Treeniputki

Pablolla on pitänyt kiirettä, samoin sen omistajilla. Treenattu on vähintään 3 kertaa viikossa, millon mitäkin. Tuntuu, että kesän aikana pitäisi treenata kaikkea ja mahdollisimman paljon. Tällä hetkellä ollaan kyllä jälkitauolla, sillä tuntu että se tulee minulta korvista ulos ja Pablokin on ehkä ajanut vähän humpsutellen viimeiset jälet. Jälkiä ollaan ajeltu 2-5 kertaa viikossa, joten tauko on paikallaan. Hakua on myös tullut nyt treenattua. Kerran viikossa ollaan käyty rauniotreeneissä ja yleensä sen päälle kerran hakutreeneissä metsässä.
Raunioilla Pablo liikkuu hyvin, vielä sillä on varautuneisuutta mennä ahtaimpiin koloihin tai putkiin eikä se myöskään mene kovin jyrkistä paikoista alas mielellään. Motivaatio sillä on kyllä kohillaan, sillä kovasti se ilmasee kun on hajulla tai tietää missä maalimies on, mutta ei tiedä mistä pääsis iholle asti.  Pablon "ilmasu" on siis vinkuminen tai sellainen kimeä haukku, jota se harrastaa kun haluaa jotain tai kun sitä ärsyttää. Herkästi tuo vinkuminen/haukku alkaa, joten ilmaisua sille ei vielä piiiitkään aikaan voi opettaa, kun muuten alkaa haukkua jo pelkkää hajua eikä malta tarkentaa. Metsässä ollaan otettu hakukaaviota eli suoria pistoja. Aluksi ihan haamuilla eli Pablo näkee ihmisen ja heti kun ihminen on mennyt piiloon, niin koira lähetetään maalimiehelle. Nyt ollaan edetty jo siihen pisteeseen, että Pablo näkee haamut molemmilta puolilta keskilinjaa ja sitten lähetetään se sille ensimmäiseksi näytetylle. Haku tuntuu olevan Pablon laji, sillä siinä se saa juosta eikä tarvitse turhia jarrutella. Jälellä tuntuu, että pitää kauheesti jarrutella ja Pablo kun on sen verran sähäkkä niin ehtii tarkastella kaikki muutkin asiat ja hajut.  Itelle se näyttää sitten vähän sekavalta jälestämiseltä ja pitäis osata tosi hyvin lukea koiraa, jotta vois ajaa sellaista jälkeä, mistä ei tiedä yhtään miten se menee. Nyt ollaankin ajettu omia jälkiä tai sitten karttasovelluksen avulla, josta voi koko ajan katsoa jälen kulkua.

Tottista ollaan myös tehty, vaikka tuntuu, että liian vähän. Seuraamisessa taidetaan olla eniten kehitytty, sillä nyt voin ottaa jo pari askelta suoraan ilman minkäänlaisia käsiapuja. Tarkoitus olisi kesän aikana saada seuraaminen sille tasolle, että se sujuisi pieninä pätkinä ja  käänöksissä ilman käsiapuja. Ehkä pitäisi myös ottaa tehona jääviä ja paikallaoloa, sillä niitä tehdään aina silloin tällöin eikä oikein silloin pääse kehittymään.

Varastettu palkkapallo suussaan nukkuu tyytyväisenä

Nyt on myös jonkinlainen murrosikä menossa, sillä kutsuhuudot ja muutkin komennot toteutetaan vasta kun on merkattu joku puska tai kaksikin jos niiden jälkeen enää muistaa koko komentoa. Vähän sellainen humpsuttelija on Pablosta tullut. Toivon, että se on vain hetkellistä.

Ilma virtaa

Eräs viikonloppu oli pyhitetty ilmavirtauskoulutukselle, joka järjestettiin täällä Joensuussa. Koulutuksen tarkoituksena oli opettaa meitä koiranohjaajia huomioimaan maasto ja sääolosuhteet etsinnöissä. Koulutuksessa käytiin läpi erilaisten harjoitusten avulla miten hajut liikkuvat missäkin olosuhteissa ja maastoissa.

Pablo odottaa "kärsivällisesti" vuoroaan

Pablo pääsi mukaan toisena päivänä, jolloin tutkailtiin hajujen kulkeutumista raunioilla eli tällaisella pelastuskoiraradalla, joka jäljittelee sortuma-aluetta. Raunioilla maalimiehen hajun voi saada niin monesta eri kohtaa, mutta sen lisäksi, että koira löytää etsittävästä hajun, niin sen pitäisi pystyä ilmaisemaan vasta kun on niin lähellä maalimiestä kuin on vain mahdollista. Eli siellä missä on voimakkain haju, niin se ei välttämättä ole lähinnä maalimiestä. 

Pablo pääsi ensimmäistä kertaa treenaamaan raunioilla. Aika hyvin se siellä liikku, vaikka kulki hieman varovaisemmin esim. joillakin tiilikasoilla. Pablo löyti maalimiehet, jotka sille oli laitettu, mutta joutui ihan tekemään töitä, että löysi sen aukon, josta pääsi maalimiehen luokse. Taitaa tuosta pilkullisesta tulla ilmaisultaa haukkuva. Sen verran voimakkaasti ilmaisi mielipiteensä kun pääsi lähelle maalimiestä, mutta ei kuitenkaan ihan iholle asti. Raunioilla haukku ilmaisu onkin parempi, sillä silloin koirat yleensä näyttää selkeämmin paikan jossa maalimies on. Voisi myös olettaa, että turha edestakaisin juokseminen raunioilla olisi riski koiralle. Kuitenkin Pablo on näyttänyt haukku taipumuksensa jo aiemminkin ja kyllä sen kotioloissakin huomaa, että hyvä haukku sillä on. 

Pablolla on ollut pienestä asti taipumusta kiipeillä epämääräisillä alustoilla ja vaikeillakin pinnoilla, joten me ilmoittauduttiin kesäkuussa alkavaan Pohjois-Karjalan pelastuskoirien järjestämään  raunioryhmään. Ryhmän tarkoitus on saada koirakoita pelastuslaitoksen itäpeto ryhmään, joka siis kouluttautuu pelastuslaitoksen avuksi erilaisiin pelastustehtäviin, mahdollisesti siis esim. myrskytuhoalueille. Tämä raunio puoli on minulle ihan uusi, joten siksikin oli kiva päästä tutustumaan tähän hieman paremmin. On myös kiva, että on koira, jolla on potentiaalia toimia raunioilla luontevasti. Kyllähän Pablokin hieman pelkää esim. ritiläportaissa tai jyrkkiä kapeita rappusia se ei luultavasti suostuisi kiipeämään, mutta enemmän sillä on uskallusta kuin mitä Hugolla oli.

Hajulla vai ei

Pablon kevään puuhiin on kuulunut lähinnä jälkeä ja tottista. Jälki aloitettiin heti kun lumet sulivat metsästä. Alku oli aika katastrofaalinen, sillä Pablo vaan humpsutteli tai paremminkin juoksi menemään ja tarkkuus oli jotain huonon ja tosi huonon välistä. Jouduttiin sitten aloittamaan ihan makkarajäljestä, sillä pelkkä hidastaminen sai Pablon turhautumaan. Muutamien makkarajälkien jälkeen alkoi ajaminen jo vähän sujua. Vähitellen sitten nameja vähemmäksi ja metsäjäleltä kokonaan pois. Muutamia pelto- ja nurmikkojälkiä ollaan myös tehty, mutta niiden pitää olla aika tuoreita, jotta ajaminen sujuu. Puhutaan siis 15-60 min ajasta.

Meidän ongelma on ehkä ollut se, että minä en malta tehä riittävän paljon sellasia helppoja jälkiä ja vähitellen vaikeuttaa. Nyt on vähän menty sillein, että kyllä se osaa, mutta sitten ei ole osanutkaan. Malttia siis ja paljon vaaditaan minulta. Yksi iso ongelma on myös ollut Pablon vauhti jälellä. Välillä se vetää ihan nelivedolla eteenpäin ja sitten turhautuu kun minä jarrutan perässä kädet hapoilla. En ees tiiä mistä tuo kauhee vauhti on peräisin, kun mielestäni olen aina pyrkinyt jarruttamaan sitä jälellä, en ole antanut sen juosta koskaan. Mietin myös sitä, että kun talvella tehtiin niin paljon hakua ja siinä se sai painella mielensä mukaan, mutta nyt pitääkin keskittyä ja toimia hallitusti, niin oisko se täysillä meneminen jäänyt päälle. Pablolla on nyt muutenkin sellanen-en malta keskittyä mihinkään, en kyllä tuu luokse kun kutsut, teen mitä haluan- vaihe. Joten luultavasti joudutaan tekemään töitä ihan perusarjessakin, jotta pystyis ees vähän keskittymään johonkin. Olen myös huomannut, että pienet negatiiviset asiat jää Pablolle hyvin muistiin tällä hetkellä. Yhden kerran sadasta kun sain puututtua kakan syöntiin ja nykäsin Pablon pois kakalta ja muutaman ärräpään sille huusin siinä, niin samainen kävelytien kohta kierretää  nykyään hyvin kaukaa. Ihan kuin ois jääny suuretkin traumat asiasta. Pablo ei kuitenkaan sen episodin jälkeen ollu asiasta milläsäkkään. Myös esimerkiksi pelastusliivi oli ihan kauheen pelottava, vaikka koko talven on pitäny ties mitä vaatteita päällään. Ja lopulta kun se sille laitettiin ja päästettiin ulos sen kanssa, niin unohti sillä sekunnilla, että sillä oli jotain päällään.
Jotain hyvää kuitenkin jälellä, esineet ilmaistaan nykyään hienosti, jos siis kohalle sattuu. Niin nätisti menee maahan ja siellä pysyy kunnes minä menen sen luokse palkkaamaan.

Sattuu ja tapahtuu

Sitä on välillä miettinyt, että tuo koira se vielä satuttaa ittensä kunnolla, jää auton alle tai hyppää jostain 10 metrin korkeudesta tai juoksee vaan niin kovaa päin puuta. Tällä kertaa mikään noista ei onneks tapahtunu, vaan Pablo sattui astumaan piikkilanka-aitaan.
Metsässä oltiin lenkillä ja Pablo tapansa mukaan sähläs siellä keppiensä ja risujensa kanssa. Vähän matkan päässä huomattiin piikkilanka-aita ja katotiin, että Pablo ei sinne menis. Ilmeisesti sitä piikkilankaa oli myös maassa siinä kohdalla missä Pablo sattu painimaan taas sellasen ison karahkan kanssa. Vähän Pablo vinkas yhessä kohtaa ja jatkoi sitten riehumistaan. Myöhemmin sitten huomasin lumella verta ja tutkin sen sählääjän tassut ja sieltähän löytyi mukava repeämä takatassusta. Eikun sisälle ja pesulle. Herra ei ite ollu moksiskaan haavasta vaan ois jatkanu riehumistaan tyytyväisenä. Verta alkoi sitten tulla jo ihan kunnolla ja sitä koitettiin saada kylmän suihkun alla tyrehtymään. Useiden vesilitrojen ja haavaliima purkillisen jälkeen tassu lopetti vuotamisen. Eikun pakettiin ja koira johonkin missä se pysyis paikallaan. Operaatio tassu tais väsyttää herran sen verran hyvin ja ehkä kipuakin alkoi jo olla sen verran, että Pablo nukkui tyytyväisenä loppu illan. Välillä vähän piti jo miettiä, että onkohan sillä kuumetta tai joku verenmyrkytys kun nukkui niin sikeesti.

Aamuun selvittiin ja Pablo oli aamulla jo pirteä itsensä, vaikka tassu oli selkeesti kipeä kun ei sille astunut ollenkaan. Ulos piti kuitenkin Pablon päästä ja ulkona se sitten tyytyväisenä kuljeskeli kolmella tassulla. Eikä tuntunut kolmella tassulla juoksukaan olevan kovin vaikeaa. Illasta alkoi jo käyttämään kipeää tassuaan, joten siinä vaiheessa ulkona hurjastelu kiellettiin.
Viikolla Pablolla oli aina päivähoitaja kun me oltiin töissä. Kauluriakin yritettiin sille laittaa, mutta kun tuloksena oli paniikissa pitkin seiniä juokseva koira, niin todettiin, että tassu paranee kuitenkin ilman kauluria nopeammin.

Alla yritys laittaa Pablolle kauluri, mutta kuten näkyy Pablo oli aika epäileväinen sen suhteen.

Nyt viikon jälkeen haava alkaa olla jo aika hyvin parantunut, vielä pitää kuitenkin side olla koko ajan, muuten alkaa vähän tihkuttamaan. Luulen kuitenkin, että selvittiin melko vähällä, kun tassuhaavat eivät ole niitä nopeimpia paranemaan.

Pääsiäistä viettämässä

Pablon pääsiäinen on ollut hyvin tapahtumarikas, sillä me vietettiin se Riihimäellä. Matkustus tapahtui junalla ja matka kesti noin 4,5h. Onneksi Pablo oli viisastunut ensimmäisestä junamatkasta ja nyt matkustaminen sujui jo rauhallisemmin ja pääasiassa nukkuen. Ainoastaan junan vaihdot oli melkoista säätämistä. Pablolla on vaan niin kova kiire eteenpäin ja kaikki ihmiset ois niiin ihania, että minulla on täysi työ pitää se kurissa. Namitkaan ei kunnolla kiinnosta siinä vaiheessa. Toivottavasti tässäkin tapahtuu edistystä ennen seuraavaa junamatkaa. Jänniä paikkoja oli myös liukuportaat joita pitkin meidän piti mennä alas, jotta päästiin oikeelle raiteelle. Ihmisvilinässä Pablo ei ehtinyt miettiä uskaltaako niihin mennä vai eikö, joten se ei koitunut ongelmaksi. Luulen, että rauhallisessa tilanteessa pablo ei olisi niin helposti niihin mennyt, vaikka melko reipas erilaisilla alustoilla onkin. Portaissa sitten sitä vähän jännitti kun ne liikkuivat, mutta päästiin rauhallisesti alas asti lihapullia syöden.

Reppureissaaja

Pablo viihdytti itseään ja kanssamatkustajia ryömimällä penkin alta moikkaamaan edessä istuvia.

Pääsiäisenä Pablolla oli kaverinaan kaksi koiraa ja kissaa. Koirat olivat pablon mielestä tylsiä, koska ne ei leikkiny hänen kanssaan. Kissat sitä kovasti kiinnosti ja välillä melko nätisti kulki vaan niiden ohi reagoimatta, mutta välillä sitten intoutu haukkumaan niitä. Pablo on kerran kokenut kissan vihan ja nyt selkeesti varoo kissoja, mutta sitten välillä se haluis tutustua niihin ja kun ne ei tule hänen luokseen, niin alkaa haukkuminen.

Niinkuin pääsiäiseen kuuluu, käytiin myös Riihimäen keskustassa pääsiäistorilla ja ulkoilmatapahtumissa katselemassa ihmisvilinää. Ei se hihnassa kävely kovin kaunista katseltavaa ollut, mutta silleinhän se vaan tottuu. Pablo näki myös poneja ja lampaan, jotka oli aika jänniä, mutta silti ois kiinnostanu kovasti mennä tutustumaan.

Torilla metrilakuja ostamassa

Yksi pääsiäissunnuntain ohjelmista oli lenkki ja jäljen ajo. Pablo pääsi ajamaan ensimmäisen metsäjälen tälle keväälle. Se ei kyllä vielä Joensuussa onnistuis, mutta Riihimäellä oli metsät pääasiassa sulia. Jälki oli tunnin vanha, 500m pitkä ja siellä oli 3 esinettä. Pieni jälennosto otettiin alkuun ja Pablo jälen nappaskin, mutta lähti väärään suuntaan ajamaan, jolloin pysäytin sen ja omatoimisesti sitten siitä jatkoi oikeeseen suuntaan. Kaikki esineet merkkas hienosti menemällä maahan. Jälkeä ajoi ihan ok, ei mitään tarkinta, mutta jälellä kuitenkin pysyi ja loppupalkkakin löyty. Se oli hyvä metsäjälkikauden avaus.

Maanantaina me osallistuttiinkin Dalmatiankoirat ry:n järjestämään pentunäyttelyyn ja open show:hun, joka järjestettiin siellä Riihimäellä. Pablo osallistui junioriluokkaan, jossa oli 5 urosta. Pablo esiintyi tosi nätisti, vaikka se liilkuminen kehän ulkopuolella oli taas aikamoista. Pablo seisoi tosi nätisti pitkänkin aikaa paikallaan ja juoksukin oli ihan juoksua. Valitettavasti ulkonäkö ei ole tällä hetkellä yhtä hyvä kuin mitä käytös oli. H eli hyvä oli arvostelun tulos, lähinnä arvostelussa mainittiin kevytrakenteisuus ja kehittymättömyys. Liikkeissä oli myös parantamisen varaa. Positiivisena asiana oli se, että kaikki mihin pystyttiin vaikuttamaan oli hyviä, kuten se käytös. Onneksi toivoa vielä on, sillä herra taitaa olla vähän niitä hitaasti kehittyviä yksilöitä. Kokemusta tuli taas rutkasti ja se on hyvä.

Arvostelu meni näin:
Vielä aika pentumainen nuori uros, jolla hieman pyöreä kallo ja lyhyt kuono-osa. Hyvät korvat, hyvä kaula. Melko suora etuosa ja vielä kovin kapea rintakehä. Voimakkaat takakulmaukset ja hyvä leveä reisi ja pitkä lanneosa. Jyrkkä lantio josta syystä ylälinja laskeva. Saisi liikkua pidemmällä askeleella, takaraajat jäävät rungon alle. Ahtaat takaliikkeet. Erinomainen luonne, hieno esiintyminen. Pilkut kovin yhteenkasvaneet. Tarvitsee vielä aikaa.

Varikolla

Varikkotreeneissä oli temppukerta tässä joku aika sitten. Teemana oli kiipeilyä, toisten koirien läsnäollessa toimiminen sekä kantaminen. Haastavinta oli minulle Pablon yli-innokkuus, sillä raukka luuli pääsevänsä juoksemaan ja ettimään ihmisiä. Pablo huomasi pian, että hihnasta ei päässytkään irti, joten ajatteli, että tässä kun nyt vaan kävellään, niin minäpä ajan sitten jälkeä. Sitä hajuvanaa, jota meidän edellä olevat ihmiset ja koirat jättivät jälkeensä. Pablo yli-innokkaana nenä maassa neliveto päällä siinä sitten jälesti, huoh sanon minä! Aina kun piti pysähtyä ja odottaa että edellinen on mennyt, niin kamala vinkuminen ja mouruaminen, että pitää päästä eteenpäin, tiiän kyllä missä se jälki menee! Ja jos liian kauan piti Pablon mielestä odottaa, niin sitten tultiin sivulle ja tehtiin Pablon mielestä tottista. Mitä tästä opimme: Pablolla ei ole sellaista kävellääntässänytvaannätisti-moodia, vaan aina täytyy olla jokin tarkoitus tai tehtävä.

Kävelyreitti kulki siis varikolla erilaisten esteiden yli ja ali ja välillä piti hypätä ja välillä vähän ryömiä. Nämä eivät olleet Pablolle mikään ongelma, ongelma oli siinä, että kuljettiin aivan liian hitaasti Pablon mielestä. Meille oli tehty myös tällainen houkutus kuja, jonka päähän koira piti jättää ja sitten kutsua se luokse kujan toiseen päähän. Kujan reunoille oli laitettu erilaisia ruokia ja leluja houkuttimeksi. Pablo jäi nätisti istumaan kujan päähän ja kutsusta juoksi minun luokse, kunnes paria metriä ennen taisi tulla joku ihana haju ja jäi vähän epäröimään palaako takaisin vai tuleeko minun luokse. Parin kutsumisen jälkeen kuitenkin tuli hämmentyneenä minun luokse. Tilanne taisi olla Pablon mielestä jotenkin outo. Pablo näytti kuitenkin kykynsä pelastuskoirana ja paikanti treenien järjestäjältä pudonneen nakkipaketin lumihangesta, tästä voi kai olla ylpeä? 

Treenien yksi teema oli siis kantaminen. Käytännössä nostettiin koira syliin ja kannettiin sitä pari metriä ja annettiin seuraavalle. Pablolle aluksi tämä oli pelottavaa ja hieman ensimmäisessä sylissä rimpuili, mutta sitten tajusi kai idean ja oli ihan nätisti kuleteltavana. Toinen kantotapa oli laittaa koira viltin päälle ja viltin kulmista kiinni ja nostettiin ylös. Pablo ei tainnut huomatakkaan että häntä nosteltiin kun syötin sille koko ajan nameja. Viimeinen koetus oli pulkka, johon koiran piti mennä ja sitten sitä hieman vedettiin. Pulkka oli kans vähän pelottava, mutta siitäkin selvittiin nakkien avulla. 

Murrosikä?

Meidän ihan ja kiltti koiranpentu on muuttumassa ärsyttäväksi nuoreksi urokseksi. Viime aikoina se on alkanut kai tajuamaan jotain nartuista ja käytös on sen mukaista. Lenkillä hihnassa vedetään ja poukkelehditaan nenän perässä joka suuntaan ja vapaana ollessa juostaan päättömästi hajulta toiselle eikä varmasti kuulla jos joku sattuis kutsumaan. Aina supervarma narupallokaan ei saa enää nuorta herraa tulemaan luokse. Koirien ohituksetkin on olleet niin helppoja, kun Pablolle näyttää narupalloa, niin ei se edes huomaa, että koira ohitettiin. Nyt koirien luokse vedetään vaikka ois mitä houkuttimena. Onneksi lumipallot on sellanen huippu juttu, joiden avulla Pabloa saa hieman motivoitua. Etenkin jos heittelee sille lumipalloja penkkaan, niin se ei edes tajua, että joku kävelee ohi.
 Muutenkin Pablolla tuntuu olevan hirveesti virtaa vaikka mitä sen kanssa tekisi. Treenien ja lenkin jälkeen se yleensä nukkuu tunnin tai kaksi ja sitten pitäis olla jo jotain tekemässä. Jos ei tekemistä ole, niin sitten kannetaan kengät eteisestä olohuoneeseen ja yritetään päästä niiden kanssa ulos. Jos kengät loppuu, niin sitten haetaan sängystä tyynyt ja pyykkikorista vaatteet. Jos niidenkään kanssa ei pääse ulos, niin sitten istutaan telkkarin eteen, tuijotetaan laiskoja sohvalla makaavia omistaija pahasti ja haukutaan kimakasti, niin että naapuritkin varmasti kuulee, että Pablolla on tylsää.

Alla vähän kuvia Pablon viimeaikojen touhuista

"Tässä mä vaan istun"

Auttava apulainen puutöissä

Mikähän idea oli hakea oma panta eteisestä ja mennä se suussa nukkumaan?