välillä ei. Se vähän kummastutti, ja sitten kuulinkin, että kovan pinnan jälkeä pitäisi vanhettaa aika paljon ennen kuin lähtee ajamaan, sillä haju muuten on levinnyt niin laajalle. Vinkki tuli myös, että pennulle ei kannata ihan kovan pinnan jälkeä ajaa, koska sen keskittyminen ei välttämättä riitä niin vaikeaan jälkeen. Eli siis Pablo jättää nyt kovat pinnat rauhaan ja jatkaa hieman pehmeämmillä materiaaleilla. Nurmikolla ja pehmeämmällä hiekalla jälestys sujuu jo melko mallikkaasti. Nyt olen jättänyt namit vähemmälle, sillä ne tuntu vaan häiritsevän ajamista kun jokainen nami piti syyä. Nyt olen myös piilottanut jälelle purkkeja, jotka on Pablolle sellanen huippu juttu. Ne myös ehkä auttaa sitten esineiden ilmaisun opettelemisessa myöhemmin. Pieniä tottis juttuja aina sillon tällöin treenataan, mutta pitäis ehkä vähän siinä ryhdistäytyä.

Pikku enkeli

Takapihan projekti

Viime viikkojen touhuja

Pablohan kävi pari viikkoa sitten rokotuksilla ja painoa oli kertynyt 11kg. Tällä hetkellä herra on jo 14 vko, joten painoa varmaan lähemmäs 13kg. Huomaa kyllä, että Pablolla on motoriikka kehittynyt hurjasti. Juoksu alkaa jo näyttämään juoksulta ja vauhtiakin alkaa jo olla. Voi myös sanoa, että Pablo on jo sisäsiisti. Ei ole tehnyt sisälle tarpeita ainakaan kahteen viikkoon. Kerran oli  8h yksin kotona eikä ollut mitään tehnyt sisälle, siis tarpeita. Kaikkea muuta se oli kyllä tehnyt, alla oleva kuva valottaa ehkä hieman asiaa.

Kovasti ollaan taas touhuttu; käyty kyläilemässä kissataloudessa, vierailtu mätsäreissä, kiivetty portaita, oltu veneilemässä, ajettu jälkeä, tehty tottista ja leikitty koirakavereiden kanssa. Pablo sopeutuu kyllä hyvin mihin vaan, mikään ei pelota, vaikka alussa saattaakin hieman ihmetyttää. Veneessäkin se vaan nukkuu, jos pidempään ollaan kalassa. Mätsäreissä oltiin totuttelemassa koiriin ja ihmisiin, niin Pablosta se oli vaan tylsä paikka koska törötettiin paikallaan, eikä mitään tapahtunu. Pablolle se tais olla just se pahin homma, kun joutu olemaan paikallaan, eikä voinut riehua koko aikaa. Ehkä mekin ollaan sitten ens kerralla kehässä kun ikä riittää.

Tottista ja jälkeä ollaan ahkerasti harjoiteltu Pablon kanssa. Tottista lähinnä kotipihassa, mutta kerran myös kentällä. Maahanmeno alkaa jo sujua, samoin paikallaolo. Siinä sen saavutukset sitten tais ollakkin :D Sivulletuloa ja kontaktia ollaan myös treenailtu, sekä otettiinhan me pari eteenmenoakin. Jälkeä herra on ajanut lähinnä nurmikolla ja hiekalla. Nameja on nykyään alussa pari ja sitten aina 10 askeleen välein pieni namikasa. Tämä namimäärä on ollu aika toimiva, ehkä vähän vois taas harventaa. Jälestäessä Pablolla pysyy nenä kyllä hyvin maassa ja nyt se alkaa tajuta jo mutkia ja kulmiakin. Jälkien pituus ei ole pidentynyt juurikaan siitä 30 metristä. Olen ajatellu, että olosuhteet ja namien vähentäminen vaikeuttaa tällä hetkellä jälkiä riittävästi. Kyllä sitä pituutta ehtii nostaa kunhan herra vähän kasvaa ja keskittyminen riittää hieman pidempään. Mutta on se kiva kattoo kun oma koira jälestää hiekalla, Hugo kun ei sitä oikeen ikinä oppinut.
 Uimista Pablo on pari kertaa käyny kans kokeilemassa. Reippaana poikana se kyllä uskaltautuu veteen ja muutaman uintiliikkeenkin on jo ottanut.

Kissan pedissä on hyvä nukkua

Kuulumisia osa 2

Pablon elämä on jatkunut touhuntäyteisenä. Pablo vierailee Joensuun keskustassa lähes kerran viikossa ihmettelemässä maailman menoa ja koittaa totutella ääniin. Äänet on edelleen Pablolle hieman jänniä. Pahin on varmaan variksen raakunta :D Mutta huomaa kyllä, että jos ollaan isommalla porukalla liikenteessä ja kuuluu näitä pelottaviä ääniä, niin ei Pablo sillon reagoi niihin juurikaan. Eli todennäköistä on, että tämä "ääniarkuus" lähtee ajan myötä pois.

Pablolla on ensi viikolla rokotus ja jännä nähä paljonko herra painaa, se kun alkaa ylittämään sylikoiran rajat. Pablo kyllä syökin paljon, en ees tiiä miten noin pieneen koiraan mahtuu niin paljon ruokaa. Sanotaan vielä, että pentukoiralle voi antaa niin paljon kun se syö, mutta Pablolle ei kyllä voi. Se on nimittäin erittäin ahne ja söis varmaan ittensä ähkykys. Mutta siis Pabloa on erittäin helppo motivoida, koska ruoka kiinnostaa aina, eikä lelukaan huono palkka ole. Jälkeäkin se lähtee hulluna menemään, koska tietää että sieltä löytyy nameja ja jälen päässä oleva loppupalkka syödään hirveellä raivolla. Loppupalkan jälkeen Pablo saa vielä sellasen pallon palkaks, joka on aika huippu ja sitä se kantaa sitten hyvin ylpeenä :) Jälkeä siis ollaan ajettu melkein joka päivä, pituudet on ollu maksimissaan sitä 30metriä, mutta nameja olen vähentäny aika paljon. Nyt olen tehnyt myös mutkikkaita jälkiä, jotka on Pablolle vielä haastavia, koska se on iskostanut päähänsä, että jälki kulkee suoraan. Eli nyt siis on tiedossa vain mutkallisia jälkiä. Jälet on edelleen ollu lähinnä nurmikolla tai hiekalla. Niin ja ne on nyt ollut myös vähän vanhempia, jotain puolen tunnin luokkaa.

Jälen lisäksi ollaan ehkä 4 kertaa viikossa tehty ruualla tottista ihan omalla pihalla. Istumista, maahanmenoa, sivulletuloa ja paikallaoloa ollaan treenailtu. Pitäis varmaan käydä ihan tottis kentällä jo treenailemassa, niin tottuis siihenkin.

Pablo on kyllä jo hyvin sisäsiisti ja me uskallettiin laittaa jo mattokin olkkarin lattialle. Vieläkin purukalusto on kovassa käytössä ja sitä kokeillaan lähinnä ihmisten käsiin. Ehkä hieman on edistystä tapahtunut puremisen suhteen tässä kuukauden aikana, mutta ei riittävästi, jos katsotaan käsissä olevien naarmujen määrää. Mutta onneksi se ei oo vielä innostunut huonekaluja puremaan.
Sitten vähän kuvia viime viikkojen ajalta:

pihan vahti

veneessä alko väsyttää

Pablo 10vko

Pablo 10vko

Kuulumisia

Pablon arkeen kuuluu hyvää. Pablo syö paljon ja on kasvanutkin kuulemma. Vaikka onhan se vielä tosi pieni ja on ihan hassua taluttaa hihnassa noin pientä. Mutta onneksi siitä kasvaa isompi ja toivottavasti järkevämpi :D. Tällä hetkellä Pablo reipastuu päivä päivältä. Ulkona autot ja liikenne ei oo enää niin pelottava juttu ja vapaana ollessa voi jo vähän irtaantua jaloista. Tarpeitaan herra on tehnyt vaan muutaman kerran sisälle. Yöllä Pablo herättää noin viiden aikoihin, että nyt ois hätä, jonka jälkeen se nukkuu 8-9 asti ja sitten alkaakin hulina. Aika aktiivinen tämä herra on, mutta sitä kai mä halusinkin. Virtapiikkien aikaan on kaikki vaarassa, sillä Pablo ja Pablon hampaat ei jätä ketään rauhaan. Vähän se alkaa jo uskoa, kun kieltää, mutta innoissaan kyllä napsii vaatteista ihan urakalla. Pihalla, jäähyllä se on viettänyt jos jonkin aikaa, sillä meno yltyy välillä liiankin rajuksi.

Kaikki kelpaa suuhun laitettavaksi ja purtavaks

Pablo on käyny monissa eri paikoissa, kuten kaupungilla, veneessä, autossa, portaissa sekä kyläilemässä vieraissa paikoissa. Se on myös nähny useita eri koiria, joista kukaan ei kyllä halunnu leikkiä Pablon kanssa. En tiiä johtuuko siitä, että kaikki oli aikuisia koiria ja ne koki Pablon liian vauvaks. Pentukavereita pitäis varmaan etsiä Pablolle, kun tuntuu että se haluais joskus painia ihan omanikäisen kanssa. Pablolla on siis ollut toimintaa ja oonkin yrittäny totuttaa sen mahdollisimman moneen juttuun heti pienestä asti. Niin ja olihan Pablo pelastuskoirien hälyryhmän harjoituksessa jo mukana ja jälkitreeneissä myös.

Kalassa

Hälyharjoituksessa Pabloa kiinnosti enemmän kannon syöminen kuin esineen etsintä 

Pelastuskoiraraunioilla

Kaupunkiin tutustumassa

 Jälkeä Pablo on ajanut ehkä kymmenen kertaa. Jäljet on ollu 10-30 metrin mittasia ja niissä on ollu nameja, mutta välillä myös namittomia kohtia. Pari jälkeä oli hiekalla, mutta muut nurmikolla. Viimisimmät jälet on ollu kyllä hyviä, huomaa, että se alkaa tajuta mitä tässä pitää tehä. Ja heti kun laittaa valjaat päälle, niin alkaa jo nenä kulkea maassa, että missäs niitä nameja olikaan. Namien määrää pitää alkaa karsimaan, sillä viimeekskin ne tuntu vaan häiritsevän menoa.

Pablo tuli taloon

Nyt on sitten saapunut pieni, yyber söpö pilkullinen ilahduttamaan meidän arkea. Tämä söpöläinen saapui Lapista Araidan kennelistä. Viralliselta nimeltään hän on Araidan syypää sun hymyyn ja kutsumanimeltään Pablo.
Tässä ollaan pari päivää ehditty tutustua toisiimme ja uuteen kotiin. Pablo on välillä hyvin itsenäinen, esim. yks päivä se nukku ulkona, vaikka kaikki muut oli sisällä. Muutenkin kyllä minusta se oli hyvin outoa, että dallu nukkuu ulkona...mutta ehkä se on tottunu niihin pohjosen kylmiin tuuliin. Niin, siis vaikka se on ajoittain aika itsenäinen, niin kyllä se hyvin pysyy irti jalkojen juuressa eikä oo lähössä huitelemaan. Tämä on ihan uutta, sillä Hugo huiteli jo 8 viikkosesta lähtien jossain teillä tietämättömillä.  Pablo on myös aika ahne, namia jos on niin kaikki temput onnistuu. Liikenteen äänet ja pyörät ym. on vielä aika jänniä ja ne pelottaa, mutta metsässä kulkee jo reippaasti. Niin ja Pablo osaa purra ja vinkua. Vinkuminen on onneksi vähentynyt joka päivä, että ehkä se on vaan koti-ikävää. Pureminen ei valitettavasti ole vähentynyt, mutta vielä se ei oo kuitenkaan mitään tuhoa saanut aikaseks. Niin ja siis Pablo ei vedä hihnassa. Siis mikä dallu se sellanen on? En tiiä, mut toivon että se pysyy tollasena.
Yksinoloa on harjoteltu lyhyitä aikoja sillon kun Pablo on nukkunut. Ei se oo tainnu ees huomata, että oli jäänyt yksin, kun tulee aina unisena moikkaamaan kun tullaan kotia.
Niin ja koska Pablosta tulee toivottavasti pelastuskoira, niin johan me jo yks jälki ajettiin. Jälki oli noin 5 min vanha ja10m pitkä sekä joka askeleella oli ruokaa.
Saa nähä millanen pilkullinen tuosta kasvaa.

Elämää kotiin

Arki alkaa jo sujua vähitellen, vaikka siitä puuttuukin iso osa. Ei se koti tunnu samalta ilman pilkukasta lörppähuulta. Olenkin etsinyt nyt uutta harrastus ja lenkkikaveria ja pilkullista sellaista. Sopivan tuntuinen pelastuskoiran ja sängynlämmittäjän alku löytyikin yllättävän nopeasti. Tämän pienen pilkullisen olisi tarkoitus kotiin saapua heinäkuun alussa, jos vaan kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Kävinkin katsomassa söpöläistä, joka ominaisuuksiltaan vaikutti hyvältä pelastuskoiran alulta. Lisää juttua tulee kunhan pentu on saapunut kotiin.

Muistoissa

Pahinta pelättiin ja parasta toivottiin. Tällä kertaa pahin kävi toteen ja rakastakin rakkaampi Hugo jouduttiin lopettamaan. Hugon vointi ei kohentunut, vaan huononi ja lopulta niinkin radikaalisti, että näkö alkoi mennä. Siinä piti tehdä raskas päätös ja  todeta, että mitään ei ole tehtävissä ja  Hugon on parempi lähteä johonkin parempaan paikkaan.

Vaikka Hugo oli voinut huonommin jo kuukauden ajan, niin sitä vaan jotenkin ajatteli, että kyllä se selviää, eihän sille voi käydä mitään pahempaa. Motoriikka sillä heikkeni ajoittain, eikä pysynyt pystyssä kunnolla vaisun olemuksen lisäksi. Siinä vaiheessa kuitenkin tiesin alitajuntaisesti, että tämä oli tässä, kun käytiin eläinlääkärissä eikä Hugon toinen suojarefleksi silmässä toiminut ja tuomio oli että nyt heti  Vantaalle Aistiin. Kuitenkin jostain syystä varasin heti ajan sinne, jonka sain parin päivän päähän. Samana iltana Hugon näkö alkoi heiketä ja seuraavana aamuna vielä pahemmin. Siinä vaiheessa päätin, että Aistiin ei lähdetä, vaan päästetään Hugo haistelemaan hajuja pilven reunalle. Kuolinsyy ei ollut millään lailla varmaa, sillä Hugon oireet oli niin oudot, joten se lähetettiin eviraan tutkittavaksi. Huono tuuri seurasi vielä tässäkin, sillä sain soiton evirasta, että koira on pilaantunut niin pahasti, että se on tutkimuskelvoton. Että se siitä sitten. Kuolinsyy jää siis ikuiseksi arvoitukseksi, mutta minun villi veikkaus on aivokasvain.  

Miten voi yksi koira viedä mukanaan niin paljon elämästä. Ei ole enää lenkkejä metässä, ei treenejä, ei koiratapaamisia, tällä hetkellä siis tuntuu ettei ole mitään. Lenkilläkään ei voi käydä, koska ei ole Hugoa joka juoksis vieressä. Eniten tietysti surettaa se, että Hugo oli niin hauska ja hölmö, mutta kuitenkin niin viisas ja se oli minulla aina mukana lähes joka paikassa ja nyt sitä ei yhtäkkiä olekaan.  Lisäksi se oli mahtava harrastuskoira, vaikka aina ei siltä tuntunukkaan. Menestys harrastuspuolella tuntui vaan miljoona kertaa paremmalta kun oli oikeesti tehnyt paljon töitä sen eteen, että Hugo oppi kaikki jutut. Jäljen ajoa lukuun ottamatta, sillä siinä se oli vaan luonnostaan hyvä. Tuntuu vaan, että kaikki se työ minkä olen Hugon kanssa tehnyt meni nyt hukkaan, vaikka niinhän ei ole. Hugo opetti minulle millaista on omistaa oikea koira. Ensimmäinen oikeesti oma kauan harkittu koira, joka oli pentuna niin itsenäinen kun voi olla ja korvat jossain niin kaukana, ettei niistä ollut tietookaan,. Mikään ei tuntunut motivoivan sitä, vaan hajut vei mennessään. Vähitellen se alkoi huomaamaan, että hihnan päässähän on joku ja että siihen voi joskus kiinnittää huomiotakin. Kahden- kolmen ikävuoden jälkeen Hugo alko toimimaan kuin unelma. Tiesin, että sitä voi pitää irti, vaikka tulisi kävelijöitä vastaan, tiesin, että se osaa olla nätisti mihin ikinä sen jätänkään ja tiesin, että se tulee minun luokse kun kutsun. Opin luottamaan siihen ja se piti minun luottamuksen. Bh-kokeen läpäisy oli niin hieno ja iso asia minulle, ihan vain siksi, että se oli minun ensimmäinen Bh-koe ja ensimmäinen siihen koulutettu koira, mutta myös siksi, että Hugolle oli niin haastavaa opettaa ne kaikki liikkeet. Ainoa asia, jonka kanssa piti olla varovainen oli muut koirat. Hugo ei tullut toimeen vieraiden koirien kanssa, mutta kuitenkin sieti ne, mikä riitti minulle. 

Hugo tulee olemaan varmasti aina se ykkös koira, josta en missään nimessä olisi halunnut luopua näin aikasin jos koskaan.

Hugo oli koira, joka rakasti haistelua ja kananmunia yli kaiken <3