tiistai 29. maaliskuuta 2011

Tokoura jatkuu

Tokossa siispä tänäkin tiistaina ja vielä menestyksekkäästi. Hugo on siis aivan ihana tokokoira kunhan se vaan keskittyy. Tällä kertaa se todella keskittyi. Taisin keksiä jopa selityksen sille, miksi Hugo on parina kertana toiminut niin hyvin, nimittäin juuri näinä kertoina Hugon sisko Wini ei ole ollut treeneissä. Siispä Hugoa ilmeisesti kiinnostaa niin kovasti Wini, että ei malta keskittyä tai sitten se odottaa sitä, että pääsee leikkimään Winin kanssa aina tokon jälkeen.
No mutta kuitenkin tänään tehtiin tokossa lähinnä sivulletuloa ja seuraamista. Seuraamista otettiin pienissä pätkissä ja lähes koko ajan palkaten. Hugo seuraa siis täydellisesti namin kanssa, mutta nyt olisi seuraava askel lähteä opettamaan seuraamista ilma namia. Harjoiteltiin sitä jo hieman siirtämällä sivulla ollessa namikäden selän taakse ja palkkaamalla heti kun katsoi silmiin, eikä ettinyt namia.
Luoksetulossa Hugo juoksee tosiaan aina ohi, kun vauhti on niin luja, joten sitä pitäisi opettaa sillein, että tulisi eteen istumaan luoksetulokäskystä ja siitä sitten käskystä sivulle. Paikallaolossa oli tänään hieman jopa häiriötä kun jätin Hugon istumaan, mutta pysyi hienosti paikalla, vaikka kattelikin välillä muualle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti