sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Agikisat

Varkaudessa olimme Oliverin kanssa pitkästä aikaa agikisoissa. Kisoilta odotettiin treenien perusteella hieman jotain muuta kun kymmeniä sekunteja yliaikaa ja riman tiputteluja. Tosiaan jo lämmittelyhypyissä huomasin, että Oliver hyppää riman päälle ja hakee hyppypaikkaa tosi paljon, jolloin vauhti pysähty ennen estettä. Kuitenkin radalle mentiin ja ensimmäiseltä radalta tiputti kuitenkin vain yhden riman askelten hakemisesta huolimatta, mutta yliaikaa tuli lähes 30 sekuntia. Muuten rata meni hienosti, kontakteilla ei pelännyt tuomaria ja kulki koko ajan eteenpäin. Toinen rata oli muuten puhdas, mutta yliaikaa myös suurinpiirtein 30 sekunttia. Epäilen, että Oliverilla on joku paikka jumissa, koska treeneissä se vielä viime viikolla kulki hienosti, eikä se yleensä pudottele rimoja. Silmissäkään ei voi olla mitään vikaa, kun viime viikolla kulki hyvin. Hieroja tai fysioterapeutti matka on siis edessä tässä jossain vaiheessa.
Muuten kisamatka oli mukava, oli kiva nähdä paljon vanhoja tuttuja ja tunnelmaa paransi vielä Salla, joka ilmestyi porokoiransa Hukan kanssa paikalle meitä tsemppaamaan :)
Hugokin oli kisoissa mukana, tosin joutui olemaan suurimman osan ajasta autossa. Muutaman kerran kuitenkin Hugon otin katselemaan menoa ja Hugo käyttäyty kyllä yllättävän nätisti, hallissa sisällä sääti aluksi vähän, mutta välillä jopa haki itse kontaktia, mikä oli todellinen ihme sellaisessa hälinässä (tai sitten Hugo oli vaan niin nälkäinen). Mutta onnistunut reissu senkin osalta.
Kuvista kiitos Sallalle.                                                                                                                                              


Tässä ikuistettu sekin ihme, että Hugo istuu lähes täydellisesti sivulla ja ottaa hienoa katsekontaktia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti